”Ennen kaikki oli paremmin” Kesät olivat kesiä, talvet talvia, mummot näyttivät mummoilta ja lapset lapsilta. Ennen ei ollut globalismia, ilmastonmuutosta, somekapinaa, seksuaalisen identiteetin ongelmia. Ennen on mystinen kadoitettu laidun, ilman ongelmia ja haasteita.

Onko tämä mielen suojamekanismi aikamme sirpaloituneisuutta vastaan. Onko tuo mystinen ennen jotain herooista ja jumalaista, mitä tämä aikamme ei enää pysty tavoittamaan. Olemmeko menettäneet hyvyyden ja kauneuden ideologisina kaiken sen kaaoksen keskellä, jossa tässä hetkessä joudumme olemaan.

Historia on ruma. Historia osoittaa, että ihmismieli ei ole kokenut samaa reformaatiota, jonka tiede ja teknologia edistyksemme lippulaivoina osoittavat. Ihmisellä on liskoaivot  ja kehomme ei ole muuntautunut kyborgiseksi robotiksi, jonka kanssa tässä ajassa selviytyminen olisi niin paljon helpompaa. Jos voisimme vielä eliminoida tunteemme, se vasta helppoa olisikin. Ei tarvitsisi hiiltyä pomolle, naapurille, toisen maan idiottien johtamalle politiikalle, ydinasekokeiluille. Tekeekö inhimillisyytemme meistä hauraita?

Jos voisimme siirtää itsemme keski-aikaan, minkälaisessa todellisuudessa muuttumaton lisko -aivoinen ihminen saisi siellä elää. Todennäköisesti hän kuolisi kulkutautiin tai keuhkokuumeeseen 30-vuotiaana. Ajan lääketiede voisi tulkita syynä olevan saastaiset ajatuset, ja parannuskeinona 70 raipaniskua päivässä ja lääkkeenä harhoja aiheuttavia yrttejä ja paastoa. Saattaisit kuolla lääkärin diagnoosiin ja määräämiin toimenpiteisiin yhtä suurella todennäköisyydellä. Katukuvassa vilistäisivät rotat, keskusaukiolla hirtettäisiin noidiksi epäillyt kansan hurratessa katsoen kuolemaa.

Mikä on muuttunut? Orjuuden rakenteet on piilotettu kehitysmaiden hikipajoihin ja siellä sinnittelevien lasten surullisiin kohtaloihin, televisio ei yletä meille noita tarinoita. Rahtilentokoneet tuovat ainoastaan meille tavaran, joka meille myydään kiiltävin mainoksin. Mainoksin, jotka muuttuvat seuraavalla viikolla kertoen, mitä meidän tänään tulee tarvita. Mikä on muotia. Tipahdat jos et sitä halua tai tarvitse. Ja epävarmimmat syövät valheen kyseenalaistamatta. Meillä on myös Some, joka mahdollistaa modernin noitavainon. Vallankumoustaistelija suuren veden toisella puolella heiluttaa kättään, ja huutaa muutoksen olevan läsnä. Viestimet välittävät videon muutaman sekunnin viiveellä globaalisti ihmisten älylaitteisiin, ja hahmosta tulee narri ja pilkan kohde muutaman minuutin viiveellä.

Se, mikä oli kaukana, on tullut lähemmäs. Mutta ovatko liskoaivot kehittyneet? Ovatko orjuuttamisen ja kiusaamisen rakenteet ainoastaan siirtyneet teknologian myötä tehokkaammille alustoille. Kehittyykö ihmisen mieli samassa tahdissa teknologian kanssa, vai kehittyykö se ollenkaan?

Joskus mietin, missä on myötätunto. Se on kaukana. Yhtä kaukana kun ne todellisuudet fyysisesti, joissa kipua on arjessa enemmän kuin meillä. Tuo kaukaisuus on tehnyt kuvasta saavuttamattoman. Se on kuin portaali skifi -elokuvassa. Vaikea ymmärtää jos ei ole itse kokenut. Tai nähnyt.

Olisimmeko parempia tuossa myyttisessä eilisen maailmassa, jossa punaposkiset mummot paistavat pullaa, autot ovat mekaanisia ja kaikki on niin paljon analogisempaa ja hallittavampaa. Onko digitalisaatio globalisaation ohella ajanut liskoaivomme tilttiin, jonka hämmennys ajaa meitä entistä suurempaan terroriin? Nyt, kun elämme pandemiassa, ja meidät on jätetty älylaitteidemme kanssa yksin kotiin kommunikoimaan ilman fyysistä läsnäoloa, mitä se tekee liskoaivoillemme. Se tekee meidät yksinäisiksi ja masentuneiksi. Sokeat johtavat sokeita, tämä ei ole muuttunut historian lehtien kääntyessä. Väitän, että ajasta riippumatta me emme olisi parempia, me olisimme samoja. Mutta se on meidän kollektiivinen pelastusrenkaamme; ”Ennen oli paremmin”.

Naapuri. Inhottu ja pelätty, joskus tungetteleva ja harvoin rakastettu.

Naapuri saattaa lähestyä sinua negatiivisen kautta; on meluhaittaa, hajuhaittaa, liikaa sitä ja liikaa tätä. Nettipalstoilta voi lukea lisää siitä spektristä, mitä naapuri Suomessa on valmis toiselle naapurille aiheuttamaan.

Olemme muuttaneet kaksi kertaa vuoden sisään. Ensin rakastamaltamme asuinalueelta, jossa meri ja metsä olivat lähellä. Mutta sitten tuli Koro-na. Ja taloyhtiömme sekosi. Kukin hallitsi kriisiä omalla tavallaan, toinen joi, toinen vetäytyi ja jotkut aloittivat sodan ja maalittamisen, joka lopulta johti siihen, että ulkopuolinen konsultti keräsi ylös tietoja jokaiselta asiakkaalta kenen kanssa ollaan riidoissa, ja lähti sitten asiaa selvittämään. Päätimme ratkaista ongelman omalta osaltamme muuttamalla pois taloyhtiöstä. Saimme sitä ennen kokea maalittamista, laittomia uhkauksia ja poliisin vierailuja, kaikki tekaistuista syytteistä. Myös muut saivat osansa. Tulin tulokseen, että voin luopua kodista josta välitän siksi, että pääsen eroon sodan keskeltä. Siksi tuota henkistä ilmapiiriä voisi hyvin kuvailla.

Kun tämä tanner oli karistettu ja vuokrasimme rivitaloasunnon 60 kilometrin päästä, olivat edessä seuraavat haasteet. 4 vuotta keskenään riidellyt taloyhtiö. Riidan aiheina ihan ensimmäisenä pieleen menneet talkoovuorot ja koko pihan repsottaminen. Sain vihaisia kommentteja naapuritaloyhtiöstä tekemättömistä pihatöistä, ongelmaa oli kuulemma jatkunut pitkään, ja kukaan ei ottanut asiassa vastuuta. Piha repsotti ja koska ruohonleikkuri oli rikki, leikkasin nurmikon käsipelillä, sillä olemme heinäallergikkoja. Aistin naapuruston huonot välit, mutta pysyttelin erossa ja päätin vältellä tutustumista, jotta en joudu vedetyksi uuteen sotaan, siihen ei enää ollut voimia. Erään asukkaan lapset heittelivät automme alle mätiä omenia, ja hänen vieraansa parkkeerasi paikallemme. Olen oppinut elämässä, hullujen kanssa ei kannata riidellä, vaan kannattaa muuttaa pois. Tässä asunnossa oli muutenkin paljon teknisiä puutteita, joista meille ei kerrottu kun olimme tekemässä sopimusta.

Kuin taivaan lahjana, näin oikotiellä ilmoituksen lähellä olevasta rivitalokodista uudisrakennuksessa. Sain näytön sovittua haastavista ajoista huolimatta, ja seuraavana päivänä pääsin näkemään  tuon uutuuttaan hohtavan kodin. Tunsin että olimme vihdoin onnekkaita, kun saimmekin sen kodin ja muutimme sisään. 4 päivää uudessa osoitteessa, ja vuokraemännältä tuli viesti. Hajuhaitta, joku polttaa pilveä sisällä, ja usea naapuri on tehnyt jo ilmoituksen. Vastasin olevani astmaatikko, ja skenaarion olevan sekä absurdi, että mahdoton. Olemme kuulemma seurannassa. Huomenna yhteydenotto poliisiin, sillä tämä oli jo jäävuoren huippu siinä mitä on tullut vastaan.

Analysoin ongelmaa ylätasolta. Ystäväni ovat raportoineet suomalaisten mielenterveyden rakoilevan Koro-na -aikana, ja sen ilmentyvän taloyhtiöissä muun muassa seuraavanlaisesti; koiria on uhattu tappaa, on tehty tappouhkauksia ja laittomia uhkauksia, on tuhottu toisten omaisuutta, uhkailtu lapsia, keksittyjä syytteitä, meluamista tahallaan. Näitä tarinoita on niin paljon, ja tuntuu että lähes jokainen on tätä Suomessa kokenut. Miksi me kiusaamme ihmisiä tahallaan vielä aikuisinakin? Miksi maalitamme ihmisiä täällä keksityillä syytteillä?

Kateus ja häpeä. Tunnepari suomalaisuuden ytimessä. Tuo kaksikko pilaa monen orastava kauniin asian, joka voisi ihmisten kohtaamisessa syntyä ja tuohon kaksikkoon on jäljitettävissä moni suomalainen vihantunteen alkusyy. Sanotaan että naapurisi on kaunis. Olisi liian suuri kynnys myöntää tämä itselle, joten keksit jonkin negatiivisen asian hänen ulkonäössään. ”Varmasti on selluliittia”. Sanotaan, että naapurisi on varakkaampi. Tällöin ”Avioliitto on varmasti kulissi, nainen on tuon kanssa vaan rahan takia”. Sanotaan, että naapurilla on parempi virka -asema. ”Vääryydellä tai viekkaudella hommattu, puoliso on tuon kanssa vaan statuksen takia”. Huomaatteko logiikan. Tunteeseen, nimeltä oma häpeä ja oma kateus ei haluta mennä. Se olisi kivuliasta. Sen tunnustaminen sattuisi. Tuolla on jotain mitä minulla ei, ja se on automaattisesti minulta pois.

Paska naapuri. Teen siitä rikosilmoituksen.

Ennenkuin minua epäiltiin rikoksesta, jota en ole tehnyt. Muutama naapurin mies hymyillen moikkasi minulle. Tämän jälkeen toisen moikanneen nainen  tuli kurkkimaan pihaamme, ja tivaamaan tietoja meistä. Koimme lähestymisen tungettelevana. Tätä seurasi rikosuhkaus.

Olen jo oppinut. Suomessa ei kannata lähestyä naapuria, sillä et voi tietää mitä hän sinulle saattaa aiheuttaa. On parempi tarkkailla ihmisiä pidemmä aikaa ja pitää hyvät jees jees välit, mutta pyrkiä pitämään myös etäisyys. Isäni neuvo rivitalo -asumisen jälkeen, jossa 10:n vuoden onni päättyi mielenterveysongelmaisen naapurin haistattelemiseen, maalittamiseen ja tahalliseen puiden katkomiseen, oli, älä tutustu, ole neutraalin kohtelias. Olen pyrkinyt pitämään tästä kiinni, mutta tällä kertaa se ei auttanut.

Suomessa on huutava pula mielenerveysavusta matalalla kynnyksellä. Ihmiset voivat psyykkisesti usein erittäin huonosti ymmärtämättä sitä itse. Ja sitten on se kateuden ja katkeruuden ilmapiiri, joka todella syövyttää kaiken hyvän ja kauniin. Kateus on mätä omena.