Riehuvia lapsia katsoessa tietää että kohta jollekin sattuu ja alkaa itku. Nyt minulle kävi samoin. Nauroin, riehuin ja sitten tuli itku ja minun olisi pitänyt tietää se alusta pitäen.

Sovin treffit klovnin kanssa eiliselle. Tapaamisemme eivät ole olleet sitä samaa huumaa kuin alussa, huomasin aika pian että olemme hyvinkin eri energiatasolla ja hän uuvuttaa minut aika pian vitseillään ja intohimollaan. Kaikki on silti mennyt aika hyvin vaikka minulle selvisikin pienen facebook stalkkauksen myötä että hänellä on kotimaassaan tyttöystävä. Ei se minulle kuulu. Tästä aiheesta voisin kirjoitella joskus vähän enemmän.

Eilen meidän piti tavata kello 16:30 ja mies ilmoitti olevansa ”hieman myöhässä”. Saavuin tapaamispaikalle suunnilleen 1635 ja odotin kylmässä ja sateessa about 30 minsaa ennen kuin alkoi pänniä ja pistin miehelle viestin että kuinka myöhässä on hieman myöhässä. Ei vastausta. Pyörähdin kierroksen kauppakeskuksen kosmetiikkaosastolla ja päätin käydä kerran vielä tarkistamassa tapaamispaikan. Miestä ei näkynyt missään ja päätin ottaa seuraavan raitiovaunun ja lähteä kotiin. Mies ilmestyy paikalle 2 minuuttia ennen raitiovaununi odotettua saapumisaikaa ja kello oli silloin 1720. Kirosin päässäni että en ehtinyt paeta.

Mies pahoittelee ja minä en tiedä miten minun pitäisi olla.

Pyörimme kaupungilla hetken ja menemme kahville. En ole koskaan ollut lähempänä lähteä ovet paukkuen ja tunnen oloni hyvinkin ristiriitaiseksi. Mietin miten tällaisessa tilanteessa tulisi käyttäytyä ja miten haluan käyttäytyä. Pyrin parhaani mukaan piilottaa tunteeni häneltä mutta myös itseltäni. Mies yritti puhua asiasta, selitellä ja sanoi että hän huomasi että olen huonolla tuulella. Hän alkoi hiipiä liian lähelle, ihon alle. ja lopuksi en enää pysty ja sanon miehelle lähteväni kotiin. Alkoi itkettää enkä ymmärtänyt tunnetta.

En vieläkään oikein ymmärrä mitä tapahtui… tiesin vain että nyt alkoi tuntumaan liikaa enkä pystynyt piilottamaan surua ja pettymystäni eikä miehen selitykset auttaneet.