treffiuupumus

Oon nyt tässä vähän aikaan miettinyt että miks helvetissä mä käyn deiteillä ku se vaikuttaa vaan lisäävän stressiä ja ällötystä. Jotenkin pakotan itseni käymään treffeillä ja tapaamaan uusia ihmisiä ja syvällä sisimmissäni toivon että tapaisin jonkun maagisen olennon jonka kanssa kaikki sujuisi ihanasti ja olisi kivaa eikä tarvitsisi stressata mutta todellisuudessa ei koskaan käy niin… tapaan ihan kivoja tyyppejä joihin sitten ahdistun tai kyllästyn, pidän paussia, ahdistun jostain muusta ja tapaan taas uusia kivoja tyyppejä jotka joko jäävät pyörimään kunnes ymmärtävät että tää tyttö ei ehkä ihan tiedä mitä onkaan hakemassa ja sitten hehäipyvät… tai sitten he jäävät pyörimään koska ymmärtävät että minulta saa helposti seksiä sillä en osaa antaa mitään muuta.

Feidasin tänään kokin sillä en vaan jaksa olla ihana, huoleton ja mukava. Viime viikkoina olen jotenkin ymmärtänyt kuinka tunnevammainen olen, kuinka vaikeaa mulla on oikeasti solmia emotionaalisia suhteita ja olla suhteissa läsnä. Tuntuu siltä että en saisi käydä treffeillä ennekuin saan omat sotkut selvitettyä. Käytän treffejä paetakseni tylsää arkea ja narkkaan sitä tunnetta kun ympärilläni pörrää monta kiinnostunutta miestä… sitten mua ällöttää enkä halua olla heidän kanssaan tekemisissä, tai kalenterissa on niin täyttä että mulla on koko ajan huono omatunto kun mulla ei riitä aikaa kahdeksan(!?) miehen tapaamiseen.

Ei tässä nyt ihan näin pitännyt käydä. Haluan taas löytää sen sisäisen rauhan joka minulla oli viime syksynä kun olin tyytyväinen siihen että olin yksin. Ehkä se löytyy…