Minä

Luulen, että juuri sinua, joka luet tätä postausta, kiinnostaisi tietää minusta jotain. Minäpä kerron sinulle.

Olen lukion ensimmäistä käyvä tyttö Jyväskylästä. Lukio oli selkeä päämäärä ysin yhteishaussa. Mietin yhdeksännen luokan syksyllä ammattikoulua, mutta mikään ala ei tuntunut oikealta. Yksi ala kiinnosti melkein koko yläasteen yhdeksänteen luokkaan asti, ja se oli lähihoitaja. Silti jotenkin yhteishaussa se ei tuntunut enään siltä oikealta. Tilalle oli tullut pikkuhiljaa kiinnostus lukiota kohtaan. Onneksi tuli. Lukiossa olen tutustunut mahtaviin ihmisiin ja on siellä myös viisautta tullut vähän lisää. Tietysti ensimmäisenä päivänä jännitti hiukan mennä uuteen kouluun, josta en tuntenut kuin muutaman ihmisen, mutta loppupelissä kaikki meni hyvin. Meidän luokalla on todella rento ilmapiiri, ja se on mun mielestä mukava asia.

_MG_3274[1].JPG

 

Mun elämä ei kuitenkaan ole pelkästään koulunkäyntiä. Käyn aktiivisesti pelaamassa lentopalloa. Treenit on suunnilleen 3-4 

IMG_1987.JPG

kertaa viikossa, ja yhdet reenit kestää puolestatoista tunnista kahteen tuntiin. Lentopallo tuli mun elämään vitosluokalla. Mun ystävä pyysi mua tulemaan niiden harjoituksiin, ja siinä joukkueessa on tähän asti pelattu. Kuusi vuotta sitten en tiennyt mitään lentopallosta, saati sitten osannut pelata. Nykyään tiedän paljon, ja osaan myös pelata. Tähän aikaan on sisältynyt todella monta iloista hetkeä ja onnistunutta suoritusta, mutta myös kyyneleitä ja epäonnistumisia on tullut. Ilman epäonnistumisia, en olisi näin hyvä pelaaja. Lentopallon lisäksi mun elämään on tullut mukaan kuntosali. Salilla pystyn poistamaan kaiken stressin ja ärsytyksen, ja mikä onkaan parempaa kuin hiki ja hyvä fiilis kunnon treenin jälkeen. Salilla sä vahvistut niin fyysisesti kuin henkisesti. Alkuvaiheissa jätin aina suoritukset siihen tiettyyn määrään, mutta nykyään vaadin iteltäni muutaman lisäsuorituksen. 

Biisit, jotka soivat tekstiä kirjoittaessa: Sanni- Että mitähän vittua, Antti Tuisku- Pyydä multa anteeks kunnolla, Alan Walker- Faded, Vilma Alina ft. Teflon Brothers- Juha88, Sia- Cheap Trills

 

-Noora

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *