Rakastu, kärjistä ja unohda. Ystävät ovat käyttökamaa.
Tottakai! Ihminen unohtaa ystävänsä, kun ihastuu eli rakastuu. ”Ystävät” ovat vain seuranpitäjiä siinä prosessissa, kun se mies on löydettävä. Kellon tikittäessä sitä kaivetaan tuttavapiirin tuttavapiirit, nettipalstat, suositukset, kaverien kaverit, tuttavien sokkotreffit ja ystävien eksät läpikäyden. Kiveäkään ei jää siinä metsästyksessä kääntämättä. Nyt on kiire! Syntymävuodesta on jo kulunut liian kauan aikaa.
Sitten hän katoaa. Soittelet ja viestit peräänsä, harvemmin ja harvemmin, kun et kuitenkaan koskaan saa vastausta. Sitten eräänä päivänä tulee se puhelu. ”Joo kuule se on pitkä tarina, en voi tässä juuri kaikkea kertoa, mutta ehkä parasta, mitä on sattunut, NIIN hieno yhteys, hän on niin arvostetussa asemassakin ja siinä kuule liikkuu isot rahat, niin ja elämäni parasta seksiä, on harvinaista herkkua kuule, että tällaistakin onnea löytyy.” KLIK
Sen pituinen oli se. Naama vihreänä orastavasta kateudesta ja punaisena kiukusta, että tämä piti saada muuta kautta tietää oman arvaamisen lisäksi, ennen kuin tämä puhelu suvaittiin soittaa. Eihän kaikkea tietenkään tarvitse jakaa. Toki vähän tasoitellumpi tarina olisi ollut toivomus. Mutta aivan liian monet päällekkäiset buukkaukset ja huonot treffiseurat, kun on kuitenkin saanut nahoissaan kärsiä, niin ehkä jotain pieniä annoksia positiivisemmasta kokemuksesta olisi ollut kiva saada kuulla ajan tasalla. No nyt sain sitten saavillisen kerralla. Tulos on paska fiilis. Täytynee keksiä oma elämä ja unohtaa hänet. Kunnes ehkä jonain päivänä jälleen hän tarvitsee kaveria tai muuta seuraa, jos herra ei olekaan ikuisesti hänen tai muuta, mikä on tietenkin todella epätodennäköistä.
On olemassa ihmisrotu, joille ei koskaan sovi tavata, kun he seurustelevat. Kyse ei ole teineistä, kyse on esimerkiksi yli 50-vuotiaasta naisesta. Hän on aina töissä tai sitten ”meen miähen kans” on juuri sovittua menoa sinne ja sinne. Se suhde on pyörinyt 4 vuotta. Tasan yhtä pitkään aikaan emme ole tavanneet. Jossakin vaiheessa sitä tyhmempikin lakkaa soittelemasta, että hei mitä kuuluu ja mitä teet ja olisiko aikaa tavata. Lohdukseni olen saanut kuulla, että kohtelu on ollut kaikille tasapuolinen. Kun se mies lähtee aviovaimonsa luo lentokoneella, niin sitten neiti 50+ kyllä kaipaa ystävää ja seuraa. Voi wiskikahvilla huuhtoa sydämen sykkyrät alas ja halata ystävää…” ihanaa, kun sentään sinä olet olemassa”. Karu meininki, sanoisin. Ja minähän en muka tiedä, että hän tapailee varattua miestä. Kyllä se mies varmaan kuitenkin vain ystävääni rakastaa, ja sehän on tärkeintä, eikö niin?
Entäpä komea ja mukava mies, jonka olen tuntenut iät ja ajat. Kaverit vinoilee, ettei se koskaan ymmärrä naisten päälle mitään, ei ole kovin kiinnostunut naisista, muttei kyllä miehistäkään. Eli ei ole isommin ns. sutinamiehiä – oletan. Vuosi sitten juteltiin syntyjä syviä ja hän kertoi haluavansa omakotitalon, parisuhteen toki, mutta ei lapsia – EI missään tapauksessa lapsia. Olemme pitkään puhuneet siitä, että 2015 aikana mentäisiin isommalla tiimillä kaukomatkalle. Nyt se aika alkaa olla lähellä. No kappas, tietenkään hän ei voi lähteä mihinkään, koska hänestä saattaa olla tulossa isä. SAATTAA! Eli kahden lapsen yh-äiti on jälleen paksuna. Isäehdokkaita on ainakin kolme. Sillä lailla. Parisuhdetta ei edelleenkään tietenkään ole ja on mutu-fiiliksiä, että ehkä juuri tämä ystäväni on se todennäköisin vaihtoehto isäksi. Vai se kiltein? Tai toivotuin? Antakaa minun kaikki kestää! Naapurin 29vuotiaalla, viimeisillään raskaana olevalla naisella on 25tupakkaa huulella joka päivä, 4 lasta on huostassa ja kotona asuu 3.luokkalainen kolmesti luokalleen jäänyt kauhukakara, 2vuotias vaippahousu ja seuraavaa pukkaa. Älkää kysykö montako isää ja ehdokasta heillä on. Ilmeisesti hän on kovin lapsirakasta ihmistyyppiä?!
Ja sitten siihen omaan elämääni keskittymiseen. Minä olen sinkku eikä sikiämisen testailusta ole tietokaan. Taidan verenpaineideni tasaamisen nimissä aloittaa kävelylenkistä. Sataakin juuri sopivasti täydeltä laidalta, mikä sopii tähän puhelun jälkeiseen punaposkiseen tunnelmaani. Ehkä pamautan itseni treffisivuille ensi yönä ja alan käymään kymmenet treffit per viikko? Montako idioottia ihmisen on pakko tavata? Eikö se joku voisi tulla minua kotoa hakemaan? Tai minun tapauksessani oikeastaan hän saisi tulla matka-arkkunsa kera. Huokaus.
