Kategoria: Itse tehty

Herkullinen setti kevääksi

Herkullinen setti kevääksi

Sain iloisen värikimaran kukkia kotiin vietäväksi ja asettelin ne pieniin maljakoihin ja tarjottimelle pöydän päätyyn. Huomenna on tulossa vieraita ja silloin laitan liinan ja jaan pienet maljakot pitkin pöytää, niin että tarjottavat mahtuvat mukaan ja jokainen saa kattauksen yhteyteen pienen kukka-asetelman. Väriyhdistelmä syntyi sidonnasta ylijääneestä materiaalista, joten kombosta tuli aika sähäkkä! Floristiopintoihin liittyy aika paljon […]

Laskiaissunnuntain kukat ja Ruokakirja

Laskiaissunnuntain kukat ja Ruokakirja

  Sidontatöitä tehdessä käy usein niin, että materiaalia jää yli. Perjantaina tein viemisiksi minikimput ja muistikirjat Ruokakirjan julkistamistilaisuuteen ja minullekkin jäi jotain ihasteltavaa, tällä kertaa taisin ottaa matskua ihan reilulla kädellä. Eucalyptus `Baby Blue´ on yksi suosikeistani ja jonkin sortin valokukkainen piikkiputki Eryngium kuuluu myös lempparileikkoihini. Tässä vaiheessa kiittelen itseäni niistä viime syksynä Viron retkeltä löytyneistä mittapulloista. Niihin […]

Sweet Avalanche ja ruusun hoito-ohjeita

Sweet Avalanche ja ruusun hoito-ohjeita

Vaikka tammikuussa värit houkuttavat ja tulppaanikausi on hyvässä nousussa, niin kotiin päätyi kuitenkin jotain vaaleanpunaista, höttöistä ja söpöä. Sweet Avalanche ruusut ovat juuri sellaisia ja nyt täysin avautuneina ne ovat kauneimmillaan. Kauneimmillaan juuri ennen kuolemaansa. Nämä on kuvattu nyt juuri ennen viimeisiä hetkiä. Isot ruusut kestävät pitkiäkin aikoja maljakossa, jos niitä hoitaa oikein. Kukkakaupalla ollessa […]

Iso hortensiakranssi ja kiinitysvinkki

Iso hortensiakranssi ja kiinitysvinkki

Pyörittelin jossain vaiheessa syksyä tällaisen köynnöshortensian kukinnoista tehdyn kranssin. Herkän kranssin pohjana on ruosteista piikkilankaa ja se muodostaa kivan kontrastin työhön. Piikkilanka pilkottaa sieltä täältä, ainakin jos osaa katsoa. Kukintojen kiinnitykseen käytin paperipäällysteistä rautalankaa ja näin ”tekniikkakaan” ei hyppää pahasti silmille. Tämä kranssi soveltuu parhaiten sisäoveen ripustettavaksi juuri tuon paperipäällysteisen rautalangan vuoksi. Kun haluaa laittaa […]

Metsäinen hyasinttikranssi

Metsäinen hyasinttikranssi

Olen lomalla pakkasen keskellä lumisissa maisemissa ja mieleni teki tehdä kranssi haudalle. Taivuttelin hieman vapaamuotoisen pajukehikon, jossa oksat suuntaavat kahtaalle ja keskelle muodostuu paikka kynttilälle. Materiaalit hankin metsästä, katajaa ja männynoksia. Pajut ovat syksyllä poimittu ja laitettu sivuun näitä yllättäviä talvisia projekteja varten. Ne voi säilyttää kuiviltaan ulkona ja kaipaavat vain sulatuksen ennen työstöä. Katajan […]

Kynttiläillallinen

Kynttiläillallinen

Joulunalusajan dinnerille voi hakea kukkakaupasta kauniin kimpun maljakoon tai kokeilla jotain aivan muuta.Tein intialaisiin kynttilänjalkoihin jouluiset mansetit. Perinteiseen puna-vihreään linjaan sopii pihta ja oksaneilikat ja kuisman marjat. Toteutin mansetit sienityönä, jolloin havujen pitäisi kestää hyvännäköisenä reilusti jouluun asti, kunhan muistaa lisätä välillä vettä. Ennen joulua kynttilänjalat voi vielä tuunata uusiksi vaikka pienillä joulupalloilla tai ruseteilla. Katsotaan […]

Punaiset neilikat ja Saiturin jouluyö

Punaiset neilikat ja Saiturin jouluyö

Puna-valkoiseen eteiseen sopivat myös raikkaan punaiset neilikat. Asettelin ne hyasinttimaljakkoon punaisen joulupallon ja pensasparsan oksan kanssa. Neilikathan ovat varsinaisia Ebenezer Scroogen kukkia, sillä ne sopivat säästäväisellekkin luonteelle hyvän maljakkokestävyytensä vuoksi. Aurinkopulloon etualalle päätyi vielä yksi pikkuruinen oksaneilikka ja hieman vahakukkaa. Tyhjään maljakkoon laitoin äitini tekemät huopapallot ja esiin pääsi myös kauan unohduksissa ollut Charles Dickensin […]