Kategoria: Sisustus

Rosmariiniamppelin tuunaus

Rosmariiniamppelin tuunaus

Sain lauantai-illaksi kutusun uuden pergolan kunniaksi järjestettyihin kemuihin. En halunnut viedä viemisiksi monivuotisia köynnöksiä, koska epäilen, että pergolan kasvit on suunniteltu jo kenties ennen koko pergolaa ja yksivuotisten kesäköynnösten aika alkaa olla auttamatta ohi. Käsiini sattui kuitenkin jotain, minkä voi laittaa roikkumaan pergolaan syksyksi! Mahtavan kokoinen rosmariiniamppeli kestää pitkälle syksyyn ulkona ja se on myös […]

Retki arkkitehtuurimuseoon -Porraskiveltä puiden siimekseen-

Retki arkkitehtuurimuseoon -Porraskiveltä puiden siimekseen-

Kävin tutustumassa arkkitehtuurimuseon näyttelyyn, jonka aiheena oli puutarhan ja arkkitehtuurin yhdistäminen. Näyttelyssä esiteltiin erilaisia kohteita sekä Suomesta että ulkomailta, yksityiskodeista erilaisiin julkisiin puutarhoihin, julkisiin rakennuksiin, hautausmaihin ja siirtolapuutarhoihin. Visiitti kyseiseen museoon oli minulle ensimmäinen ja ilmeisesti useimmilla ihmisillä oli parempaakin tekemistä heinäkuisena lauantaipäivänä, sillä sain haahuilla näyttelyssä lähestulkoon itsekseni. Museon tiloissa on myös oma kirjastonsa, […]