Pienet joulukuuset

IMG_8322.jpgKoordinoin eräille marrasmarkkinoille minijoulukuusiprojektin, ajatuksena kerätä hieman luokkaretkirahaa luokalle. Tilasin viisikymmentä pientä metsäkuusen Picea abies taimea Pienestä taimipuodista ja hamstrasin aiemmin syksyllä kasan sammalta. Istutusastioiksi ideoin kierrätysmateriaalin; metallisia säilyketölkkejä ja isoja lasipurkkeja. 

Perjantaina laitoin tietysti lapsikatraan istutus- ja koristeluhommiin ja puuhaan livahti helposti parituntinen. Illalla vielä viimeistelin metallipurkkien koristelut niiltä osin joita ei oltu koristeltu, sillä kaksituntinen luokassa ei ihan riittänyt kyseiseen hommaan ja yhden kuumaliimapistoolin kanssa häärääminen 23:n lapsen kanssa tuntui liian jännittävältä puuhalta. Tässä vaiheessa kiitän ja kumarran opettajia ja muita lasten kanssa toimivia ammattilaisia, ei ole ihan helpoimmasta päästä tuo homma. 

Nämä pienet istutukset ovat hyvinkin monipuolisia. Kuuset ovat hyvinkin säänkestäviä parvekkeilla tai sitten niitä voi pitää myös sisällä. Toki ne voi myös istuttaa suoraan ulos, sillä maa on edelleen sula ja metsäkuusilla on hyvät edellytykset selvitä talvesta. Toivottavasti kuitenkin saadaan kaikki kaupaksi tai sukulaiset tietävät mitä on tulossa tuomisiksi tänä vuonna!

 

 

 

Koti Sisustus DIY

Kranssitalkoot

IMG_8299.jpg

Viiniköynnöksen leikkaus on viimeisimpiä hoitotöitä, joita teen puutarhassa ja tänään oli vihdoin ja viimein sen homman aika. Sinänsä sopiva ajankohta, koska kieputan leikattavat köynnökset sitä tehden kransseiksi. Näin joulun alla tällaisille voi löytyä käyttöä. Sain tällä kertaa apuun ystävän, jolla oli pulaa kranssimateriaaleista, joten tämä oli nyt todellinen win-win-tilanne. Isoimmat kransseista olivat halkaisjaltaan noin metrin luokkaa ja ne näyttävät komealta jouluvaloissaan omakotitalon seinällä. Ehdin jo saada kuvia upeista kransseista paikallaan!

Viiniköynnöksen leikkaus tapahtuu lepotilaiselle kasville, jotta versojen sisällä oleva neste ei enää vuoda. Aikaisin keväälläkin sen voisi tehdä mutta se on muutenkin niin kiireistä aikaa, että olen todennut loka-marraskuun ihan hyväksi ajankohdaksi. Pitkin kesääkin köynnöstä tulee leikata, niitä saman vuoden puutumattomia versoja, jotta kehittyvät rypäleet saavat kaiken mahdollisen energian kypsymiseensä. Viiniköynnös teettää siis hieman töitä puutarhassa mutta on kyllä ehdottomasti hankkimisen arvoinen kasvi.

Kauneus Sisustus DIY