Kesäinen kimppu helmikuussa

IMG_2627.JPG

Tässä vaiheessa sitä alkaa suunnitella jo tulevaa kesää. Mielessä pyörii ainakin jo kesälomat ja kesätyöt. Kavereiden kanssa sovitaan treffejä ajatuksella nähdään ennen kuin kausi alkaa, kun sitten ei ehdi kuitenkaan. Kaudella tarkoitetaan kasvukautta; kevään ja alkukesän kiivasta tahtia puutarha-alalla. Juhannuksen jälkeen taas helpottaa, vaikkakin töitä riittää lähes niin pitkään kun maa on sulaa.  

Näillä ajatuksilla sidoin nopeasti tämän kesäisen kimpun. Gerberaa, lumipalloheisiä, leimua ja leinikkejä. Tämän tyyppiset kimput sopivat hyvin Riihimäen lasitölkkiin. Rentoa, hempeää ja huoletonta.

Hyvinvointi Mieli DIY Työ

Talvipuutarha, taas kerran

Olin tänään lenkillä Töölönlahdella ja haksahdin keskeyttämään kierroksen visiitillä Talvipuutarhaan. Sunnuntai on todennäköisesti vilkkain päivä ja tänään vietinkin siellä vain hetken, ihastellen pääasiassa orkideoja.

IMG_2640.JPG

Lumikuningatar. Nimi kertoo kaiken.

IMG_2642.JPG

Hauska isolehtinen kasvi. Tällä ei ilmeisesti ole vielä Suomenkielistä nimeä.

IMG_2652.JPG

IMG_2649.JPG

Tuntuu siltä, että siellä on joka kerta jotain uutta ihmeteltävää ja eri kasvien kukinta-ajat tuovat joka käynnille oman fiiliksensä. 

IMG_2635.JPG

Tällä kertaa kauneimmat kukkijat olivat mielestäni tämä Venuksenkenkä sekä nämä kymbidiorkideat.

IMG_2646.JPG

 

Hyvinvointi Liikunta Mieli Matkat