Minulla on mielessä ja varastossa useampikin tekstin idea tänne, mutta en ole saanut niitä tehtyä. Tämä viikko on mennyt aika sumussa.

Luin Hesarista mielenkiintoisen jutun siitä, kuinka eristys on suurimmalle osalle kriisi, ja tuo kriisi etenee vaiheittain. Jutun perusteella olen tyyppiesimerkki: ensin oli mielenkiintoinen uuden tutkiskeluvaihe, sitten laidasta laitaan heittelevä moodswingien vaihe ja nyt olen mitä ilmeisimmin lamaannuksen ja masiksen vaiheessa.

Tämä vissiin oli alkamassa jo silloin, kun kuuluttelin täällä, että tajuan tarvitsevani rutiinia. Harmi, etten ehtinyt oikein pistää rutiinihommaa käytäntöön ennen alakulon iskemistä täydellä teholla. No, askel kerrallaan.

Olisi kiva pystyä antamaan jotain vinkkejä, jolla tällainen selätetään. Tähän mennessä liikunta ja satunnaiset videopuhelut ystävien kanssa ovat olleet paras, joskin aika hetkellinen apu. Nyt kun yritän miettiä viikkoa taaksepäin, se tuntuu tasaiselta putkelta, josta on vaikea poimia, että mitäs sitä onkaan tehnyt ja mikä oli kivaa.

Lapsen kanssa tulee pidettyä jonkinlaista rutiinia, joka tietysti auttaa: esimerkiksi syötyä itsekin edes suhteellisen järkevästi. Joinakin iltoina tuntuu, että mieliala vähän piristyy iltaa kohti.

Hesarin mukaan nelosvaihe on hyväksyminen ja muuttuneen tilanteen haltuunotto. Sitä odotellessa.