Viimeiset hetket Karibialla ja Jet Lagin kautta uusiin suunnitelmiin!

Voihan Bonaire kun olet vienyt sydämemme. Jos meillä ei olisi sitä periaatetta ettemme vieraile samassa paikassa kahdesti ilman hyvin pätevää syytä, tänne lähtisimme varmasti uudelleen. Ehkä sitten joskus eläkepäivillä..

Lentomme kohti Arubaa lähti vasta kello 18.25 Bonairelta, joten meillä oli vielä koko päivä aikaa kruisailla skoottereilla, ostella magneetit ja nauttia tunnelmasta. Totuttuun sujuvaan Bonairetyyliin todella myöhäinen huoneenluovutus, skoottereiden pitäminen pidempään tai kyyti kentälle vasta iltapäivällä, ei tietenkään ollut ongelma ihastuttaville majatalon isännille.

Olimme btw käyneet edeltävänä iltana syömässä Cuba Compagnie nimisessä ravintolassa jossa oli aivan mahtava palvelu, hieno sisustus ja jopa kohtuullinen ruoka. Sanon kohtuullinen, koska jotenkin sitä vaan on lakannut edes odottamasta turistikohteissa suurempia makuelämyksiä mitkä jäisivät omalla mittakaavallani elämään. Enemmänkin mieleen jää tunnelma ja seura, tässä tapauksessa kumpikin oli sen 10+!

Majatalon emäntä vei meidät lentokentälle Pick upillansa n kahta tuntia ennen lennon lähtöä ja se riitti hyvin. Rinkat luvattiin kuljettaa suoraan määränpäähämme Aruballe, vaikka vaihtaisimmekin konetta Curacaolla. 

Ensimäinen lento Bonaire-Curacao kesti 15 minuuttia ja toinen Curacaolta Aruballe n 20min. Jälleen kerran kyyti näillä potkurikoneilla oli erittäin tasaista ja leppoisaa.

Päästyämme Aruballe oli jo pimeää, nappasimme taksin kohti majapaikkaamme jonka ainoa vaatimus oli olla kohtuu lähellä lentokenttää. Valitsimme majapaikaksemme Vistalmar Ocean View Suites nimisen paikan ja perille päästyämme totesin että ehkä olikin hyvä ettemme odottaneetkaan tältä sen enempiä. Keskellä asuinaluetta ja pilkkopimeässä sijaitsi hyvin epämääräinen majatalo, jonka huoneeseen meille oli jo jätetty avain valmiiksi. 

Ilmastointi ei toiminut, alue oli jokseenkin apaattinen ja aamiaista emme löytäneet sitten mistään seuraavana aamuna. Tuo siihen kuluttamamme 100 dollaria oli hivenen ylimitoitettu! Aamulla yritimme etsiä paikan johtajaa jostakin, vastaan tuli vain Carlos ja Rodriques sekä muut kaverit Vatos Locos perheestä eikä kukaan puhunut oikein sanaakaan englantia. Saatiin paikalle kuitenkin puljun siivoaja joka asui ilmeisesti viereisessä kämpässä ja pitkän selvityksen jälkeen saatiin hänet soittamaan THÖ bossille. 

BOSS puhuikin sitten hyvin selkeää englantia ja hän tuli meitä vielä katsomaan. Kysymykseen ”So did you like my place” jonka hän esitti innoissaan ja hymyillen, vastasimme toki vain Yes Yes..

Taksilla siis maha tyhjänä kohti lentokenttää ja onneksi löysimme American Diner tyylisen kiva paikan lentokentän vierestä, josta saimme kahvia, pannareita ja paistettuja munia! Aamu tuntui jälleen kerran taas hyvältä!

Lähtöselvitimme rinkat ja onneksemme kuulimme että ne lentävät suoraan suomeen ilman että joudumme nappaamaan niitä kyydistä Atlantassa tai Amsterdamissa. Oli onni että saavuimme Aruban lentokentälle hyvissä ajoin. Ja tämä hyvissä ajoin ei tarkoita suinkaan kahta tuntia. Vaan neljää tuntia! Ensin teimme siis lähtöselvityksen josta jatkoimme passikontrolliin ja sen jälkeen turvatarkastukseen. Turvatarkastuksen jälkeen jouduimme siirtymään USA departures halliin josta noukimme rinkat uudelleen selkään. Tämän jälkeen ne nostettiin hihnalle läpivälaisuus ja hihna veisi ne kohti konetta. Tulimme jälleen uuteen turvatarkastukseen jonka jälkeen siirryimme USA maahantulotarkastukseen automaattiin, jossa annoimme sormenjäljet, kuvat ja passikontrollin. Kone tulosti ulos lapun jonka jälkeen siirryimme virkailijalle, annoimme passit sekä koneesta tulostuneen kuvallisen lapun. Tälle virkailijalle annoimme jälleen kuvanäytteen pärstästämme sekä sormenjäljet.

Tästä pääsimme vasta kohti lähtöporttia. Suosittelen siis varaamaan hyvin paljon aikaa tähän. 

Aruban lentokenttä oli oikein viihtyisä sekä hyvinvarusteltu, joten siellä odotimme mielellämme lentomme lähtöä Atlantaan. Noustuamme koneeseen, lähtikin sitten jo piakkoin taju. Onneksi. Kone oli aivan täynnä!

Atlantassa vaihto kävi hyvin sujuvasti ja nopeasti vaikka kenttä onkin yksi maailman suurimmista. Ei varmasti ole mitään asiaa jota sieltä ei löytyisi. Terminaalien välitkin kuljettiin metrotyylisellä automaattijunalla ja ne kulkivat erittäin säännöllisesti sekä nopeasti. Pysähdyimme ostamaan CNN kaupasta lapsille tuliaisia sekä jälleen magneetin.:)

Lento lähti noin 30 minuuttia myöhässä joka tarkoitti sitä että vaihtoaikamme Amsterdamissa kutistui entisestään, tuohon 25 minuuttiin jossa onnistuimme kuin onnistuimmekin juoksemaan koko kentän läpi ohituskaistoja portille josta saimme nousta suomeen lähtevään koneeseen. Voin kuvitella kuinka musertavalta se olisi tuntunut, jos emme olisi ehtineen tuolle viimeiselle pätkälle. Olimmehan me matkustaneet jo melkein vuorokauden tässä vaiheessa…

Suomen päässä, noh… Toinen rinkoista saapui aivan tuhannen palasina. Siitä odotamme edelleenkin KLM:n korvauspäätöstä. Kaikki vaatteet sen sisälläkin olivat syöpyneet puhki, eli kyse ei ole mistään yksittäisistä repeämistä vaan ilmeisesti jostakin syövyttävästä aineesta:(

 

Täytyy myöntää että nyt ensimmäisen kerran ikinä, kärsimme molemmat myös pahasta Jet Lagista. Ehkä tämä vuodenaika tekee auringosta palaamisesta entistäkin raskaampaa. Unirytmit ovat täysin sekaisin, samoin hormoonitoiminta ja aineenvaihdunta. Mutta eiköhän tämä tästä!

 

Olemme kuitenkin tehneet jo myös loppuvuoden matkasuunnitelmat.Olemme siis  varanneet kaksi matkaa osaksi matkamessuhuumassa ja osaksi jo osana hääsuunnitelmia..

Ensimäisellä matkalla toukokuussa suuntaamme Kroatiaan koko perheellä ja lokakuussa lähdemme kaksin Santorinia tutkimaan. Kaukokaipuu on hetkeksi nyt hiljennetty viime vuosien matkoilla ja nyt lähdemme hivenen tutkailemaan lähistöä! Se minkä sisäistimme tällä retkellä oli tärkeää. Mainitsinhan jo aiemmin että mietimme jatkuvasti matkustellessamme että olisikohan kyseinen kohde se paikka, jossa lapsenlapset joskus vierailisivat mummolassa?Bonairen Good Resortin pitäjät elivät paratiisissa jonne kaikki haluavat matkallaan. Mutta he elävät silti kaukana sukulaisistaan ja emäntä Minnie kertoikin , että se juuri tulisi olemaan este sille että he jäisivät sinne loppuelämäkseen..

Meidän pitää siis etsiä lähempää, emme halua että ystävillemme ja perheellemme matkan pituus tai etenkään sen hinta, olisi ylitsepääsemätön este päästä luoksemme. Tai päinvastoin…

 

Mielenkiinnolla odotan tulevia matkojamme ja otankin mieluusti vastaan vinkit sekä Kroatian Trogirista että Santorinista.

 

Tällä välillä ajattelin valoittaa blogissa menneitä yhteismatkojamme Keniaan, Mauritiukselle, Madeiralle, Osloon, Budapestiin ja ehkä jollekin niistä kreikan saarista.

Palataan taas, elämä on liian lyhyt paikoillaan olemiseen!:)