Ei oo, ei tuu

Tänään heräsin aamuyöllä kovaan kuukautiskipuun.

NYT! VIHDOIN!

Aaltoileva, reisistä selkään nouseva kipuaalto pyyhkäisi lävitseni lähes tasan kahdeksan minuutin välein. 

Nousin sängystä, venyttelin nautinnollisesti: tänään minusta tulee äiti! 

Otin Panadolia. Istuin puoli tuntia kuumassa suihkussa. Kaikki tuntui niin tarkoitukselliselta; olin zen. Olin pyhä äiteys, olin Buddha! 

Buddha, ihan siis jo ulkomuotonikin puolesta.

Laitoin miehelle viestiä; pidä puhelin lähellä, kohta voi tulla lähtö. Hengittelin riemuissani läpi kipuaaltojen.

Parin tunnin aaltoilun jälkeen päätin, että menen vielä hetkeksi peiton alle, ja sitten vasta soitan Kätilöopistolle että 

täältä tullaan!!!!

Venyttelin, painoin pääni tyynyyn, hymisin onnessani parin kipuaallon läpi.

Havahdun hereille. Ulkona on kirkasta. Katson kelloa: 11:03. Ei kipuaallon kipuaaltoa. Olen edelleen yhtenä, mammuttimaisena kappaleena.

 

VOI JUMALAUTA!