31+2

Toiseksi viimeinen työpäivä ennen äitiyslomaa. Sattuu joka paikkaan. Seisomatyö. 

Au.

Tulen kotiin, nostan jalat ylös ja anelen mieheltä jalkahierontaa.

Hetken se jaksaa valittaa haisevista jaloista, sitten:

”Missä sun nilkat on?!”

Ilmeisesti jokin alkukantainen vaisto sai miehenkin järjen liikkelle:

”Tai siis… näyttää vähän siltä että ne on väliaikaisesti… lomalla.”

Jumalauta.

Illalla makaan sängyssä. Missään asennossa ei ole hyvä olla. Selällään maatessa alkaa näkyä tähtiä. Oikealla kyljellä vauva paukuttaa vatsanahkaa kuin viidakkorumpua. Vatsallani en ole maannut kuukausiin. Vasemmalla kyljellä jaksaa makoilla hetken, sitten alkaa särkeä lonkkaa. Valitan vanhalle ystävälle oloa, joka on jotakin jyrän alle jääneen ja pyykinpesukoneessa lingotun välillä. Vanha ystävä linkkaa terveyskirjaston jutun aquarakkuloista, joita käytetään kivunlievityksenä synnytyksessä.

Jumalauta, vesirakkuloita ihon alle?!

Emmä rupee.

Vanha ystävä kertoo, että pitää näillä helteillä jääpalaa lemmikkinä.

Jääpalan nimi on Rauno.

​Rauno on hiljainen kaveri.

Musta tuntuu, että mun vatsassa on heimotanssien alkeiskurssilla kompuroiva keilapallo, ja mun ystävällä on lemmikkinä jääpala nimeltä Rauno. Sain siitä kuvankin. Se on… se on jääpala. 

Päätän perustaa blogin.