Maha

Sitä luulee raskauden puolivälissä olevansa valtava. Alkaa jo vähän ähistä ja vaappua; aijai, oijoi. Silloin ei tiedä vielä mistään yhtään mitään.

Jossain vaiheessa tulee se hetki, kun suihkussa veden lämpötila vaihtuu turhan äkkinäisen liikkeen vuoksi jäätävän kylmäksi. Maha.

Raskauden loppuvaiheessa suihkussa on mukavaa istua ja antaa kuuman veden virrata kipeään selkään tai supistavaan vatsaan. Suosittelen ottamaan jo tarpeeksi aikaisilla viikoilla huomioon, että se hetki, kun et pääse enää omin avuin ylös lattialta, tulee aivan yllättäen.

Varoittamatta.

Vaa’assamme on digitaalikello. Kerran ähisin itseäni kahdeksan minuuttia ylös suihkun lattialta. Seuraavalla kerralla odotin suosiolla suihkun lattialla, että mies tuli kotiin töistä. Nykyisin otan jakkaran mukaan suihkuun.

Maha saattaa olla aamulla kuin suippo kananmuna, eteenpäin törröllään, kuin valmiina sotaan. Kesken päivän se alkaa muistuttaa erehdyttävästi kuutiota. Illalla se on pehmeä röllykkä, ja yhtäkkiä sitä löytääkin vanhan tutun vatsamakkaransa alavatsasta. 

Tai mies löytää. Ja puristaa sitä ruuhkabussissa.

Illallisella hienossa ravintolassa; sujahdanpa tästä pylvään ja pöydän välistä ketterästi naistenhuoneeseen. Varoitus: kahdennenkymmenennen raskausviikon jälkeen on fyysisesti mahdotonta sujahtaa huomaamattomasti, saati sitten ketterästi yhtään mistään yhtään minnekään. Lopputuloksena poskiapunastuttava hetki, kun on jumissa pöydän ja pylvään välissä, ja miettii, tunkisiko itsensä väkipakolla läpi vai kääntyisikö sitä suosiolla takaisin ja esittäisi että

kunhan tässä huvikseni vaan testailen, mahdunko tähän pylvään ja pöydän väliin. 

No, en mahdu. Perkele.

Jossain vaiheessa kumartuminen vauvamahan kanssa käy työlääksi. Se on sitten se vaihe, kun kaikki maahanputoava on collateral damagea. Lipastojen alustat alkavat täyttyä epämääräisistä lippulappusista, kun ne on niin helppo potkaista vaan sinne alle. Siivoan sitten kun en ole enää paksu(na).

Ihmiset kuvittelevat, että raskaana olevat naiset pitävät tiukkoja paitoja korostaakseen kaunista vauvavatsaansa. Totuus on, että mitä suurempi vatsa, sitä suurempi pakko pitää tiukkaa paitaa. Löysissä koltuissa lopputulos kun on sadan prosentin varmuudella joko muumien mörkö tai sirkusteltta, tietysti riippuen koltun värimaailmasta. 

Ehkä voitte lukea rivien välistä, että tämä kessi alkaa hintsusti turhauttaa. Tiedän kyllä itsekin naisia, jotka haikailevat ihanan raskausvatsansa perään. Oletan, että he eivät ole kokeneet vatsan valtavuusasteikolla yhtä suurta oikeusmurhaa kuin minä, vaan ovat loppuraskaudessakin kanniskelleet napansa takana pientä, somaa, kiinteää jalkapalloa. 

Siitähän minä en tiedä sitten yhtään mitään.

Tämä meidän tyttö kun tuntui kasvavan ensimmäiset kuukautensa minun jenkkakahvoissani.

OLEN KYPSÄ.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *