1308 km ja takaisin
Havupuut ovat vaihtuneet palmuista kaktuksiin, lämpötila noussut kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneenviiteen.
Valo on lämmintä, keltaista, hitaasti värähtelevää.
Jetlag on vielä voimissaan edellisen päivän lentomatkan jäljiltä. Olen nukkunut istualtani, nojaten ikkunaan, polviini tai maaten koko takapenkkien pituudelta epämukavasti turvavöihin köytettynä.
Tämä on pisin automatka, minkä olen yhdessä päivässä tehnyt – 14 tuntia autossa muutamine pysähdyksineen. Istuimme autoon vähän kuuden jälkeen aamulla ajaaksemme Arizonaan muistamaan ja juhlistamaan J:n edesmennyttä setää. Olen iloinen, että pystyimme menemään paikanpäälle, vaikka tilaisuus onkin, mitä on.
Ajaessamme aavikon halki on vaikea käsittää, miten ihmiset ovat asettuneet tänne. Asteita on yli neljäkymmentä, ilma niin kuivaa, että nenäni vuosi verta pariin otteeseen ja jotenkin ihmisasutuksen ylläpitäminen, jatkuvasti päällä oleva ilmastointi ja ylisuuri veden kulutus vaikuttaa todella luonnottomalta. Olisi mielenkiintoista lukea alueen historiasta lisää! Nyt kuitenkin ihmisiä vetää puoleensa edullinen asutus ja verovapaat ostokset.
Suoraa moottoritietä ympäröivät tuntien ajan lukemattomat eläinten tehotuotannon alueet, jotka muuten haistaa kilometrien päähän. Olemme ajaneet tästä ohi ennenkin, mutta jotenkin ennen vegaanin ajattelutavan omaamista en nähnyt tätä samaa näkymää samalla tavalla. Kilometrejä ja kilometrejä pinta-alaa peitettynä vaatimattomilla rakennelmilla, jossa tuhansia eläimiä kasvatetaan ihmisten ruoaksi. Ja vielä tuolla aavikolla, jonne pitää rahdata ihan järjettömästi ruokaa ja vettä. Eläinten lisäksi siellä kasvatetaan valtavasti manteleita, sitruunoita ja vissiin ihan mitä vaan. Huomaa aika kirjaimellisesti syyn siihen, miksi maaperämme on köyhtynyt ja kasvistemme ravintoarvot laskussa.
Hauska juttu kävi, kun ajoimme muistotilaisuudesta hotellille vaihtamaan vaatteita: näimme auton ikkunasta Loving Hut-nimisen ravintolan, johon törmäsimme ensimmäistä kertaa Sloveniassa. Tai itse asiassa bussiasemalla Triestessä odottaessamme bussia Ljubljanaan juttelimme yhden miehen kanssa ja kysyimme hänen ruokasuosituksiaan kaupunkiin. Hän mainitsi edullisen ja loistavan vegaaniravintola Loving Hutin, jossa päädyimmekin syömään kaikkina kolmena päivänä. Suomeen tullessamme löysimme samaisen ketjun ravintolan, vähän eri vivahteilla. Ja nyt, jossakin beef jerkeyn ja bbq:n luvatussa maassa törmäsimme siihen jälleen! Emme tosin olleet yllättyneet, että jokainen annos sisälsi jotakin feikkilihaa, mutta se oli kyllä parasta, mitä olen koskaan maistanut.
Löydät blogin myös Instagramista ja Bloglovinista.