Miradouro da Graça
Istumme Lissabonin kattojen yllä, taustalla soi hang-soitin, jossain kauempana parkuu vauva ja kaksi koiraa haukkuvat leikkien ohessa toisilleen. Varjossa on täydellisen lämmin, mikään lihas ei ole jännittynyneenä kylmästä eikä velvollisuuksista. Punakattoisen maiseman toisella puolella näkyy se juna-asema, jolle pysähdyttiin ensimmäisenä päivänä ja pieni pilkahdus valtamerta saa minut haluamaan upottaa varpaani, sääreni kylmään veteen.
Suoraan vastapäätä on keltainen talo, jonka savupiipussa pulu kovasti rakentaa pesää. Mietin, kuinka helppoa oma nykyinen kahvilatyöni on, kun minun ei tarvitse kantaa yksitellen kahtakymmentä pinottua pöytää terassille. Ja olen sentään kolmekymmentä vuotta nuorempi kuin tämä mies. Eilen näin myös mummuni ikäisen siivoajan, toivoin olevani rikas ja pystyneeni antamaan hänelle rahaa loppuelämäksi. Joskus luulen, että olen ja olemme tottuneet liian hyvään ja pääsemään liian helpolla, mutta toisaalta toivoisin sitä kaikille ja vähemmän kurjia kohtaloita.
Aukion kirkon kellot soivat, päätämme astua sisään ja saavumme juuri alkaneeseen messuun. Lapset valkoisissa kaavuissa kävelevät alttarille, olen peittänyt hartiani huivilla, kävelemme edemmäs, seisomme muun massan keskellä. Rakastan katolisten kirkkojen lauluperinnettä, niin kaunista. En kuulu kirkkoon tai ole muutenkaan perinteiseen tapaan uskonnollinen, mutta kirkon tunnelma ja jotenkin puhdistava ilmapiiri liikuttavat minua. Joka kerta kun ihmiset liittyivät kuorolauluun, oli mahdotonta pidättää kyyneleitä. Kirkko on kaunis, korkean korkea katto, vanhalla roosalla maalatut seinät. Tunsin oloni ja huoleni niin kovin pieniksi.
Puolen tunnin jälkeen kadotin tilanteen maagisuuden ja astuin takaisin ulkoilmaan. Sisäilman viileys vaihtui tupakansavuiseen kuumuuteen, rummut olivat vaihtuneet kitaraa soittavaan mieheen. Oma paikkani näköalapaikalla oli tyhjillään, istun siihen odottamaan miestäni, joka halusi istua messun loppuun asti. Harkitsin jäämistä ja siunausten vastaanottamista, mutta se tuntui niin vieraalta, että jätän sen vielä tulevaisuudelle, jos uskallan.
– GG