Ympäristön ja elämän vuoksi

Käteni tuoksuvat edelleen maatilalta – lannalta, heinältä, mutta ennen kaikkea lehmän karvalta.

Olen ihan luihini ja ytimiin saakka kiitollinen, että pääsin tänään pitkän tauon jälkeen viettämään aikaa noin ihanan, elävän olennon kanssa.

Asun lähellä Viikin opetus- ja tutkimustilaa, joka on tunnettu keväällä laitumelle pääsevistä lehmistä. 

Maatilalla toimii lehmänmaidontuotantotila ja lehmiä on siellä noin 130. Lenkkeilen ja kävelen lehmien ohi ainakin viikoittain. Olen ennen tätä vuotta ollut onnellinen, että meidän lähellä tuotantoeläimiä kohdellaan noin hyvin ja Prismassakin myytiin jotain Viikissä tuotettua jugurttia.

Tänä kesänä näin kaiken toisin. Tietysti maailman teuraseläimiksi kasvatettuihin eläimiin verrattuna heidän elinolot näyttävät paljon paremmilta – he voivat liikkua, syödä ruohoa, tuntea auringon ihollaan ja sitä rataa. Pohjimmiltaan tilan toimintaperiaate on kuitenkin sama: lehmänaaraat keinosiemennetään vuosittain, vasikat eristetään äideistään, jotta heidän rintamaidosta voitaisiin tehdä juurikin jugurttia sekä muita lehmänmaitotuotteita ihmisille ja poikapuoliset vasikat lähetetään teuraaksi. 

Heidän olemassaolonsa ainut tarkoitus on olla hyödyksi.

Tänä kesänä en enää ihmetellyt, miksi tietyssä aitauksessa näkyi pieniä vauvalehmiä, toisessa naaraita ja kolmannessa uroslehmiä. Keskikesällä vasikat oli jaettu tyttöihin ja poikiin, sillä tytöt joutuvat lypsykonekierteeseen sukupuolielimiensä takia.

”Iloisista Viikin lehmistä” huolimatta liiketoiminnan ytimenä on se, että toisten elävien olentojen elämä nähdään vähempiarvoisena kuin toisten. 

Naaraslehmä, jonka kanssa vietin tänään arvokkaat puoli tuntia, on syntynyt tähän maailmaan, jotta hän synnyttäisi lisää lihaa tuottavia eläimiä ja erityisesti siksi, että synnytys saa hänen maitorauhasensa tuottamaan maitoa. Maitoteollisuus on markkinoinut tuotteitaan ”luonnollisena ruokana” – mitä se onkin, mutta ei meille, vaan vasikoille.

Karvat ovat karheat ja värikuviot eri yksilöillä erilaiset. Mieleeni tulee jatkuvasti laukut ja istuinalustat, jotka on ommeltu entisen tuotantoeläimen ihosta, erittäin tuottoisana sivutuotebisneksenä. Vielä alle vuosi sitten en ostanut muuta kuin nahkatuotteita niiden pitkän käyttöiän ja nimenomaan ”luonnollisuuden” vuoksi.

Tätä kaikkea mietin, kun rapsutin hänen lapaluitaan, kaulaansa, rei’itettyjä korviaan ja kauniita kasvoja. Korvat ja yksi tietty kohta kyljessä saivat jalat vähän nykimään nautinnosta. 

Ja tietysti kuten kaikki ilmastoraportin lukeneet sitä, mitä tämä kaikki tekee ympäristölle. Ja etenkin sitä, että eläinten syönnin lopettaminen on välttämätöntä.

Löydät blogin myös Instagramista. (InstaStoryn puolella vilahtaa myös rapsutushetki <3).