luontoterapiaa

Junamme Jesenicestä Most na Sočiin on enimmäkseen täynnä reppureissaajia. Telttoja, makuualustoja ja Interrail-lippuja vilahtelee siellä täällä, kaikki hymyilevät tai tervehtivät toisiaan. Puolet heistä jäävät pois Bled-järvellä, joka turkoosina suurena vesialtaana on yksi suosituimmista nähtävyyksistä näillä seuduilla. Juna on lyhyt ja vanha – se on kulkenut 111 vuotta tätä samaa reittiä. Vanhoissa junissa on aina se sama rustiikkinen tunnelma ja parasta on se, että ikkunat voi avata. Lämmin tuuli, hunajainen lehtipuiden ja kukkien tuoksu pelloilta ja raiteiden viereisiltä puutarhoilta on niin voimakas ja miellyttävä, että se tuntuu pieneltä orgasmilta aivoissa. Vuoret kohoavat korkealle, värit vaihtuvat tumman vihreästä tummaan siniseen, lähes mustaan. Huiput ovat peittyneet sakeaan sumuun, illaksi luvattiin ukkosta.

Juuri nyt tuntuu, että tänne reissaaminen on ollut yksi parhaista päätöksistä aikoihin. Resonoin niin vahvasti ympäröivän luonnon kanssa, voisin jäädä tänne kuoriutumaan kaikista kaupungissa kasvaneista suojakerroksista. Puhdistautumaan. Hengittämään vuoristoilmaa, istua ja antaa katseen vaeltaa. Antaa olla ja olla hiljaa. Kirjoittaa kun siltä tuntuu, kävellä niin kauas ja kauan, että päässäni ei ole yhtäkään ajatusta jäljellä.

Asumme Tomlinin alueella, joka reunustaa Julisia alppeja Slovenian pohjoisosassa, lähellä Italian rajaa. Lähistöllä virtaavat kaksi jokea, joiden uomien reittejä ja ympäröiviä rinteitä tulemme patikoimaan lähipäivinä. Mietin, millaista olisi asua näin pienessä kaupungissa, jossa on vain yksi ravintola ja kaksi pizzeriaa. En ole ikinä tuntenut itseäni näin tervetulleeksi, kaikki nyökkäävät meille tervehdykseksi, vaikka olemme selkeästi kaupungin ulkopuolelta. Kävelimme sateessa asunnollemme ja meitä tervehti harmaa kissaneiti Sia ja hänen sädehtivä omistajansa. Oi elämää, luontoa, matkustamista, sadetta, aurinkoa ja rakkautta. 

– GG