arki juuri nyt

Olen yöpynyt tämän viikon vanhempieni luona ja vahtinut meidän villakoiraamme, kun he ovat reissussa. Itse asiassa, kun muutin omilleni, olin tietysti muuttamassa kaksin Alfin kanssa, mutta hän oli niin vanhana jo tottunut elämään meluisassa perheympäristössä, jossa joku on aina kotona. Minun kanssa eläessä olin päivät poissa, aamuisin opiskelemassa ja iltaisin töissä tai kavereiden kanssa, että hän oli aivan masentunut. Oli todella iso ja raskas päätös elää ilman Alfia, sillä sain hänet syntymäpäivälahjaksi (toivoin vuosia joko pikkusisarusta tai koiraa…) kun olin seitsemän ja olemme eläneet nyt seitsemäntoista vuotta yhteiseloa. Eli tämmöinen laatuaika on ihanaa.

Viimeiset päivät ovat kuluneet siis kodin, väliaikaisen kodin, työpaikan ja metsän välillä. Usein olen tullut töistä väliaikaiseen kotiin, mennyt lenkille koiran kanssa ja nukkunut päiväunet nurmikolla. Jos on satanut, olen mennyt kotiin, tehnyt popcornia ja katsonut elokuvan tai pelannut lautapelejä J:n kanssa. Molempia on siis tullut tehtyä aika yhtäläinen määrä. 

Olen kastellut kasvavaa lehtisalaattiani, polkenut pyöräni sinne, mistä saa ostettua herneitä, katsonut Skamin yhdeksän jaksoa, aloittanut yhtenä sadepäivänä Orange is the new Blackin (tiedän, tiedän, erittäin myöhässä). Ystävä sujautti reppuuni Dunhamin Not That Kind of Girl-kirjan, joka ohittaa varmaan nyt kesken olevan Dublinersin (tarinat ovat erittäin mielenkiintoisia ja suloisia, mutta se ei ole kielellisesti maailman leppoisinta luettavaa just nyt.)

Ennen matkalle lähtöä mama oli soittanut ja kysynyt, jättääkö hän pikkuveljen patjan parvekkeelle, missä hän kesäisin haluaa aina nukkua. Hmm, miksi ei, toivoinhan aina minäkin nukkuvan siellä. Tässä minä siis makoilen, viileässä ulkoilmassa, vanhoissa ja rakkaissa Tarzan-lakanoissani. Myönnän, etten ole vielä nukkunut täällä, mutta tulen varmasti tekemään sen tulevan kahden viikon aikana. 

Rentouttavaa perjantaita ihmiset!

– GG