Jongleeraus – uusi joogani

Löysin muutama päivä sitten kirjoituspöydän laatikosta lapsuuteni jonglööripallot.

Äiti ompeli ne vanhoista verhoista, täytti ne riisillä ja ompeli kiinni. Ne ovat oikein suloiset ja oivat pallot sellaiseen en täysin tiedä mitä teen, mutta pallot näyttävät liikkuvan ilmassa ihan ok – tyyppiseen heittelyyn. Pallot olivat virkatun pussin suojissa, lojuneet käyttämättöminä viimeiset viisitoista vuotta.

Olin aikoinaan sirkuskoulussa, joka oli kaikista maailman harrastuksista minulle rakkain (ja myös pitkäkestoisin). Ja tosiaan, olen kokeillut kaikkea – olen harrastanut keilausta, taitoluistelua, tennistä, uintia, pianonsoittoa… Sirkuskoulu oli parasta.

Kaiken kaikkiaan, kun aloimme harjoitella yksipyöräisellä ajelua ja trapetsia, myös jongleeraus tuli elämääni. En pitänyt siitä, sillä kärsivällisyyteni ei riittänyt sen harjoitteluun. Se oli aivan liian pientä näpräystä ja yksitoikkoista tekemistä, tiedättehän, jos verrataan siihen yksipyöräisellä ajamiseen.

Nyt olen heitellyt palloja ihan huvin vuoksi, ja jo vartissa huomaan suuria kehitysaskelia. Tämä tuntuu vähän samalta kuin jooga – pää on aivan tyhjä mitättömistä asioista, minkä ansiosta keho tuntuu kepeältä, ajatukset kirkkaammilta ja ryhti suoremmalta.

Odotin äsken teeveden kiehumista ja aikani kuluksi huomasin taas ottavani pallot käteeni. Ajattelin, että olisi kiva kertoa jollekin  tästä pienen pienestä uudesta asiasta, mitä olen alkanut tehdä ja mietin, miten kuvailisin, kuinka monta kertaa pystyn heittelemään palloja edestakaisin. Päässäni kun kuulen ne vain pieninä tömähdyksinä kämmeniäni vasten. Mutta kuusitoista. Kuusitoista kertaa!

Lumi on tänään sulanut – olen onnellinen, että eilen kävelin kolme tuntia lumihangessa päivän mittaan.

Nauttikaa sateestakin, se tuntuu ihanalta kasvoja vasten.

Ps. Kirjoitin koko tekstin käyttäen sanaa jonglööraus, mutta näköjään jongleeraus on oikeampi termi. Jonglööri jongleeraa, kirjoittaa Mikko Saari.

 

Jos haluat, seuraa Bloglovinissa tai paina sydäntä!