kaikki vähän vinksallaan Marseillessa

Ranskassa tuli ensimmäisen kerran ulkopuolinen ja ”haluan pois täältä”-fiilis matkustaessa. 

Aamumme alkoi ihanasti. Marseillen rautatieasema on mielettömän kaunis ja voisin viettää siellä monta hetkeä ihan vain katsellen maisemaa. Ennen majoituspaikkaamme menoa kävimme lounastamassa ravintola Saf Safissa, jota suloinen ranskalainen tyttö suositteli junassa. Ruoka oli hinta-laatusuhteeltaan mainiota, couscousia ja kasvislientä, mutta tarjoilija valehtelematta pyöritteli silmiään kun astuimme sisään rinkat selässä. Tuntuu jotenkin vieraalta ja kamalalta olla täysin ranskan kielen ulottumattomissa, en osaa lausua enkä ymmärrä muutamaa hassua sanaa enempää, vaikka sitten muun kielitaidon vuoksi ymmärtää kirjoitettua kieltä. 

Kielitaidottomuus ja pieni turvattomuuden tunne suuressa kaupungissa melko röyhkeiden kodittomien ja ilmeettömien ohikulkijoiden joukossa sai minut ikävöimään Portugalia ja Espanjaa (ja Italiaa, joka on meikän henkinen koti), ja tunne vain voimistui huomatessamme hintojen olevan paljon korkeammat sekä ravintoloissa että ruokakaupoissa. Lisäksi mokasin Airbnb-paikkamme kanssa, eikä meillä ole wifiä (joka on vaan niin hitsin kätevä, kun suunnittelee seuravaa kohdetta..) ja muutenkin aika kämänen paikka hintaan nähden. Rappukäytävämme on kuin jostain huonosta kauhuleffasta, sekä turhan takia ei tee mieli poiketa kotiin, kun kapeita portaita on lähemmäs sata. 

Pienellä kävelyllä ympäri kaupunkia (hirveä nälkä ja ympärillä annosten keskimääräinen hinta lähemmäs 20€) seison jalkakäytävällä ja meinasin saada roskalavan kannesta päähäni, kun laitapuolen kulkija avasi sen etsiäkseen sieltä jotakin käyttökelpoista. Löysimme kivan pitsapaikan, jonne kävelimme vartin verran ylämäkeen ja se oli tälle illalle aivan ylibuukattu. Ruokakaupat menivät kiinni muutaman tunnin aikaisemmin kuin Espanjassa ja meillä ei ollut kotona muuta kuin kaksi herkkusientä ja tomaatti. Olimme jo luovuttamassa ja menossa Mäkkäriin, mutta löysimme kotimatkalla aukinaisen pizzerian, niillä oli kunnon puulämpöinen pizzauuni ja mukavat työntekijät, ilta alkoi pikkuhiljaa parantua. Kävelimme kotiin pizzalaatikot lämmittäen kämmeniämme, ohitimme neljä poliisia rupattelemassa toisilleen. Yksi heistä hymyili minulle ja tunsin, että kyllä tämäkin kaupunki vielä ottaa minut vastaan.

– GG