Kissa + kasvit = ???

gg and the moon

Ennen kuin päätimme kotiuttaa Jupiter-kissamme, olin erittäin huolissani kasvieni kohtalosta. En ole tuntenut montaa kissaa, mutta ne, joista olen kuullut, rikkoivat maljakoita ja jyrsivät kasvien lehtiä.

Vaikka en ole kovin vannoutunut kasvien hoitaja, minulla on niitä melko runsaasti ja kesäisin istutan parvekkeen täyteen salaatteja, yrttejä ja sen semmoisia, että en halunnut kissan kaivavan multaa tai syövän kasveja.

Otin siis asiasta selvää mahdollisimman paljon ja yhdistettynä maalaisjärkeen sekä omaan optimistiseen logiikkaan, kissa on pysynyt erossa kasveista (melkein) kokonaan. Yksi palmu on joutunut silmätikuksi ja sen riippuvia lehtiä käydään jyrsimässä viikoittain. Mutta muut kasvit saavat olla rauhassa.

Tässä kokemukseni pohjalta parhaat vinkit kissojen ja kasvien miellyttävään yhteiseloon:

1.   Sitruuna

Tämä on ehdottomasti toimivin tapa pitää kissa poissa kasvien läheisyydeltä. Levitä reippaasti sitruunamehua ruukun reunoille. Useimmat kissat eivät pidä sitruunan tuoksusta ja pysyvät siitä ilomielin kaukana.

Psst! Jos ostat uuden kasvin, tee tämä käsittely heti ja toista tarvittaessa. Kissan vanhoista tavoista on hankalampi oppia pois.

2.   Kivet

Mullan kaivaminen loppui, kun laitoin mahdollisimman litteitä, suurehkoja kiviä peittämään mullan. Kaivaminen vaikeutuu, eikä kissa jaksa enää nähdä vaivaa. Tämä ei ole kaikkien mielestä esteettisesti miellyttävää ja voi vaikeuttaa kasvien kastelua. Itse pidin kiviä muutaman viikon ja siirsin ne sitten pois ajatellen, että laitan ne takaisin, jos ongelma palaa. (Ei palanut).

Psst!  Käytä melko isoja kiviä, muuten kissa voi alkaa leikkiä niillä.

3.  Tutustuta kissa kasveihin

Tämä on toiminut meillä uskomattoman hyvin. Jos tuon kotiin leikkokukkia, annan kissan haistaa niitä, jolloin yleensä sen kiinnostus kukkiin ei pääse nousemaan suureksi. Ja kun istutan hyötykasveja, olen ottanut kissan mukaani ja se, että hän on saanut olla osa sitä (haistaa siemeniä, multaa, välineitä ym.) on tehnyt ruukuista hänenkin reviiriään ja hän on huolehtinut niistä todella kauniisti – astuu vain ruukkujen reunoille ja nauttii puutarhanhoidosta yhdessä. Jos taas kieltää niiden lähettyvillä olemisen, niin kissan uteliaisuudelle ei tule loppua.

4.   Kissanruoho

Kissan ruoka-astian lähettyvillä oleva kissanruoho kannustaa kissaa syömään sitä, jos nyt jotakin kasvia haluaa pureskella. Olen itse ollut hieman laiska tämän suhteen, mutta joka kerta, kun sitä kasvatan, kissa on ollut erittäin tyytyväinen. Olen miettinyt, voisiko tämä jotenkin kannustaa kissaa syömään kasveja ylipäätään, mutta meillä tämä ei ole ollut nähtävissä.

Onko teillä kokemuksia tai vinkkejä kissojen ja kasvien yhteiselosta?

Löydät blogin myös Instagramista ja Bloglovinista.

Kommentit

Jenniiii (Ei varmistettu)

Edesmennyttä kissaani eivät voineet kasvit vähempää kiinnostaa. Ruohoa kissa kyllä söi narussa ulkoillessa, mutta ei juurikaan sisällä kasvatettua. Nykyiset kissani (sisarukset) ovat vajaan vuoden vanhoja ja heitä kyllä kiinnostaa _kaikki_. Kasvatettua ruohoa/ohraa hekään eivät syö (en oikein ymmärrä miksi), mutta kaikkia kasveja pitäisi maistaa. Toinen jopa yritti haukata kaktusta. Myös monet vihannekset ja salaatti kelpaavat ja kerran jopa yllätin toisen nuolemasta limenpuolikasta kokkailun lomasta. Sitrushedelmät eivät heitä siis pelota, toisinkuin entistä kissaani. Kissat haluavat toisinaan maistaa mandariinia ja appelsiinia, jos syön niitä itse :D Mielestäni todella outoa. Oon haalinut parvekkeelle ja kotiin myrkyttömiä kasveja, miinuksena tomaatti jota yritän kasvattaa parvekkeella kissojen ulottumattomissa. Mutta kieltämättä tuo aiheuttaa haasteita, kun pitäisi löytää myrkyttömiä kasveja sekä kotiin että parvekkeelle ja parvekekasvien tulisi olla vielä sellaisia, jotka sietävät kuumaa ja aurinkoa (lasitettu eteläpartsi). Ja oon yrittänyt hyväksyä sen, että kasveja saatetaan maistella. Esim. kissat olivat mukana orvokkien istuttamisessa ja eivät voineet olla maistamatta paria kukkaa :D

ginty
gg and the moon

Haha sun kissasisarukset kuulostaa ihanilta, uteliailta pikkuriiviöiltä :D Todella kummallista, että sitrushedelmät kiinnostaa niin paljon, mutta kissat (kuten kaikki eläimet) on yksilöitä, eikä nyt niin kovasti näitäkään juttuja voi yleistää. Meidän kissa ei ole kovin kiinnostunut ruosta (paitsi sitten ruoanlaiton seuraaminen on todella mielenkiintoista), mutta jos ikinä avaan maissitölkin, niin se juoksee paikalle. :'D Olen kuitenkin ymmärtänyt, että kissat ovat täysin lihansyöjiä, eikä heidän ruoansulatus ole tottunut kasveihin ym, niin annan korkeintaan pari maissinjyvää.

Samaistun erittäin paljon lasitettu eteläpartsi+myrkyttömyys-komboon (etenkin, kun niitä ikkunoitakaan ei voi jättää aukinaiseksi ilman vartiointia kuuminakaan päivinä...)

Osanottoni vielä edesmenneelle kissalle, rakkaat jäävät onneksi ikuisesti sydämiimme <3 Ja kiitos kun kommentoit!

Jenniiii (Ei varmistettu)

Hauska juttu tuo maissi :D En tosiaan itsekään kissoja säännöllisesti noilla erikoisilla herkuilla ruoki samasta syystä :) Oon iloinnut siitä, että kissat on kaikkiruokaisia ja he syövät kaikkea broilerin kauloista possun sydämeen, sekä tietty perus kissanruuat. Joskus alkuaikoina vaan kovasti huvitti, kun saattoi löytyä puoliksi syöty kirsikkatomaatti keittiön lattialta...

Joo, mun on pakko laittaa partsin ovi päiväksi kiinni, että ikkunat voi olla auki. Kissat ei oikein arvosta, varmaan mielellään ulkoilisivat koko päivän.

Sulla on kiva blogi, nyt vasta löysin! :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.