Muutoksia, funkia ja lastenohjelmia

Edelliset 72 tuntia ovat olleet aivan ihastuttavia.

Olen ottanut vähän omaa lomaa työviikon viimeisen päivän jälkeen ja vain ollut. Olen kävellyt kaksi, kolme tuntia päivässä, ollut pesemättä tukkaa ja kasvoja, käynyt läpi kaappeja ja antanut itselleni luvan olla täysin rehellinen ja heittää pois kaikki, mikä ei tuota iloa. Se on vaikeaa, miltei mahdotonta, mutta jokaisen kerran jälkeen kasvan taas hitusen ja opin itsestäni uutta.

Viikonloppuni alkoi tosiaan jo torstaina, jo miljoona kertaa mainitsemani St. Rastan keikan muodossa.

Ahhhhh.

Oli vielä parempi keikka, kuin mitä odotin. Uusia biisejä oli paljon, mitä en osannut edes toivoa ja niissä on aivan uudenlainen raikas vivahdus funkia. Olen muuten itse aina se erittäin kriittinen fani, joka ei ole ikinä tykännyt bändien ”kehityksestä” ja uusista kokeiluista. Mutta onneksi olen viime vuosina ymmärtänyt sen ehkä itseni kautta, että tottakai bändi kehittyy. Olisi ihan mahdotonta olla kehittymättä. Ja tämän huomioon ottaen, olen (tai pyrin) nykyään iloitsemaan uudesta soundista.

Mascot vaikutti samanlaiselta kuin ennen – lautapelit ovat tallella ja baarista saa tilattua edelleen parasta sitruunaista alkoholitonta. Oikeasti, baari saa heti monta pistettä minulta, jos ensinnäkin baarimikko ei pyörittele silmiään, kun tilaan alkoholittoman juoman ja toiseksi, osaa kaataa lasiin muutakin kuin Spritea.

Viikonloppuna näin ystäviä, tein kurpitsarisottoa vaarin tuomasta kurpitsasta ja joimme kolme pulloa viiniä illan aikana. Puhuimme paljon ja puhuimme tärkeitä, naurettiin viimeaikaisille meemeille ja kuunneltiin jazzia. Keskiyön jälkeen katsoimme toistemme lemppareita lastenohjelmia, omiani olivat Hey Arnold, Spongebob Squarepants ja Ankronikka. Kahta ensimmäistä katsoin venäjänkieliseltä Nickelodionilta, enkä ikinä tuntenut ketään, joka tietäisi näitä sarjoja (paitsi sitten jossain vaiheessa, kun Paavo ilmestyi Maikkarille).

Olen kävellyt paljon metsässä, yksin tai kaksin, syönyt paljon tattarileipää ja currya, näitä kahta eri aterioilla.

Olen tyhjentänyt pakastinta ja keittänyt mehua, polttanut melkein kaikki kynttiläni.

Olen haaveillut lämmöstä ja joogakoulutuksesta, mutta samalla leppoisasta tahdista ja olemisesta vaan.

Päässäni on liikkunut paljon vegaanimietteitä, olen ajatellut omia arvojani ja pystynyt pikkuhiljaa hengittämään, kun palaset ovat loksahtaneet paikoilleen.

Ja olen miettinyt, että onneksi, onneksi olen oppinut hyväksymään myös oman muutokseni, en vain lempibändieni.

 

Jos haluat, seuraa Bloglovinissa tai paina sydäntä.