Jane, simpanssit ja sosiaalinen häpeä

DAB1B04D-B1DF-4B75-87E0-FF8D0EC10D1A.jpeg

Kävelen Kaisaniemen metroasemalla uuden ystäväni kanssa. Syön leffapoppareita punaisesta kartonkilaatikosta, puhumme simpansseista ja lämpimästä valosta.

Kävimme juuri katsomassa Jane-elokuvan DocPoint-festivaaleilla. Se oli upea. Kaunis. Inhimillinen. Monenlaisia ja ristiriitaisia ajatuksia herättävä. Samaistun niin monessa asiassa Janen elämään ja ajatusmaailmaan, etenkin lapsuusvuosiin. Ensimmäistä kertaa Suomessa näin koko salin taputtavan elokuvan loputtua.

Vasta kun seuralaiseni lähti ja jäin yksin metroon, huomasin kuinka vahva minusta lähtevä popcornin tuoksu on. Ja huomasin, kuinka minua ei kiinnostanut se. Se mikä kiinnosti, oli havainto siitä, kuinka ailahtelevainen oma mieli on – kun jää yksin ilman ”turvaa”, sitä kuvittelee kaikenlaisia häpeän aiheita itselleen. 

Sosiaalinen häpeä. En ole ikinä käyttänyt tätä termiä ja olen niin onnellinen, että leffaseuralaiseni sanoi sen tänään ääneen. Kuulemma minulla ei ole mitään sosiaalista häpeää, kun esimerkiksi jään katsomaan lopputekstejä ja lähden aina salista viimeisenä ulos. Mutta pyh, voisinpa ottaa tuollaisen kohteliaisuuden vastaan, näitä sisäänrakennettuja sosiaalisia paineita ja häpeän aiheita on paljon, ja vuosi vuodelta alan nauttia, suorastaan rakastaa niiden purkamista.

Smash, on ok kävellä yksin kadulla ja nauraa ääneen (esim. Podcasteille, kaverin viesteille, hassun näköiselle linnulle).

Fuck it, voin sanoa tuntemattomalle kehun (tai että hänellä on ripsaria poskessa), koska miksi ei?

Boom, yritin vartin verran keksiä tähän jotain kolmatta esimerkkiä (koska kaksi näyttää aika tyhmältä tässä tilanteessa), mutten keksi. Ehkä myöhemmin.

Jään pois metrosta, bussiin on vielä yhdeksän minuuttia. Kävelen muutamia bussipysäkkejä eteenpäin, ulkona on kylmempi kuin aamulla. Unohdin hanskat kotiin, joten vaistomaisesti laitoin kädet taskuihin, mutta yhtä vaistomaisesti muistin äidin sanoneen pidettävän ainakin yhden käden ”vapaana”, jottei löisi päätään liukastuessaan. Tunsin taskussani ylijääneen koirankakkapussin ja kävelin loppumatkan neonvihreä kakkapussi käteni ympärillä. Koska ketä kiinnostaa. Ja oikeasti, se vähän suojasi pakkaselta.

 

32D8D387-BE0F-4D2A-B45E-3156F6906E38.jpeg

Disclaimer: edelleen häpeän herkkukasan ostamista kaupassa (ostan aina muutaman vihanneksen samaan aikaan, ettei näytä niin pahalta) ja laulamista muiden kuullen. Ja saatan pidättää hengitystäni, jotta kanssamatkustajat eivät huomaa kuinka hengästynyt olen juostuani bussiin.

 

Mitä sosiaalisen häpeän aiheita sinulla on?

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen Ajattelin tänään

Raikas mungpapukeitto (V)

mungpapu_keitto_lounas.jpg

Ah, olen kasvamassa päivä päivältä enemmän ihmiseksi, joka tekee kerralla enemmän ruokaa ja täyttää jääkaapin 3-5 erilaisella ateriakokonaisuudella, joita voi syödä ja yhdistellä seuraavina päivinä.

Oikeasti, parasta.

En ikinä ajatellut, että minusta olisi tähän, koska harvoin suunnittelen, mitä teen esimerkiksi tulevana viikkona ruoaksi. Ensinnäkin siksi, että miten joku voi tietää, mitä ensi keskiviikkona tekee mieli ja toiseksi, koska minun ei yksinkertaisesti ole tarvinnut. Rakastan ruoanlaittoa ja teen sitä usein, mutta voin syödä myös yliopistolla ja töissä, sekä olen puolet viikosta lounasaikaan kotona, mikä helpottaa elämää valtavasti. Eikä ole lapsia, silloin saattaisin ehkä vähän miettiä elämääni paria tuntia pidemmälle. Mutta näiden syiden vuoksi en ole ikinä tähdännyt sellaiseen viikon kauppalistan tekemiseen.

Nyt kun olen marraskuusta lähtien muuttanut vienosti ruokailujeni suuntaa, olen myös oppinut uusia tapoja, löytänyt uusia kasviksia ja lempiruokia. Olen huomannut, että haluan, että jääkaapista löytyy aina jonkinlaista itsetekemää paputahnaa ja kastiketta (salaateille ja uunijuureksille) ja elämää helpottaa valtavasti, kun voi valita lounaaksi juurikin jonkin edellisten päivien pääruoista, tai kasata lautaselle erilaisia komponentteja.

Eilen tulin kotiin yliopistolta ja kasasin kymmenessä (!) minuutissa itselleni tämännäköisen lounaan. Oikeasti, voitteko uskoa?

mungpapukeitto_kasviravinto.jpg

Olin muutama päivä sitten käyttämässä ensimmäistä kertaa mungpapuja ja halusin tehdä jotain erittäin simppeliä, jossa maistaisin ja tutustuisin papuihin ilman esimerkiksi mausteista tomaattikastiketta. Löysin reseptin, joka kuulosti aivan liian helpolta ollakseen oikeasti nautinnollista, mutta koska sinä päivänä tämä oli ihan vain välipala ennen illallista, päätin kokeilla sitä. Silloin minulla ei ollut edes korianteria (onko kukaan muu huomannut erittäin minikasvuisia koriantereita kaupassa, joita en itse millään raaski ostaa..) mutta suosittelen äärimmäisen paljon sen laittamista, on nimittäin aika oleellinen maun kannalta.

Sielua ja mahalaukkua lämmittävä keitto tulee kyllä jäädäkseen sellaisille päiville, kun on jostain syystä muistanut liottaa papuja ja haluaa nopean ja virkistävän aterian.

Jämälounaallani kippasin päälle kourallisen korianteria ja tein keiton seuraksi kauraleipää hummuksella ja toisen avokadolla. Ihanaa.

Raikas mungpapukeitto

4dl liotettuja mungpapuja

4-6 siivutettua valkosipulinkynttä

kasvislientä

½ sitruunan mehu

suolaa, mustapippuria (+kurkumaa)

päälle korianteria

 

Paahda valkosipuli pannulla, lisää vettä tarpeen mukaan. Lisää mungpavut ja keitä kunnes ovat kypsiä, sekoita joukkoon mausteet ja sitruunamehu. Tarjoiluun korianteria.

Alkuperäinen resepti täältäMinulta oli kurkuma loppu, eikä ollut chiliä ja laitoin 5 valkosipulinkynttä ohuina siivuina valkosipulitahnan sijaan.

 

Paina sydäntä tai seuraa Instagramissa ja Bloglovinissa!

Kulttuuri Ruoka ja juoma DIY Suosittelen