7x viime hetken ihanat joululahjaideat

joululahjat_2017_3.jpg

Itse hankin täksi jouluksi lahjoja vain J:lle ja pikkuveljelle, muina jouluina olen tehnyt sukulaisille pieniä ruokapaketteja tai jotain muuta itsetehtyä. Tänä vuonna kokosin lahjat melko ajoissa, jo viime viikolla – yleensä ne jäävät juurikin näille viimeisille kolmelle päivälle ennen joulua.

Enenevissä määrin huomaa ihmisten ajautuvan kauemmas kulutushysteerisestä joulusta ja kohti stressittömämpiä juhlapäiviä, mitä itsekin kannatan täysin sydämin. Minua ahdistaa, jos ihmiset tieten tahtoen haluavat hankkia minulle jotain jouluksi ja sitten taas säilön näitä minulle turhia tavaroita, koska en viitsi luopua niistä. Sen takia huokaisin helpotuksesta, kun tänä vuonna päätettiin olla lahjoitta ihan täysin – oma lahjani on joulupöydän ruokien kokkailu, mistä minä myös suunnattomasti nautin (ja saan tehtyä kasvisruokapöydän muilta kysymättä hahaa).

Kuitenkin, jos syystä tai toisesta haluat hankkia lahjan jollekin tärkeälle, mutta et ole ehtinyt ajatellakaan asiaa tai stressi on sumentanut aivosi, tässä muutama ihana idea, joista ainakin itse ilahtuisin ihan suunnattomasti. (Psst, tähän kertyi aika liuta linkkejä, mutta ei ole minkäänlaisia yhteistöitä takana vaan aika lailla monen vuoden käyttö ja rakkaus tuotteita kohtaan!)

1. Rentoutuminen ja semmoinen treatyoself-meininki.

Haaveilen aina lahjakortista hierontaan tai ravintolaan, etenkin, jos ideana on mennä yhdessä testaamaan uutta paikkaa tai vanhaa suosikkia. Lupaus yhteisestä illasta jossain vähän fiinimmässä ravintolassa on toisen huomioimisen parhaimmistoa! Suosittelen erityisesti Gaijinia ja Umeshua Helsingissä.

Lisäksi, jos muistat ystäväsi toivoneen esimerkiksi tankotanssin tai ilmajoogan kokeilua, toteuta se! Tämä on myös aika huokea lahja, mutta varmasti ikimuistoinen.

2. Kutsu kellumaan Float Kallioon

Edellisestä kohdasta päästään tietyn paikan suositteluun. J on vuosia halunnut kokeilla kelluntatankkia, mutta emme ole saaneet aikaiseksi. Nyt kun Float on avattu Helsinkiin ja saanut loistavia arvosteluja, ajattelin toteuttaa vanhan toiveen. Mielestäni parasta on antaa lahjaksi elämyksiä – etenkin, kun ne voi jakaa yhdessä. Float Kalliolla on joulutarjouksena muutama erilainen lahjakortti kelluntatankkiin – itse valitsisin (ja itse asiassa valitsinkin) kaverikellunnan. Ihanaa luksusta alkavaan vuoteen!

3. Kuohuvat ja kuplivat

Lahjanarulla koristeltu suosikkiskumppa on upea pieni joulutervehdys. Jos haluat jotakin alkoholitonta, olen vuosia vannonut Belvoirin seljankukkalimonadin nimeen – kevyt ja raikas, mutta yhtä lailla kupliva vaihtoehto kuohuviinille.

4. Ruokalahjat

Rakkaan ihmisen lempiherkuista koostuva lahja ei voi ikinä mennä pieleen eikä jäädä käyttämättä – suklaa, tee, pähkinät ja kahvi ovat sellaisia yleensä kaikkien makuun sopivia, näiden lisäksi rakastaisin itse esimerkiksi lakritsitaateleita, mulperinmarjoja ja maapähkinävoita.

joululahjat_2017_2.jpg

 

5. Öljyt (+ luonnonkosmetiikka)

Ah, kaikenlaiset öljyt kelpaavat minulle! 😀 Vartaloöljyt (ikuinen lemppari Weledan Pomegranate- öljy), kasvoöljyt (esim. manteliöljy) ja partaöljyt (esim. Mr Bear Familyn Citrus on aivan taivaallinen). Jos aikaa ja intoa riittää, näitä on kiva sekoitella myös itse! Ruokaöljyistä kurpitsasiemenöljy voisi olla ihana uusi tuttavuus.

Muita tarpeellisia juttuja henkilöstä riippuen voisi olla perus shampoo+hoitoaine, mutta palashampoon muodossa (Flown kehäkukka oli aika kiva), päivävoide (esim. Madaran Pihlaja-kasvovoide) tai ”luonnonkosmetiikan Bepanthen” (Weledan Skin Food).

6. Lautapelit

Meidän kotona pelataan runsaasti lautapelejä ja hyvä lisä valikoimiin on usein ihana yllätys. Näitä on myös kiva joulun jälkeen kierrättää kaveriporukassa tai vaihtoehtoisesti hyvä syy pitää pienet illanistujaiset. Omia lemppareita ovat muun muassa Agricola, Carcassonne ja Ticket to Ride, korttipeleistä Cards against Humanity, Werewolf (tarvii kyllä ihan hitosti pelaajia) ja tietysti Uno; klassikoista Monopoli ja Afrikan tähti/Inkan aarre. Myös jo olemassa oleviin suosikkilautapeleihin on kiva hankkia lisäosia ja sitä kautta saada uutta intoa peliin.

Muista: älä ikinä osta näitä ihmisille, jotka vihaavat pelaamista (tai ovat liian voitonhaluisia haha)!

+1 Oman ajan antaminen

Tietysti on myös kaikki nämä itselle ilmaiset lahjat, kuten lastenhoitoapu tai uusille vanhemmille yhden vapaapäivän suominen, metsäkävelyt sun muut, mutta jotenkin itse toivon, että näitä voisi tehdä vuoden mittaan ilman sen kummempaa syytä, eikä panttailla joululahjaksi. Riippuu tietysti tilanteesta ja ihmissuhteesta, kuitenkin oman ajan antamisella on aina suuren suuri merkitys.

Rentouttavia päiviä ennen joulua, hengitelkää ja kävelkää ulkoilmassa, pus <3

 

Jos haluat, paina sydäntä tai seuraa Bloglovinissa!

 

Suhteet Ystävät ja perhe Hyvä olo Suosittelen

Muutoksia, funkia ja lastenohjelmia

9ECC8ECA-52E3-440F-B1D3-58ECCD6B78D2.jpeg

Edelliset 72 tuntia ovat olleet aivan ihastuttavia.

Olen ottanut vähän omaa lomaa työviikon viimeisen päivän jälkeen ja vain ollut. Olen kävellyt kaksi, kolme tuntia päivässä, ollut pesemättä tukkaa ja kasvoja, käynyt läpi kaappeja ja antanut itselleni luvan olla täysin rehellinen ja heittää pois kaikki, mikä ei tuota iloa. Se on vaikeaa, miltei mahdotonta, mutta jokaisen kerran jälkeen kasvan taas hitusen ja opin itsestäni uutta.

Viikonloppuni alkoi tosiaan jo torstaina, jo miljoona kertaa mainitsemani St. Rastan keikan muodossa.

Ahhhhh.

Oli vielä parempi keikka, kuin mitä odotin. Uusia biisejä oli paljon, mitä en osannut edes toivoa ja niissä on aivan uudenlainen raikas vivahdus funkia. Olen muuten itse aina se erittäin kriittinen fani, joka ei ole ikinä tykännyt bändien ”kehityksestä” ja uusista kokeiluista. Mutta onneksi olen viime vuosina ymmärtänyt sen ehkä itseni kautta, että tottakai bändi kehittyy. Olisi ihan mahdotonta olla kehittymättä. Ja tämän huomioon ottaen, olen (tai pyrin) nykyään iloitsemaan uudesta soundista.

Mascot vaikutti samanlaiselta kuin ennen – lautapelit ovat tallella ja baarista saa tilattua edelleen parasta sitruunaista alkoholitonta. Oikeasti, baari saa heti monta pistettä minulta, jos ensinnäkin baarimikko ei pyörittele silmiään, kun tilaan alkoholittoman juoman ja toiseksi, osaa kaataa lasiin muutakin kuin Spritea.

A897541E-34CE-41C4-BF15-7488690ED6ED.jpegViikonloppuna näin ystäviä, tein kurpitsarisottoa vaarin tuomasta kurpitsasta ja joimme kolme pulloa viiniä illan aikana. Puhuimme paljon ja puhuimme tärkeitä, naurettiin viimeaikaisille meemeille ja kuunneltiin jazzia. Keskiyön jälkeen katsoimme toistemme lemppareita lastenohjelmia, omiani olivat Hey Arnold, Spongebob Squarepants ja Ankronikka. Kahta ensimmäistä katsoin venäjänkieliseltä Nickelodionilta, enkä ikinä tuntenut ketään, joka tietäisi näitä sarjoja (paitsi sitten jossain vaiheessa, kun Paavo ilmestyi Maikkarille).

Olen kävellyt paljon metsässä, yksin tai kaksin, syönyt paljon tattarileipää ja currya, näitä kahta eri aterioilla.

Olen tyhjentänyt pakastinta ja keittänyt mehua, polttanut melkein kaikki kynttiläni.

Olen haaveillut lämmöstä ja joogakoulutuksesta, mutta samalla leppoisasta tahdista ja olemisesta vaan.

Päässäni on liikkunut paljon vegaanimietteitä, olen ajatellut omia arvojani ja pystynyt pikkuhiljaa hengittämään, kun palaset ovat loksahtaneet paikoilleen.

Ja olen miettinyt, että onneksi, onneksi olen oppinut hyväksymään myös oman muutokseni, en vain lempibändieni.

 

Jos haluat, seuraa Bloglovinissa tai paina sydäntä.

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Mieli