Sunnuntaiballadeja ja helppo paketointiniksi

D9F9C722-54AE-4AFE-8F7F-6E1C81D66BBF.jpegHeräsin aamulla krapulaisena. En juonut mitään järjettömiä määriä, mutta join pitkästä aikaa. Chlorella-inkiväärishottiin piilotettu jallu ei varmaan ollut illan paras valinta, mutta sitten taas kuitenkin oli. Eilen vietettiin pikkujouluja työpaikalla, Dire Straits soi kaiuttimissa ja laseissa erinomaista luomupunkkua. 

Resonoin tänään ensimmäistä kertaa vahvasti SMG:n Terminal 2 -levyn laulujen kanssa, ja luulen albumin tekevän samoin marraskuun harmauden kanssa. 

 

“- – nuorukainen sukelsi matalaan päätyyn

ja halkaisi kauniin kallonsa – -”

 

Tunnen tämän tänään, mutta paljon pienemmällä skaalalla.

En halunnut nousta herätyskelloon. Kuuntelin sadetta, kävin kylmässä suihkussa, palasin kahden peiton alle. Jupiter asteli ylitseni katsomaan pisaroiden iskeytymistä ikkunaan.

Tänään on rakkaan ystäväni syntymäpäivä ja olin jättänyt lahjan paketoimisen aamulle. Sekunnin murto-osan sätin itseäni, että en ollut ostanut uutta lahjapaperia ja joutuisin paketoimaan sen samaan kuosiin, kuin viime vuonna. Tai jouluiseen, rustiikkiseen semmoiseen. Sitten mietin, että haluaisin vähän enemmän aikaa aamiaiselle, ennen kuin joudun lähtemään. Kurkistin tilpehöörikaappiini ja näin ihanan kauniin Antropologien paperikassin, jonka säästin jonkin tällaisen varalle. Toivoin löytäväni sitä semmoista kevyttä paperia, jonka voi rutata ja se näyttää vielä kauniimmalta. Laitoin lahjat kreppipaperiin käärittynä siniseen pussiin ja peitin ne valkoisella hunnulla – ihana, kaunis, nopea, upea ja kierrätetty lahjapaketti valmis.

Söin siemenleipää avokadolla ja vähän liian pehmeillä kirsikkatomaateilla. Ja ehdin vielä juoda kupin teetä. Eikä kukaan tiedä, että menin sieltä, missä aita on, no ei ihan matalin, mutta melko matala. (Paitsi jos hän lukee tämän, haha. <3)

 

Jos haluat, seuraa Bloglovinissa tai paina sydäntä!

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Kiitospäivä ensi viikon torstaina!

2ADDBF30-FCC6-4267-A663-0F2E555B5402.jpeg

Oletko viettänyt ikinä kiitospäivää? Nimittäin suosittelen.

Sen jälkeen, kun J muutti Suomeen, hän ehdotti (pakotti) meidät viettämään amerikkalaista Thanksgiving-juhlaa. En ollut ikinä osallistunut sen viettoon Amerikassa, mutta olin enemmän kuin kiinnostunut. Se ilmapiiri, mikä elokuvien ja sarjojen kiitospäivässä on, näyttää niin kodikkaalta ja mutkattomalta. Perheeni rakastaa hyvää ruokaa, joten juhlien järkkääminen ei ollut mitenkään hirveän ison suostuttelun takana, kun järjestimme ihan ensimmäisen suomalaisen kiitospäivän kolme vuotta sitten.

Rakastan sitä, että marraskuussa on juhlat, jotain vähän erikoisempaa, mitä odottaa. Isäni valmistaa perinteisen juhlan keskipisteen – kalkkunan täytteineen, itse teen lisukkeet ja tänä vuonna luulen kokeilevani ensimmäistä kertaa vegaanisten piirakoiden valmistusta!

Sanotaan, että ensimmäinen Yhdysvaltalaisten viettämä kiitospäivä tapahtui vuonna 1621, kun uudisasukkaat siirtyivät Massachusettsin osavaltioon myöhään syksyllä. Ajankohdasta johtuen istutus oli liian myöhäistä ja he kärsivät nälästä. Keväällä Wampanoag-heimo teki sopimuksen rauhallisesta elosta uudisasukkaiden kanssa ja opetti heille erilaisia ruoanhankintatapoja sekä antoi heille ruokaa. Lokakuussa alkuasukkaat juhlivat satoa, vaikka alkuperäiskansa oli viettänyt kiitospäivää vuosikausia ennen tätä. Sen vuoden jälkeen amerikkalaiset kiittivät enää vain Jumalaa ruosta, ei intiaaneja.

Tänä vuonna on siis kolmas kerta, kun kokoonnumme porukalla oikeasti notkuvan pöydän ääreen – mummoni ihmettelee joka kerta, miksi pöydällä on aivan liikaa niin paljon ruokaa. Leftoverit eli ruoantähteet ovatkin yksi kiitospäivän nautinnoista, seuraavana päivänä voi luoda niin monta erilaista ateriaa jäljellä olevista herkuista! Suosittuja annoksia ovat esimerkiksi turkey pot pie – piirakka, jonka täytteeeksi on heitetty kalkkunaa ja lisukkeita tai Frendeistäkin tuttu kalkkunaleipä. Itse laitan leipien väliin kaikkea muuta kuin sitä kalkkunaa, meni muuten hetki ennen kuin suostuin levittämään leivälle perunamuusia…mutta on kyllä hurjan hyvää.

4706995A-3845-4A24-BF70-84E2CFEB8EF6.jpegPerinteisesti Thanksgiving on vapaapäivä, jolloin katsotaan amerikkalaista jalkapalloa (J yrittää joka vuosi löytää keinon katsoa sitä päivän aikana, mutta turhaan) ja laitetaan ruokaa perheen kesken heti aamusta. Vieraat tuovat usein jotakin syötävää mukanaan ja aikaisin iltapäivällä aloitetaan ruokajuhlat. Vaikka tämä on perhejuhla, nykyään vietetään myös Friendsgivingiä, jossa kokoonnutaan ystävien kanssa ja yleensä juhlitaan erittäin alkoholipitoisesti. 

Ajattelin jakaa teille muutamia reseptejä, joita olen käyttänyt, mutta näköjään olen kadottanut ne kaikki, kun tietokoneeni hajosi alkuvuodesta. Jos reseptit kiinnostaa, voin koota niitä pari päivää ennen itse kiitospäivää 23.11!

 

Meidän menu näyttää kutakuinkin tältä:

Ruusukaalia
Perunamuusia
Yams eli makeaa bataattivuokaa (tämä on yllättänyt kaikki herkullisuudellaan!)
Salaatti
Kalkkuna + täyte
Karpalokastike
Ilmavia sämpylöitä (joihin tehdään seuraavan päivän voileivät)
Omenapiirakka
Kurpitsapiirakka

Erittäin simppeli, mutta sitäkin herkullisempi kokonaisuus! Tämä on ihan kuin minijoulu 😉

 

Rentouttavaa viikonloppua,

– GG

Jos haluat, seuraa Bloglovinissa tai paina sydäntä!

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli DIY