Silloin tällöin kohtaan tilanteita, joissa en oikein tiedä, saako niihin puuttua ja erityisesti, millä tavalla.

Näissä tilanteissa usein myös mietityttää ihmisten maalaisjärjen puute ja itsekkyys. Olen myös päätellyt, että nämä epämiellyttävät tilanteet liittyvät poikkeuksetta hetkiin, joissa jokainen osapuoli on maksanut palvelusta, eikä voi esimerkiksi siirtyä tilasta tai vaihtaa paikkaa, ja lisäksi kaikilla on tasapuolisesti oikeus olla siinä tilassa. Taustalla on myös ärsytys siitä, että tilanne ei ole oikeudenmukainen. Yritän aina löytää ikävän tuntuisimmistakin ihmisistä hyviä puolia ja yrittää ymmärtää heidän tekojaan, mutta joskus se on aivan erityisen hankalaa, ellei mahdotonta. Tämän kesän Euroopan matkalla näitä tilanteita tuli vastaan yllättävän monta ja loppureissussa olin jo paljon varmempi avaamaan suutani ja ilmaisemaan mielipiteeni. Tässä muutama tarina.

Yli kymmenen tunnin yöjunamatkalla Lissabonista Madridiin keskiyöllä vaunuun astuu pariskunta, jonka mies alkaa katsoa puhelimestaan sarjaa ilman kuulokkeita. Hän ei kertaakaan katsonut häntä ympäröiviin nelinpaikkohin, joista joka ikinen matkustaja nukkui tai yritti nukkua. Äänet olivat aika hiljaisella, mutta itse pystyin erottamaan kaikki puheenvuorot junan käytävän toiselta puolelta. Tilanne on jotenkin hyvin absurdi – miten joku voi olla niin tyhmä, että ihan pokkana käyttäytyy näin (tässä vaiheessa vaunuista on myös sammutettu valot). Tekisi niin mieli sanoa sillä lailla erittäin kohteliaasti ”excuse me sir, don’t you have headphones”, mutta sitten en kuitenkaan kehtaa, vaikka neuvoisin ystävää tekemään niin tässä samassa tilanteessa. Ensinnäkin, oma maalaisjärki sanoo, että hän olisi käyttänyt kuulokkeita, jos ne olisi mukana (miksi ei, jos on päättänyt tuijottaa ruutua yöjunassa?!) ja toiseksi, en minä voi pakottaa toista tekemään yhtään mitään. Me kaikki olemme maksaneet lipuista, meillä on yhtäläiset oikeudet olla siinä tilassa, eikä meillä ole vapauksia, saati mahdollisuuksia vaihtaa paikkaa täydessä junassa. Hän ei periaatteessa tee mitään radikaalia, kuten kuuntele musiikkia täydellä volyymilla, vaan se on siinä sietokyvyn rajoilla. Pystyn nukkumaan hyvin ja on korvatulpatkin mukana kaiken varalta, mutta pistää kyllä niin sanattomaksi tällainen itsekeskeinen olemassaolo. Vaunuun astui noin vartin päästä toinen portugalilainen nuori mies, joka meni ja kaivoi kuulokkeet repustaan sekä tarjosi niitä miehelle. Hän kieltäytyi kuulokkeista (!!). Sitten minä ja tämä nuorukainen katsoimme toisiamme hiljaisina. Mitä tässä voi enää tehdä?

Samassa junassa itse asiassa oli mies, joka kävi nopeatempoista tekstiviestikeskustelua äänet päällä.. Jostain junan keskiosasta siis kantautui noin puolen tunnin ajan ding ding ding ääniraitaa.

Toinen tarina tapahtui Sintran hostellissa. Olen yöpynyt kymmenissä hostelleissa pienen elämäni aikana, enkä ole eläissäni törmännyt vastaavaan tilanteeseen. Huoneeseen saapui kunnon reissaajan näköinen nuori, mukava jannu ja alkoi purkaa tavaroitaan repustaan. Huoneen ovi ja ikkunat olivat auki, joten ensin nenääni kantautui ihana nuotion tuoksu, mikä sai minut hymyilemään. Hengailin huoneen toisella puolella kymmenisen minuuttia ja kun kävelin hänen ohi, se vasta iski. Tämän koko ihmisen omaisuus haisi sekoitukselta aivan kaikkia ihmisen eritteitä, jotka ovat muhineet kuukauden kompostissa. Enkä liioittele tässä vähääkään, en pysty sen paremmin edes kuvailemaan sitä tajutonta lemua (paitsi luettelemalla nämä kaikki eritteet ja ruumiinosat, mistä ne ovat tulleet). Meinasin kieltämättä oksentaa. Näin hänen kaiken lisäksi haistelevan tavaroitaan ja tässäkin tilanteessa menin aivan sanattomaksi. Jos hän tiesi, että hän haisee aivan ulosteelta, miksei hän 1) vienyt tavaroitaan ulos kahdeksan henkilön dormista 2) pessyt pyykkiä (3€ samassa rakennuksessa – olisin mielelläni kustantanut tämän). 3) kysynyt haiseeko hän niin pahalta, kuin hän luulee. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi tietenkin pitänyt mainita asiasta esim. huumorimielessä, mutta se ihmisen ajattelemattomuus lamaannutti niin täysin, että en pystynyt teoillani reagoimaan tilanteeseen. Aivoni eivät voineet ymmärtää, että tämä tässä on tapahtumassa. Tälle voi jo nauraa, mutta kyllä se tuntuu epäreilulta, kun jonkun toisen olemassaolo pilaa omia hyviä hetkiä.

Tässä on itsellä vielä paljon opittavaa suhtautumisen ja reagoinnin suhteen. Ei haluaisi tuhlata omaa energiaa toisten ihmisten tekemisten takia, varsinkaan jos ei ole tekemässä mitään asian eteen, mutta sitten toisaalta ei voi vaan ymmärtää tilannetta, vaikka kuvittelee itsensä toisen asemaan. Ja itselleni on aina ollut hankalaa itse luoda konfliktitilanne, mutta olen kehittynyt omien puolieni pitämisessä. Lisäksi, en halua olla sellainen ahdasmielinen kanssamatkustaja. On todella raastavaa itselle pysyä aina hiljaa ja ottaa vastaan huonoa käytöstä. Kannustan erityisesti itseäni ja muita siihen, että sanoo ääneen, jos jokin vaivaa mieltä. Tietysti silläkin on väliä, miten asian ilmaisee. Loppureissun aikana nousin pitkällä junamatkalla seisomaan ja pyysin jalkapalloa Ipadilta katsovia nuorukaisia laittamaan peliä hiljemmälle. Olin aika ylpeä.

Sanotteko heti mielipiteenne tällaisissa tilanteissa vai menettekö sanattomiksi kuten meikä?