Vielä hetki sitten kuuntelin Terhi Kokkosen ääntä ja sanoja ”- – huomenna vaihtuu elokuuksi – -”, mutta ylihuomenna onkin jo syyskuu.

Ai että. Havahduin tänään oikein kunnon tömäyksellä loppu-elokuuhun ja ilmoittauduin läsnäolevaksi yliopiston syyslukukaudelle. Samalla sisäistin, että meidän tulee olla noin kuukauden päästä lentokoneessa matkalla Kaliforniaan, eikä meillä ole vielä edes lentolippuja. Miten voikin tasaisin väliajoin olla niin yllättynyt nopeasta ajan kulumisesta?

Luentojen alkuun on vielä kaksi viikkoa, sen ajan haluan tehdä mahdollisimman paljon töitä ja opiskella kirjallisuustentteihin, joita haluaisin suorittaa kaksi ennen kuukauden reissua jo kodiksi muodostuneeseen maahan. Monet ystävät ovat reagoineet meidän tämän vuoden toiseen suureen reissuun sanoilla ”vau, kuinka siistiä, että voitte matkustaa koko ajan”. Ja onhan se. Mutta samalla se vie aikaa ja resursseja muilta asioilta – meillä ei esimerkiksi ole uraa, lapsia ja säännöllisiä harrastuksia. Olen rakastanut tätä elämäntyyliä 20-vuotiaasta saakka: parasta on ollut joustava työpaikka, josta saa aina vapaata, koska työsopimus ei oikein velvoita mihinkään ja kaikki säästetty raha laitetaan matkustamiseen. Käymme harvoin illallistamassa pitkän kaavan kautta, vaan suositaan lounasdiilejä, noutokahvi on luksusjuttu ja en vain pysty hyvällä omallatunnolla kuluttamaan rahaa baareissa. Toisaalta, rakastan ruoanlaittoa eli minulle ei ole mikään taakka kokata kotona, lähinnä päinvastoin. Lisäksi, nyt kun asumme yhdessä, epävakaa elämäntilanne ei ole yhtä stressaava kuin ennen, sillä tuemme toisiamme taloudellisesti tarpeen tullen. Tunnen olevani monissa asioissa etuoikeutettu, että saan elää juuri näin juuri nyt, mutta myös jokapäiväisillä valinnoilla on aivan hurjan suuri merkitys.

Luulen, että moni tulisi varmasti hulluksi ollessaan tällaisessa työtilanteessa. Ei oikein ikinä tiedä monta vuoroa saa ja palkka on alhainen (huonompaa kuin mitä entisissä työpaikoissani, mutta samalla mieluisin työpaikka, jossa olen ollut ja se on ollut minulle tärkeämpää juuri nyt). Kuitenkin, itse asiassa tänä kesänä tuli ensimmäistä kertaa tunne, että haluan mennä eteenpäin työelämässä. Saada oman alan töitä. Kehittyä ja oppia uutta. Olen niin valmis. (Ja sitten myös mietin, että tulenkohan ihan hulluksi, jos en voi noin lähteä kuukauden reissuun ja pitää ”viikonloppua” keskellä viikkoa. En ole ikinä ollut kokoaikaisessa työpaikassa muutamaa kuukautta pidempään ja haluan kokea sen, sekä saada työkokemusta, taloudellista riippumattomuutta ja säännöllisyyttä elämään.) Haluan kirjoittaa, tehdä luovia sisältöjä, oppia uusia ohjelmia, kehittyä valokuvaamisessa, oppia sisällöntuotannon termejä, seisoa yrityksen arvojen takana, saada työkavereita, mennä klassisiin firman pikkujouluihin ja saada ensimmäistä kertaa palkallista lomaa.

Ensin kuitenkin haluan saada mieluisan harjoittelupaikan, joka on myös osa yliopiston maisteriohjelmaa, jonka aloitan tänä syksynä. Onko teillä kokemusta ja tarinoita kuukausien reissaamisen, uran ja rahan toimivasta yhdistelmästä?

– GG