Ympäristön ja elämän vuoksi

82E1E439-D7EC-43B4-8D41-5F06B068AD1E.jpegKäteni tuoksuvat edelleen maatilalta – lannalta, heinältä, mutta ennen kaikkea lehmän karvalta.

Olen ihan luihini ja ytimiin saakka kiitollinen, että pääsin tänään pitkän tauon jälkeen viettämään aikaa noin ihanan, elävän olennon kanssa.

Asun lähellä Viikin opetus- ja tutkimustilaa, joka on tunnettu keväällä laitumelle pääsevistä lehmistä. 

Maatilalla toimii lehmänmaidontuotantotila ja lehmiä on siellä noin 130. Lenkkeilen ja kävelen lehmien ohi ainakin viikoittain. Olen ennen tätä vuotta ollut onnellinen, että meidän lähellä tuotantoeläimiä kohdellaan noin hyvin ja Prismassakin myytiin jotain Viikissä tuotettua jugurttia.

Tänä kesänä näin kaiken toisin. Tietysti maailman teuraseläimiksi kasvatettuihin eläimiin verrattuna heidän elinolot näyttävät paljon paremmilta – he voivat liikkua, syödä ruohoa, tuntea auringon ihollaan ja sitä rataa. Pohjimmiltaan tilan toimintaperiaate on kuitenkin sama: lehmänaaraat keinosiemennetään vuosittain, vasikat eristetään äideistään, jotta heidän rintamaidosta voitaisiin tehdä juurikin jugurttia sekä muita lehmänmaitotuotteita ihmisille ja poikapuoliset vasikat lähetetään teuraaksi. 

Heidän olemassaolonsa ainut tarkoitus on olla hyödyksi.

Tänä kesänä en enää ihmetellyt, miksi tietyssä aitauksessa näkyi pieniä vauvalehmiä, toisessa naaraita ja kolmannessa uroslehmiä. Keskikesällä vasikat oli jaettu tyttöihin ja poikiin, sillä tytöt joutuvat lypsykonekierteeseen sukupuolielimiensä takia.

D693D3C4-6D35-4D07-8EAB-7C685755B5D5.jpeg

”Iloisista Viikin lehmistä” huolimatta liiketoiminnan ytimenä on se, että toisten elävien olentojen elämä nähdään vähempiarvoisena kuin toisten. 

Naaraslehmä, jonka kanssa vietin tänään arvokkaat puoli tuntia, on syntynyt tähän maailmaan, jotta hän synnyttäisi lisää lihaa tuottavia eläimiä ja erityisesti siksi, että synnytys saa hänen maitorauhasensa tuottamaan maitoa. Maitoteollisuus on markkinoinut tuotteitaan ”luonnollisena ruokana” – mitä se onkin, mutta ei meille, vaan vasikoille.

Karvat ovat karheat ja värikuviot eri yksilöillä erilaiset. Mieleeni tulee jatkuvasti laukut ja istuinalustat, jotka on ommeltu entisen tuotantoeläimen ihosta, erittäin tuottoisana sivutuotebisneksenä. Vielä alle vuosi sitten en ostanut muuta kuin nahkatuotteita niiden pitkän käyttöiän ja nimenomaan ”luonnollisuuden” vuoksi.

Tätä kaikkea mietin, kun rapsutin hänen lapaluitaan, kaulaansa, rei’itettyjä korviaan ja kauniita kasvoja. Korvat ja yksi tietty kohta kyljessä saivat jalat vähän nykimään nautinnosta. 

Ja tietysti kuten kaikki ilmastoraportin lukeneet sitä, mitä tämä kaikki tekee ympäristölle. Ja etenkin sitä, että eläinten syönnin lopettaminen on välttämätöntä.

Löydät blogin myös Instagramista. (InstaStoryn puolella vilahtaa myös rapsutushetki <3).

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Hellä syksy

32813770-DFC8-4395-B5D2-619A2BBE448D.jpegOlen viikon ajan saanut luontevasti ujutettua rauhallisen aamujoogan päiviini ja se tuntuu luksukselta. Yksi viikko ja tila lapaluideni välissä on väljempi, ryhti pysyy ylväämpänä kauemmin, hartiat ovat laskeutuneet normaalimmalle uralle ja niskan kiertorata tuntuu laajemmalta.

Tänään luentoni alkoi vasta keskipäivältä, joten laitoin herätyskellon soimaan mahdollisimman myöhään antaen mahdollisuuden herätä ennen sen soimista. Tuntuu niin ihanalta, kun on jo peseytynyt ja joogannut, kun kuulee herätyskellon soivan. Elää vähän kuin ajattomassa tilassa. 

Asuntomme seinät olivat peittyneet lämpimään keltaiseen valoon, että tietämättä vuodenajasta olisin lähtenyt ulos hihattomassa paidassa. Sen sijaan laitoin lämpimän neuleen päälle hupparin, paksun huivin ja lapaset ja nauroin, kuinka Niken erittäin hengittävät kenkäni ovat nyt jo hieman liian paljon ilmaa läpipäästäviä – vaikka muuten oli lämmin, varpaissa kiersi viima.

2ECA0D01-8FF9-43F0-8031-ACC4D0519BCE.jpeg

Ei ollut enää aikainen aamu, melkein kello kymmenen, mutta kuura oli laskeutunut kasvien ja lehtien pintaan, halla oli läpikäynyt pellot ja pikkuhiljaa väistymässä auringon tieltä. En ole ikinä kokenut puiden yksityisiä sadealueita – jäätyneet lehdet sulivat ja tippuivat puun juurelle, eikä taivaan pilvillä ollut mitään tekemistä asian kanssa. Olin juuri sellainen hömelö tyyppi, joka käveli puiden ali kasvot kohti oksia ja nauroi tilanteen absurdiudelle (vaikka eihän siinä mitään absurdia ollut).

Muutenhan tämä syksy ei ole tuntunut hellältä, mutta ajattelin tehdä siitä sellaisen. Tai olla taistelematta ei-helliä tilanteita vastaan. Mitä siitä, että töissä on käytävä ja opintoja edistettävä? Nautin niistäkin suurimmilta osin, vaikka viime kuukausi on ollut todella stressaava. Mutta onhan päivissä muutakin. Yhä useammin muistan hengittää, juurtua hetkeen ja kokea ne epämiellyttävätkin tunteet arvottamatta niitä. Ja ne hetket, joita ei tarvitse suunnitella, organisoida ja aikatauluttaa, voi elää juuri niin kun siinä hetkessä tuntuu. Itse ajaudun useimmiten laittamaan ruokaa, siivoamaan, lukemaan, kirjoittamaan, ulkoilemaan, joogamaan tai makaamaan piikkimatolla. 

Siinä se syksyn hellyys on. Tai ehkä myös koko elämän hellyys.

Löydät blogin myös Instagramista.

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään