kukkoja ja kissanpentu Kroatiassa

FB9316D7-327D-44EB-8711-337064566DD5.jpg

Täällä on harvoin hiljaista.

Neljän aikaan pihamaan ja naapurin kukot heräävät ja herättävät omistajansa jatkaen armotonta kiekumista aamuyhdeksään. Mietin, onko ihan normaalia, että kukko kiekuu enintään viiden minuutin välein noin monta tuntia, onkohan se ihan kunnossa. Joka yö uneksin, että se on herätyskelloni ja nousen pimeään aamuun. Ilma on vielä viileä, tykkään maata ohuen lakanan alla aamun kajossa, ilman kiirettä minnekään. Kuudelta soivat kirkonkellot ja lopettavat vasta 6.04. Olemme kaukana katuvaloista ja supermarketeista, mutta täällä on meluisampaa kuin omalla kotikadullani Helsingissä.

A4C65537-4874-465D-964D-4919CD5666AD.jpgIstun suuren pihan terassilla, harvoin valitsen varjoisen paikan, mutta keskipäivä Kroatian sisämaassa on melkein epämiellyttävän kuuma. Oikealla puolellani rengaskeinu liikkuu hiljalleen edestakaisin, vaikka hyppäsin siitä pois jo kymmenen minuuttia sitten. Hämähäkki näyttää levitoivan vaakasuorassa, kun se hiljalleen liikkuu seittiään pitkin puutolpasta toiseen. B&B, jossa majailemme on suloinen, jotain tämän tapaista haluaisin itsekin omistaa vielä joskus. Tunnen itseni onnekkaaksi, että olemme täällä juuri silloin, kun omistajat hankkivat tyttärelleen kissanpennun. Voisimme J:n kanssa tuijottaa sen hyppyjä ja kärpästen saalistusta tuntitolkulla. Meidän kissamme on jo niin iso, vaikka pentuajasta on vain alle kaksi vuotta. 

D0280DCA-86D3-4D6D-95A6-497A0CD45953.jpgEilen kävelimme ympäri Plitvicen järviä ja metsiä yli seitsemäntoista kilometriä, tänään päätimme lukea ja uida lähijoessa. J nukahti uudelleen ja minä haluaisin aamupalalle. Luulen, että tänään saan luettua loppuun kirjan, jonka aloitin reissun alussa. Huvittaa, että J on lukenut jo neljä kirjaa, kun minä yleensä katselen junassa maisemaa hänen lukiessaan. Luulen, että meillä on aivan liikaa kirjoja rinkoissamme. Kirjani lepää edessäni pöydällä, ruusunmarjateeni vieressä, ei tee mieli lukea ja on liian kuuma. Tai ehkä juuri täydellistä just näin.

3DF606AA-228E-42B7-83E2-7651CDAB41CA.jpg

– GG

Hyvinvointi Mieli Matkat Ajattelin tänään

matkablues

7CA954AE-506A-4582-8A8B-3CE69B95F3AF.jpg

Nyt se iski.

Se yksi iso möykky tunteita, joita ei järkisyistä pitäisi olla, mutta siellä ne vaan kaivertavat vatsalaukkua, rintaa ja mieltä. Suru, että aika menee nopeasti. Ikävä paikkoihin, joissa on jo käynyt ja joista lähtenyt. Koti-ikävä, mutta samalla vastahakoisuus palata arkeen. Nostalgia jo menneistä päivistä. 

Ihan kamala olo.

6A268759-E215-4C59-906C-649C565E4937.jpgOlemme reissanneet nyt 33 päivää, ja yhdeksän vielä jäljellä. Järjellä ajateltuna tiedän, että se yhdeksän päivää on enemmän kuin viikko, joka on jo itsessään aika pitkä loma-aika. Kuitenkin tuntuu, että matkaa on jäljellä vain murto-osa. Kai sitä tottuu reissuelämään ja tulee ahneeksi vapaudelle ja uusille kokemuksille?

Toisaalta, saan tämän tunteen aika usein, yhdenkin päivän reissuilla. Kiinnyn paikkoihin, ihmisiin ja niiden luomiin tunnetiloihin helposti, enkä halua päästää irti. Tämän takia tunnen olevani kotonani missä päin maailmaa, ja samalla, harvoin, olevani täysin koditon. Olen syntynyt Liettuassa, jossa puolet suvustani asuu, olen puoliksi ukrainalainen, joten toinen puoli suvustani on Ukrainassa ja olen asunut koko ikäni Suomessa. Nyt iso osa sydämestäni on Kaliforniassa, mistä J on kotoisin. Ja siihen päälle kaikki maat, joissa olen yöpynyt ja rakastanut. 

Huh.

471C3658-8A9F-4A44-98E4-2FF30017763E.jpgTunne luo ympärilleni fiiliksen, että elisi ja olisi vähän sumussa, mikä taas ärsyttää, kun ei halua missata hetkeäkään jäljellä olevasta ajasta. Yksi iso tunteen laukaisija on ollut siirtyminen tänään seuraavaan maahan, joka on myös viimeinen kohteemme.

– GG

Hyvinvointi Mieli Matkat Ajattelin tänään