Parasta juuri nyt 7/18 – jumpsuit ja vegaanipizzaa

Heinäkuun viimeinen päivä, viimeinen tunti ja kaksikymmentä minuuttia. 

Syön Ballerina-keksejä, tarkemmin sanoen paketista on jäljellä puolitoista kappaletta. J ei voi sietää tahmeita, hampaisiin kiinni jääviä karkkeja ja makeisia, joten saan syödä ne kaikki aivan itsekseni. 

Odotan, että teeni hautuu. On ensimmäistä kertaa niin viileää (kaikki on suhteellista), että tekee mieli juoda jotain kuumaa. Saattaa tosin olla, että muutan mieleni, jätän kupin keittiötasolle ja huomaan sen vasta huomenna.

Jupiter hyppäsi juuri pöydälle, meitä on kaksi ihmistä tässä pöydän ympärillä sormet tietokoneiden näppäimistöllä, eli siis antoisa paikka rojahtaa ja kääntää meidän huomio korvan rapsutukseen.

Heinäkuu on tuntunut pitkältä, mutta samalla on vaikea pysyä erossa ajatuksesta, että tämän vuoden heinäkuu on ohi. Näin vaan. Ohi on.

Nakerran keksin reunat jättäen etu-ja keskisormen väliin vain vadelmaisen täytteen.

Olen tässä heinäkuussa ollut Kaliforniassa, Liettuassa ja Suomessa. Istunut autossa, bussissa, lentokoneessa ja laivassa. Kilometrejä ja kilometrejä taivasta ja puiden latvoja.

Olen uinut joissa, järvissä, merissä ja valtamerissä. En tosin kertaakaan uima-altaassa.

 

Kaikenlaista on tässä maailmassa heinäkuussa tapahtunut, tässä kuukauden parhaat:

 

– Kurkut. Näillä helteillä en ole syönyt kuin ehkä kolme ”oikeaa ateriaa”. Olen syönyt erillisiä vihanneksia, pessyt ja pilkkonut ne ja syönyt ihan noin vaan. Avomaankurkkuja näin erityisesti. Kaikki muu on tuntunut tunkkaiselta. 

– Kummivanhemmuus. Olen niin otettu, että minuun on luotettu sen verran, että pyysivät lapsensa kummiksi. Ja meidän tyttö on mieletöntä kultaa. Niin hauska, fiksu ja ymmärtäväinen.

– Se, että aloitimme heinäkuun patikoimalla Lassenin kansallispuistossa ja yöpymällä auton takakontissa.

– Jumpsuit, joka tuntuu hyvältä päällä. En ole ostanut uusia vaatteita ikuisuuteen, mutta tämän nähdessäni oikein hykertelin. 

– Se, että kun veimme nirson 15-vuotiaan veljeni ensimmäistä kertaa vegaaniravintolan ja hän rakasti sitä. 

– Hiljaiset, raukeat, hitaat aamut.

– McVegan. Kokeilimme sitä vihdoin ja tiedättekö, oikein hyvä, jos tekee mieli mäkkäriä. Ja joskus välillä tekee. Veljeni kertoi, että aina mäkkiin mennessään (eli melko usein) hän on ottanut nykyään McVeganin, mikä sai minut hymyilemään seuraavaksi kolmeksi päiväksi. Äiti maistoi sitä kanssa ja sanoi, että maistuu ihan vaan pikaruoalta. 

– Uiminen. Olisi ihanaa, jos oma koti olisi veden äärellä.

– Sanoinko jo, että kummityttöni?

 

– Linnanmäki. Vietimme koko päivän aika lailla Kingin, Ukon ja Kirnun kyydissä. 

– Mieheni. Muutama päivä sitten vietimme vuosipäiväämme – tapasimme kuusi vuotta sitten. Uskomatonta, että parisuhde voi olla ihan vaan helppoa, rakasta ja hauskaa.

– Flipflopit. Parasta heti kengättömyyden jälkeen. Mukavat, tuuli tuntuu varpaissa ja kukat tarttuvat välillä reunoihin kiinni, kun kävelen pellon poikki. 

– Pizza on ollut heinäkuun juttu. Kun viime vuoden lopusta siirryimme vegaaneiksi, en ensin halunnut koskea vegejuustoon ja näiden kahdeksan kuukauden aikana on tullut todella ikävä pizzaa. Kokeilimme Kaliforniassa muutamaa eri pizzaa ja nyt Suomessa kerran, enkä enää saa pizzaa mielestäni. Niin hyvää. Lempitäytteeni ovat herkkusieni, punasipuli ja päälle kouralliset basilikaa ja rukolaa. Ja mahdollisuuksien mukaan pestoa.

Elokuuhun on neljäkymmentäkaksi minuuttia, olen puolivälissä teekuppiani ja kuuntelemme jälleen Natalia Lafourcadea. 

Elämä vaan on. Ihan sellaista ajelehtivaa, yritän olla takertumatta oikein mihinkään ja katsoa tapahtumia sellaisella hyväksyvyydellä. Kaikki hyvin. 

Rakkautta uuteen kuuhun, kepeyttä ja spontaaniutta.

 

Löydät blogin myös Instagramista.