Yuba-joella: purevia leppäkerttuja

gg and the moon

 

Kirjoitin hetki sitten ihanasta päivästämme Yuba-joella. Vaikka kaikki mitä kirjoitin, oli totta, jätin kertomatta niitä vähän ikävämpiä ja jälkeenpäin epämiellyttäviä asioita, jotka muuttavat päivän vivahteita aika paljon. Tässä hieman toisenlainen versio päivästä.

Eräänä päivänä tunnemme olevamme vähän laiskoja, kun menemme joka kerta samaan paikkaan Yuba-joen varrelle, joten päätämme lähteä etsimään uutta uimapaikkaa.

On koordinaatit, pakatut eväät, pyyhkeet ja kirjat.

Automatkalla, noin kahdeksan minuuttia ennen kuin meidän pitäisi olla paikalla GPS:n mukaan, kiemurainen tie alkaa sukeltamaan alemmas ja alemmas korkeiden puiden syleilyyn. Olemme helpottuneita, että viime hetkellä vaihdoimme manuaalisesta autosta automaattiseen, sillä mäki on helvetillinen. Lisäksi ajamme paikallisten joukossa ja he ajavat todella lujaa keskellä kaistaa, tehden koko matkasta aika kuumottavan. 

Parkkipaikka on aivan täynnä, autoja on jätetty jopa tälle jyrkälle tielle kaventaen sen yksikaistaiseksi. Parkkipaikka on myös todella kapea, eli ”edestakaisin” ajaminen tarkoitti peruuttamista takaisin ja ajamista eteenpäin. Teemme tätä hermoja raastavaa ajelehtimista noin vartin ajan, ennen kuin yksi paikka vapautuu. Ärhäntelemme toisillemme ja esittelemme niitä kliseisiä ajatuksia, että olisi vaan pitänyt mennä meidän lempipaikalle. Pysäköimme auton, ylitämme korkean sillan toiselle puolelle jokea ja päätämme kävellä vasemmalle, jokea alavirtaan.

Valo säteilee paksujen lehtikerrosten välistä. Kasvillisuus joen läheisyydessä on aina niin ihanan hedelmällistä ja rehevää, verrattuna muuhun kuivuuden näivertämään valtioon. Toisaalta rehevyys tarkoittaa myös ötököiden valtavaa määrää, mikä on minulle vieläkin vähän arka paikka.

Polulla vastaan kävelee kolme nuorta, jotka ovat todella pilvessä ja kävelemässä takaisin autolleen. Tervehdimme ja he varoittavat meitä, että pian törmäämme kymmeniin pureviin leppäkerttuihin. En ole ikinä kuullut purevista kertuista, joten en ollut varma, olivatko he vain kuvitelleet koko asian, vai onko siinä hitusen perää.

Muutaman minuutin päästä tosiaan näemme tämän leppäkerttuarmeijan. Näkymä on uskomaton. Mietin, kuinka erilainen kokemus tämä olisi, jos ei oltaisi juteltu edellisten tyyppien kanssa, enkä olisi äärettömän vainoharhainen näiden leppäkerttujen suhteen.

Surettaa, että pelkään niin paljon, että nämä leppäkertut hyökkäävät kimppuumme. J haluaa kävellä pienelle vesiputoukselle saakka, mutta en halunnut jatkaa syvemmälle ötökkäpuskiin, joten käännymme takaisin. J kyllä käväisi kurkkaamassa paikkaa ja vesiputous ei näyttänyt yhtä elinvoimaiselta kuin kuvissa, lisäksi siellä on kymmeniä ihmisiä ja paljon poison oak- kasvia. Laskeudumme joelle pientä polkua pitkin.

Vesi on kylmää, rantakivet lämpimiä. 

Minulla menee hetki aikaa rauhoittua ja itseasiassa nauttia joesta. Veden läheisyydessä lentelee muutama ampiainen ja rauhallisessa vesialtaassa on yksi kuollut kala.

J rakentaa kivitorneja, minä sukellan edestakaisin ja katson auringon katoavan puiden latvojen taakse.

Löydät blogin myös Instagramista.

Kommentit

Yhtä sirkusta!

Asioilla on aina kaksi puolta. Se kumman kertoo, joutuu minulla kuulijasta, kuulijoista. Toiset tykkää siitä toisesta versiosta. Älän seuraamaan sua täälläkin, koska seuraan instassakin mm. Yksäiti. :)

 

ginty
gg and the moon

Oi ihana törmätä täälläkin, instan kautta tosiaan olet tuttu! Kiva kun tulit seuraamaan :) 

Ja kyllä, erittäin totta. Joillekin kertoo toisen version, rakkaimille sitten kaikki versiot :D

Kommentoi