Hypetetty Hourglass testissä rasvoittuvalle iholle
Tuotteet saatu pr-näytteenä. Voiko rasvoittuva iho olla kuulas? Sain *Skincity.fi:ltä testattavaksi hypetettyjä Hourglass -brändin puutereita, joita olen ihastellut jo pitkään! En ole koskaan kuitenkaan hankkinut näitä, sillä olen ajatellut, että ei tuollaista valoa tuovaa puuteria voi käyttää kasvoillani, koska T-alueeni rasvoittuu herkästi ja hohto vain korostaisi rasvaisuutta. Silti nämä tuotteet ovat olleet mielessäni pitkään ja houkutus on ollut suuri! Tällä hetkellä kuulas iho on juuri se, mitä eniten tavoitellaan ja me sekaihon/rasvoittuvan ihon omaavat henkilöt tiedämme, kuinka vaikeaa se voi olla. Sitä kuitenkin mielellään tekee meikkipohjasta aluksi enemmän mattaisen, koska iho rasvoittuu kuitenkin päivän mittaan ja mattainen lopputulos katoaa joskus melko nopeaakin. Olen käyttänyt tuotteita nyt kuukauden päivät ja testannut niitä erilaisissa tilanteissa ja eri meikkipohjien kanssa. Tässä postauksessa kerron, sopivatko Hourglass Ambient Lighting -puuterit mielestäni paikoitain rasvoittuvalle iholleni!

Hourglass Ambient Lighting -viimeistelypuuteri
Ambient Lighting on yksi Hourglassin suosituimpia puutereita, jota käytetään meikkipohjan viimeistelyyn valmiin meikkipohjan päälle. Puuterit toimivat filtterin tavoin häivyttäen ihohuokosia, hienoja juonteita sekä epätasaisuuksia. Tuotteissa on käytetty Photoluminescent -teknologiaa, jonka vuoksi puuterissa olevat mikropartikkelit suodattavat valoa iholla ja luovat ihanan säteilevän lopputuloksen.
Puutereita on saatavilla Skincity.fi -verkkokaupassa kuudessa eri sävyssä ja itselläni on käytössä sävy *Diffused Light. Diffused Light on vaaleankeltainen, pehmeänsävyinen puuteri, joka peittää ihon punotusta ja tasoittaa epätasaisuuksia. Puuteria levitetään ohuelti tosiaan valmiin meikkipohjan päälle viimeistelemään meikin. Puuteria on mielestäni helppo levittää tavallisella puuterisiveltimellä ja Diffused Light levittyy kauniisti ja vaivatta iholle. Olin ensimmäisen kokeilun jälkeen jopa mykistynyt, kuinka kuulaalta ihoni näytti tavalliseen meikkipohjaani verrattuna. Tässä vaiheessa toivoin todella, että pohja näyttäisi hyvältä enemmän kuin yhden tunnin ja jännällä jäin odottamaan, miltä iho näyttäisi päivän mittaan.

Hourglass Ambient Lighting Bronzer -aurinkopuuteri
Kerroinkin Instagramissani aiemmin, että tämän täytyy olla kaunein aurinkopuuteri, jonka olen koskaan nähnyt. Valitsin sävyn *Diffused Bronze Light, jossa pohjasävy on sama kuin viimeistelypuuterissani. Diffused Bronze Light on viileän pronssin sävyinen ja se sopii erityisesti vaalealle ja keskivaalealle ihonsävylle. Omilla kasvoillani puuteri meni yllättävänkin lämpimäksi, mutta lopputulos oli silti todella kauniin sävyinen, eikä liian oranssi. Viimeistelypuuterin tapaan se levittyy kasvoille helposti, häivytetyn näköisesti ja antoi raikkaan lopputuloksen. Itse olen aina käyttänyt mattaisia aurinkopuutereita, joten lopputulos oli hyvin erilainen kuin mitä se yleensä on. Myös aurinkopuuterin kohdalla toivoin, että iho näyttäisi päivän mittaan yhtä hyvältä kuin se näytti aamulla!

Hourglass Ambient Lighting -paletti
Tämä kaunis ja kompakti *Ambient Lighting -paletti sisältää kolme erisävyistä puuteria; Dim Light, Incandescent Strobe Light ja Radiant Light. Paletti onkin loistava siinä mielessä, että siinä saa sekä viimeistelypuuterin (Dim Light), heleän kirkastavan puuterin (Incandescent Strobe Light) että lämpöä tuovan puuterin (Radiant Light). Näitä yhdistämällä saa todella uniikin ja kauniin lopputulokset kasvoille ja paletti on myös hyvin universaali sävyltään. Sävyjä voi kerrostaa ja lopputuloksen voimakkuuteen siis vaikuttaa. Jos itse hankkisin yhden tuotteen Hourglassilta, se olisi luultavastikin tämä paletti sen monipuolisuuden vuoksi!

Kokemuksia Hourglass Ambient Lighting -puutereista
En meinannut aluksi uskoa ollenkaan, kuinka paljon vaikutusta tällaisella tuotteella voi lopputulokseen olla ja kuinka sillä voi viimeistellä meikkipohjan todella kauniiksi. Olen nähnyt Hourglassin puutereita hehkutettavan paljonkin, mutta minulle tuli silti yllätyksenä niiden konkreettinen vaikutus ihon ulkonäköön. Mielestäni Diffused Light -viimeistelypuuteri häivyttää ihohuokosia ja ihon pieniä virheitä tehden siitä tasaisen, mutta silti ihomaisen näköisen. Ne eivät tee ihosta siis tunkkaisen tai puuterimaisen näköistä, mikä on mieletön asia! Tuotteet kerrostuvat myös vaivatta ja niiden häivyttäminen on helppoa, eikä vaadi paljoa työstämistä. Kaiken kaikkiaan Hourglassin puuterit yllättivät minut erittäin positiivisesti; tiesin odottaa hyviä tuotteita, mutta en rehellisesti sanottuna näin hyviä. Huomasin, että kaikista parhaimman lopputuloksen sain lemppari meikkivoiteeni, Estee Lauderin *Double Wearin kanssa, sillä tämä meikkivoide on tuntunut jo vuosia olleen paras minun ihoni tekstuurille. Double Wearia käyttämällä saan parhaan mahdollisen pohjan tämän tyyppisille tuotteille, jolloin kokonaisuus ja lopputulos on mielestäni paras.

Sopivatko Hourglass -puuterit rasvoittuvalle iholle?
Minua kiinnosti kuitenkin eniten se, että miten nämä hohtoa ja kuulautta tuovat tuotteet sitten sopivat sekaiholle, joka usein osittain rasvoittuu. Kuten alussa mainitsin, en itse ole yleensä lisännyt hohtoa tuovia tuotteita meikkipohjaan, sillä olen tiennyt että päivän mittaan ihon rasvaisuus tulee korostumaan ja iholle tulee automaattisesti kiiltävähkö pinta. Ajatuksena hohtotuotteiden olettaisi vain korostavan tätä rasvoittumista ja tekevän kasvoista jopa hieman hikoilleen/kiiltävän näköisen. Yllätyksekseni näin ei kuitenkaan käynyt.
Poskien alueella *Diffused Light -viimeistelypuuteri tuntui jopa tasoittavan tuolta kiiltoa! Kun mulla oli nämä tuotteet töissä ensimmäisen kerran kasvoilla, kysyin mielipidettä myös työkaveriltani ja hänkin totesi, ettei iho vaikutan kiiltävän, vaan se on enemmänkin kuulaan näköinen. Toki en voi sanoa, että Hourglassin puuterit poistivat rasvoittuvuuden, mutta jollakin tapaa se tasoitti kokonaisuutta ja ikään kuin himmensi tuota sekaihon kiiltoa tai ainakin muutti sen ulkonäköä. Nenä taas on eniten rasvoittuva kohta ihossani, enkä huomannut tätä samaa himmentävää efektiä siinä yhtä hyvin. Silti pystyin käyttämään tuotetta myös nenän alueelle, eikä se pahentanut lopputulosta ollenkaan. Niin kauan kuin nenän alue alkoi rasvoittua enemmän, näytti se ainoastaan kuulaalta ja raikkaalta.

Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että oloni on hieman ”mind blown”. Näiden kokeilujen jälkeen voin siis todeta (ainakin oman ihoni kohdalla), että tuotteet sopivat myös sekaiholle! Epäilin hieman näiden sopivuutta minun ihotyypille rasvoittumisen vuoksi, mutta tähänastiset kokemukseni ovat olleet positiivisia ja tuotteet ovat olleet kovassa käytössä lähes päivittäin. Näet tämän postauksen kuvissa näkyvän lopputuloksen myös videolla Instagramini kohokohdissa otsikon ”NYX” alla. Tämän meikkipohjan tein videon lopuksi ja sainkin viestillä kommentteja ihoni kauniista hohdosta. 😊 Nappaa instatilini seurantaan, niin saat tietoa tuotekokeilujeni lopputuloksista ja näet viikoittaiset meikkivideot tutoriaalien tai Get ready with me -videoiden muodossa!
