Blendiful: kokeilussa uusi meikkiväline Tati Beautylta
Tati julkaisi vuoden alussa uuden brändinsä toisen tuotteen: Blendiful -meikkivälineen kahdessa eri koossa. Blendiful on puuterivippaa muistuttava monikäyttöinen meikkiväline, jolla pystyy levittämään puuterimaisten tuotteiden lisäksi myös nestemäiset tuotteet. Tällä kyseisellä tuotteella pystyt tekemään käytännössä kaikki meikkipohjasi vaiheet pohjustustuotteesta aurinkopuuteriin ja poskipunaan! Innovatiivisen oloinen meikkiaplikaattori jakoi mielipiteitä välittömästi, kun se julkaistiin; osa ihastui ajatukseen ja osa taas ajatteli sen olevan vain yksi puuterivippa muiden joukossa. Minua ajatus jotenkin viehätti ja samalla kummastutti, joten pakkohan tuote oli saada testattavaksi. Olen itse puuterivippaa käyttänyt ehkä 7 vuotta sitten kivipuuteriin, joten ajatus meikkivoiteen levittämisestä tällaisella tuntui houkuttavalta!

The Blendiful
Meikkiaplikaattoripakkaukseen kuuluu kaksi erikokoista Blendifulia; toinen suuri, taipuisa ja noin kämmenen kokoinen ja toinen hieman jämäkämpi, pieni ja sydämenmuotoinen. Molemmissa on pyöristetyt reunat, nauha keskellä kiinnipitämistä varten sekä terävämmän muotoinen kärki tarkempaa levitystä vaativille tuotteille. Kankaan materiaali on 100% polyesteria ja tuotteet itsessään ovat pesunkestäviä, vegaanisia sekä cruelty-free. Olen itse käsinpessyt ne jo kahdesti ja tämänkin postauksen kuviin olin jo pessyt isomman Blendifulin kerran. Peseminen oli helppoa, nopeaa ja ne olivat aamuksi kuivat. Tein Instagramiini First Impressions -tyyppisen videopostauksen viikonloppuna ja tallensin sen profiilini kohokohtiin, jos haluat tsekata minun ensikokemukset tuotteen testauksesta.
Hintaa tuotteella on Tatin verkkokaupassa 18$ ja postikulut ovat 9,90$ Suomeen. Kaiken kaikkiaan tämä setti tuli toimituksineen maksamaan minulle n. 25€.

Isompikokoinen meikkiaplikaattori on tosi pehmeä ja taipuisa, jonka vuoksi sillä pystyy hyvin levittämään kasvoille eri tuotteita. Itse käytin sitä primerin, meikkivoiteen, peitevoiteen, varjostuksen, aurinkopuuterin sekä poskipunan levittämiseen ja yksi puoli riittää juuri sopivasti tähän ennen kuin tila loppuu kesken (Blendifulin nauhan voi kuitenkin kääntää tuotteen toiselle puolelle, jolloin saa puhtaan puolen käyttöönsä muille tuotteille). Ja kuten alla olevasta kuvasta huomaa, on tavallisen kokoinen Blendiful itse asiassa melko iso ja se käytännössä peittikin puolet kasvoistani. Koosta ei ollut haittaa, koska meikkiaplikaattori on niin taipuisa, että siitä saa tarvittaessa hyvinkin pienen nurkan käyttöönsä. Pienempää Baby Blendifulia käytin puolestaan irtopuuterin ja highlighterin asettamiseen kasvoille. Sen tiiviimmän ja napakamman tuntoinen koostumus on mielestäni loistava juurikin meikkipohjan kiinnittämiseen ja korostussävyn levittämiseen.


Kokemuksia Blendifulista
Minulla on kaiken kaikkiaan useamman käyttökerran jälkeen ristiriitaiset fiilikset Blendifulista ja avaan niitä teille hieman. Käyn läpi meikkauksen vaiheet, joihin tätä käytin ja miten se mielestäni soveltui juuri siihen vaiheeseen. Lopuksi kokoan vielä plussat ja miinukset yhteen ja samalla kiteytän myös itselleni sen lopullisen fiiliksen tästä tuotteesta!
Meikinpohjustaja: primerin levittäminen Tati Beautyn meikkiaplikaattorilla tuntui hieman hassulta, kun sen on tottunut levittämään näppituntumalla. Tati itse suosittelee käyttämään Blendifulia ihohuokosten häivyttämiseen siihen tarkoitetulla primerilla ja napakasti painamaan tuotetta ihohuokosiin Blendifulin avulla ja niin myös itse tein. Lopputulos oli mielestäni hyvä, mutta en huomannut siinä paljoakaan eroa käsin levittämiseen, vaan mielestäni lopputulos oli hyvin samanlainen.
Meikkivoide: ensimmäisellä kerralla Instagram-videossani kerroinkin, että minulla oli meikkivoiteen kanssa hieman hankaluuksia, sillä tällä meikkiaplikaattorilla laitettuna ihoni näytti melko kuivalta ja leuan sekä suun ympärillä oli selvästi pintakuivuutta, johon meikkivoide jäi kiinni. Tämä yllätti minut, kun en samana päivänä aamulla meikatessani kiinnittänyt huomiota, että ihoni olisi ollut noin kuiva. Suunympärysaluetta lukuunottamatta iho näytti kuitenkin tosi hyvältä. Kasvojenpuhdistuksen yhteydessä huomasin, että nuo samat kuivat läiskät olivat ihollani myös ilman meikkiä, en ollut vain huomannut niitä vielä aamulla. Sain ihon rauhoitettua hellävaraisella kuorinnalla ja tehokosteutuksella kerrostamalla kasvovettä ja käyttämällä yökasvonaamioita. Pari meikitöntä päivää ja iho oli palautunut normaaliksi!
Olen testannut kahta erilaista meikkivoidetta useampana eri kertana Blendifulin kanssa ja tein siitä muutaman huomion; jos levitän meikkivoidetta vetävin liikkein iholle, näyttää se kuivalta ja hieman raitaiselta. Jos taas levitän meikkivoiteen samalla tavalla kuin meikkisienellä, eli painellen, näyttää iho paljon raikkaammalta ja todella tasaiselta. Tekniikalla on siis paljonkin väliä ainakin minun kokemuksen mukaan ja huomasin myös, että iholle laitettavaa kosteusvoidetta sai olla hieman reippaammin kuin tavallisesti. Pohja näytti selvästi paremmalta, kun meikkivoiteen lisäsi Blendifulilla jopa tahmaiselle, kosteutetulle iholle.
Vertasin tätä myös Beautyblenderillä meikattuun pohjaan ja mielestäni ne ylsivät lopputulokseltaan samaan, kumpikaan ei selvästi ollut toista paremman näköinen. Ainoana erotuksena käytön suhteen se, että mielestäni Beautyblender on ainakin tässä vaiheessa varmempi käyttää, eikä tekniikkaan tarvitse kiinnittää niin suurta huomiota. Toki tähän vaikuttaa myös se, että olen Blendifulia käyttänyt vasta vajaa viikon verran.
Peitevoide ja neutraloija: tykkäsin vahamaisen neutraloijan levittämisestä tummille silmänalusille ja mielestäni se toimi jopa paremmin tällä entä sormella laitettuna. Peitevoide taas tuntui vaikeammalta kuin meikkisienellä laitettuna, enkä huomannut, että se olisi näyttänyt erityiseltä Blendifulilla laitettuna. Olen nähnyt Youtuben puolella, että osa käyttää pienempää baby Blendifulia peitevoiteen levittämiseen, mutta itse koin isomman Blendifulin siihen helpommaksi sen joustavuuden vuoksi.
Varjostuspuuteri: yksi ehdoton lempparituote levittää Blendifulilla. Jokin tässä meikkiaplikaattorissa saa puuterimaiset tuotteet häivyttymään kasvoille todella vaivatta ja helposti. Myös varjostuksen teko oli todella helppoa, sillä suurempaa Blendifulin saa taivutettua ja taiteltua juuri sopivan malliseksi.
Aurinkopuuteri ja poskipuna: nämä kaksi tuotetta levittyivät Blendifulin avulla todella hyvin ja sulautuivat ihoon kuin itsestään. Mielestäni näiden laittaminen Tatin meikkiaplikaattorilla oli jopa helpompaa häivyttämisen osalta kuin siveltimellä laitettuna. Koin myös, että minulla oli enemmän kontrollia tuotteesta Blendifulilla kuin siveltimellä! En muista, olenko koskaan saanut näitä tuotteita näyttämään ihollani niin kivalta kuin tällä välineellä.
Irtopuuteri: pienempi baby Blendiful on kuin tehty irtopuuterin painelemiseen kasvoille ja se saa kyllä ihohuokoset häivyttymään kivan näköisesti. Koska tuotetta tulee Blendifuliin herkästi melko paljon, koin itse tarpeelliseksi painaa ylimääräiset puuterit kämmenselälleni ennen iholle laittamista, jotta välttyisin kakkumaiselta ja liian kuivalta iholta. Tati itse käyttää tätä beikkaamiseen (baking), jota itse hyvin harvoin teen. Kokeilin kuitenkin mielenkiinnon vuoksi ja se oli kyllä todella hyvä siihen tarkoitukseen juurikin siitä syystä, että puuteria tarttuu Blendifuliin reipas määrä ja se siirtyy iholle kokonaisuudessaan.
Highlighter: baby Blendifulia käytin myös tähän ja tykkäsin siitä paljon. Se sai highlighterin sulautumaan ihoon ja näyttämään todella pehmeältä. Pigmentti oli mielestäni myös huomattavasti paljon voimakkaampi verrattuna siveltimellä laittamiseen, vaikka käytin itselleni samoja tuttuja tuotteita.
Alla puhelimella napattu kuva meikkipohjasta ensimmäisen testikerran jälkeen!

Plussat ja miinukset
Kuten yllä varmaan huomasitte, koin Blendifulin olevan parempi osalle tuotteista ja osan kohdalla en huomannut juurikaan eroa. Ehdottomana plussana ensimmäisenä sanon Blendifulista sen, että tuotteita kuluu paljon vähemmän, koska tämä meikkiaplikaattori ei sienen tapaan ime tuotetta itseensä, vaan tuote pysyy koko ajan kankaan päällä. Youtubessa on tehty myös testejä leikkaamalla Blendiful halki ja katsomalla kangasta; nestemäiset tuotteet eivät läpäise kangasta ja imeydy Blendifulin sisällä olevaan pehmusteeseen. Mielestäni tämän huomasi sekä nestemäisten että puuterimaisten tuotteiden kohdalla ja sen vuoksi pigmentti oli puuterimaisissakin tuotteissa parempi kuin siveltimellä. Toinen plussa on mielestäni se, että tuotteet saa häivytettyä Blendifulin avulla todella näppärästi, kuten esimerkiksi varjostuspuuterin, aurinkopuuterin ja poskipunan kohdalla mainitsinkin. Iho ei ollut varmaan koskaan näyttänyt niin blendatulta kuin tätä käyttäessä!
Blendiful tulisi saippuapestä jokaisen käytön jälkeen, jonka koen toisaalta olevan haitta ja toisaalta hyöty. Tämän meikkiaplikaattorin käyttäminen käytännössä pakottaa minut pesemään sen päivittäin, jolloin siihen ei pääse kerääntymään bakteereja, kuten vaikka meikkisieneen (pesen myös päivittäin, mutta en aina saippualla). Iho varmasti arvostaa aplikaattorin puhtautta! Päivittäin peseminen tuntuu työläältä, vaikka oikeasti siihen menee vain muutama minuutti aikaa.
Miinuksena Blendifulissa koen sen käytön ja käyttötekniikan; vaikka puuterivippamainen aplikaattori on todella intuitiivinen ja se sopii hyvin käteen, koen itse, että ainakin näin aluksi joudun melko paljon kiinnittämään huomiota, että miten ja mihin tuotteisiin sitä käytän, jotta meikkipohjasta tulisi mahdollisimman hyvä. Koska kuten meikkivoiteen kohdalla mainitsin, tekniikalla on väliä ainakin minun iholleni. Tämä voisi helpottua ajan kanssa, vaikka toisaalta kosteutettu meikksieni ei vaadi samanlaisia pohjavalmisteluja iholleni kuin Blendiful.
Tämänhetkiset fiilikset: toisaalta siis tykkään tästä ja toisaalta en koe sitä itselleni kovin tarpeelliseksi. En kuitenkaan tyrmää tätä tuotetta missään nimessä, sillä Blendiful oli useampaan meikkituotteeseen oikein loistava! Ehkä tarvitsen vain lisäaikaa ja -opettelua, jotta osaan ottaa siitä kaiken mahdollisen irti ja käyttää sitä oikein. Aion siis jatkaa tämän käyttöä ainakin puuterimaisten tuotteiden kohdalla ja kokeilla ajoittain myös meikkivoiteen kanssa.
Millaisia fiiliksiä tämä herätti teissä? Onko joku muukin ennättänyt jo kokeilemaan tuotetta? 🙂
