Testissä vedenkestävät ripsivärit x 10 !

Tästä postauksesta löydät vedenkestävät ripsivärit -vertailun kymmenestä ripsiväristä! Haussa on tietenkin paras vedenkestävä ripsiväri, joka pitää taivutukset, tuo ripsiin pituutta, tuuheutta, eikä sotke luomia. Olen testannut paljon erilaisia vedenkestäviä ripsivärejä ja tähän postaukseen päädyin valitsemaan 10 eri ripsaria, jotka kaikki testasin käytössä useiden päivien, osaa viikkojen ajan. Vedenkestäviä ripsivärejä vertaillessa korostuu  ehdottomasti eniten se, että mikä ripsiväri jaksaa pitää taivutukset paikallaan, sillä yllättävän moni ripsiväri näyttää lähtökohtaisesti samalta. Toki toisia voi kerrostaa enemmän ja osa antaa esimerkiksi enemmän pituutta, mutta loppujen lopuksi minulle eniten merkitsee se, miltä ripsari näyttää vaikkapa viiden tunnin päästä – osassa eron huomaa jo 15 minuutissa.

Postauksessa on mukana on niin pettymyksiä kuin yllättäjiäkin, joten lopussa kerron, mitkä  vedenkestävät ripsivärit päätyivät minun suosikeikseni. Arvostelussa käytän asteikkoa 1-5  (yksi huonoin, viisi paras arvosana). Kaikki ripsivärikuvat ovat muokkaamattomia ja ripsivärit olen levittänyt tavalla, jolla sain niistä parhaan mahdollisen lopputuloksen minun ripsiini. Minun ripset ovat luonnostaan todella jäykät ja alaspäin taipuvat. Näihin kuviin olen taivuttanut ne huolella ennen ripsivärin laittoa.

Ripset ovat meillä kaikilla tosi yksilölliset ja se mikä toimii minulla, ei välttämättä toimi toisen silmissä. Haluan kuitenkin tuoda esiin realistisempia ripsivärikuvia kuin mihin olemme kosmetiikkamainonnassa tottuneet, sillä jos ihan rehellisiä ollaan, suurin osa mainonnassa käytetyistä kuvista on reippaasti käsiteltyjä.

Testissä vedenkestävät ripsivärit x 10

Urban Decay – Perversion Waterproof Mascara (tuote saatu pr-lahjana)

Urban Decayn Perversion ripsissä

Plussat:

  • helppo levittää
  • pitää taivutukset kohtalaisesti
  • ei paakkuunnu tai varise
  • lähtee melko hyvin öljyputsarilla/balmilla
  • tuo jonkin verran pituutta ja tuuheutta

Miinukset:

  • ovh-hinta kallis, mutta löytyy usein alesta
  • massa kuivahkoa, joka tekee kerrostamisesta mielestäni vähän vaikeampaa. Tämä olisi täydellinen ripsiväri, jos massaa irtoaisi vähän enemmän!

Arvosana: 3½/5

Saatavilla mm. *Lyko, *Kicks.fi ja Sokos


 

 

L’Oréal Paris – Air Volume Mega Waterproof Mascara

Loreal Air Volume Mega ripsissä

Plussat:

  • edullinen hinta (markettikosmetiikkaa)
  • peseytyy helposti pois
  • sopisi varmasti paremmin ripsille, jotka ovat luonnostaan taipuisat

Miinukset:

  • ei pidä yhtään taivutuksia
  • massa melko märkää
  • paakkuuntuu kerrostaessa herkästi

Arvosana: 1/5
Saatavilla mm. useimmista marketeista

 

 

IsaDora – Build Up Mascara Extra Volume Waterproof

IsaDora – Build Up Mascara Extra Volume ripsissä

Plussat:

  • peseytyy kohtalaisen helposti pois
  • melko edullinen (markettikosmetiikkaa)
  • ei varise tai sotke luomia

Miinukset:

  • ei pidä taivutuksia kuin lyhyen ajan
  • mielestäni kerrostettavuus ei niin hyvä kuin luvataan

Arvosana: 2 ½/5
Saatavilla mm. marketeista ja *Lyko

 

 

Makeup Revolution – The Waterproof Mascara

Makeup Revolution The Waterproof Mascara ripsissä

Plussat:

  • pitää taivutukset
  • tuo pituutta sekä tuuheutta
  • melko edullinen (markettikosmetiikkaa)

Miinukset:

  • värimassa hieman sotkuisaa ja märkää
  • liikaa kerrostaessa paakkuuntuu
  • lähtee huonosti irti. Vaatii kunnon putsauksen öljyputsarilla, usein kaksikin kertaa

Arvosana: 4/5
Saatavilla mm. Prismoista ja *Lyko.

 

 

Maybelline – The Colossal Waterproof Mascara

Maybelline The Colossal Waterproof Mascara ripsissä

Plussat:

  • edullinen hinta ja usein tarjouksessa (markettikosmetiikkaa)
  • peseytyy monia vedenkestäviä helpommin pois

Miinukset:

  • mulla tahraa yläluomen laittaessa ja lisää päivän mittaan
  • ei pidä taivutuksia

Arvosana: 2/5
Saatavilla mm. useimmista marketeista!

 

 

Lancôme – Hypnôse Doll Eyes Mascara Waterproof

Lancôme Hypnôse Doll Eyes Mascara Waterproof ripsissä

Plussat:

  • tuo pituutta ja jonkin verran myös tuuheutta
  • pitää taivutukset melko hyvin
  • mukava ja helppo käyttää
  • ei varise eikä tahri luomia
  • harjan ohenevalla kärjellä helppo levittää sisänurkkaan ripsiväriä

Miinukset:

  • hinta
  • saatavuus

Arvosana: 4+/5
Saatavilla mm. *Lyko, *Bangerhead & *Kicks.fi (myös myymälöissä)

 

 

Maybelline – Lash Sensational Sky High Mascara

Maybelline Lash Sensational Sky High Waterproof ripsissä

Plussat:

  • hyvä ja taipuisa harja
  • kerrostettavuus
  • taivutukset pysyvät koko päivän hyvänä
  • melko edullinen ja saatavilla marketeista
  • tuo pituutta ja tuuheutta

Miinukset:

  • tosi tiukassa puhdistaa, vaatii työstämistä öljyputsarilla

Arvosana: 4½/5
Saatavilla mm. *Cocopanda, *Lyko, *Bangerhead ja marketit

 

 

Essence – Maximum Definition Waterproof Volume Mascara

Essence Maximum Definition Waterproof Volume ripsissä

Plussat:

  • edullinen hinta (markettikosmetiikkaa)
  • ripsiin saa tuuheutta ja pituutta
  • harja miellyttävä, erottelee kivasti
  • ripset näyttävät kauniilta heti laiton jälkeen

Miinukset:

  • levittäessä onnistun usein sotkemaan luomen
  • taivutukset eivät pysy koko päivää, mutta kuitenkin useita tunteja

Arvosana: 3½/5
Saatavilla mm. Citymarket, Tokmanni & Lyko

 

 

Catrice – Glam & Doll False Lashes Waterproof 

Catrice Glam & Doll False Lashes Waterproof ripsissä

Plussat:

Miinukset:

  • onnistun tälläkin sotkemaan luomen laittovaiheessa
  • taivutusten pysyvyydestä saa vähän miinusta myös, ei kestä aivan koko päivää

Arvosana: 3½/5
Saatavilla mm. Citymarket, Tokmanni & Lyko

 

 

Lancôme – Monsieur Big Mascara Waterproof

Lancôme Monsieur Big Waterproof ripsissä

Plussat:

  • erottelee ripsiä, tuo pituutta ja jonkin verran myös tuuheutta
  • taivutukset pysyvät koko päivän
  • kerrostettavuus
  • ei varise, eikä tahraa
  • lähtee kohtalaisen hyvin öljyputsarilla, vaikkakin saa huolella työstää

Miinukset:

  • kallis hinta, vaikkakin usein alennuksessa

Arvosana: 4½/5
Saatavilla mm.: *Lyko, *Kicks (myös myymälöissä), *Eleven & Sokos.

Vedenkestävät ripsivärit -testin lopputulos

Olipas mielenkiintoinen, vaikkakin työläs urakka vertailla vedenkestäviä ripsivärejä! Olen tosi tyytyväinen, että löysin näin monta hyvää ripsiväriä, sillä se ei ole mikään itsestäänselvyys minun ripsilleni. Suurin osa kuitenkin antaa taivutusten osalta päivän mittaan periksi ja se on juuri se ominaisuus, jonka haluaisin kestävän. Taivutukset pitävät ripsivärit ovat yleensä vaikeampia poistaa, mutta olen ehdottomasti valmis käyttämään poistamiseen enemmän aikaa, jos vain ripsiväri muuten miellyttää.

Minun suosikkiripsareihin (yli 4/5 arvosanan saaneisiin) pääsivät kaksi Lancomen ripsiväriä (Monsieur Big & Hypnose Doll Eyes), Maybellinen Sky High sekä Makeup Revolutionin The Waterproof Mascara. Lancomen ripsivärit tilasin vasta-aikoihin tätä testiä silmällä pitäen ja onneksi tilasin! Olen ennenkin käyttänyt Lancomen vedenkestäviä ripsivärejä ja tykännyt niistä kovasti. Jos näistä neljästä pitäisi vielä tiivistää kärkikaksikko, niin valitsisin Lancomen Monsieur Big ja Maybellinen Sky High -ripsivärit. Huomaan, että näihin kahteen tartun ehdottomasti eniten arkisinkin.

Erityismaininta vielä Urban Decay Perversion ripsarille! Oli lähellä, etten pisteyttänyt tätä myös yli 4/5. Mulla on tästä kuitenkin ristiriitaiset fiilikset, sillä taivutukset pysyvät välillä tosi hyvin ja välillä taas antavat periksi. Voi olla, että itse mokailen taivutuksissa, mutta en ole selkeää syytä tälle vielä löytänyt.

Mitä ajatuksia teille heräsi testin tuloksista? Löytyikö uusia kokeiltavia vai olivatko nämä jo ihan tuttuja ripsivärejä? Voit muuten halutessasi lukaista läpi parin vuoden takaiseen ripsarivertailun, jossa oli mukana myös ei vedenkestäviä ripsivärejä. Täysin erilainen kattaus ja mukana oli myös puolison ripset, jotka ovat aivan erilaiset kuin omani. Tällä kertaa en voinutkaan niitä lainata, koska hänellä on ripsienpidennykset!

Kauneus Meikki Testit Ostokset

Hampaiden valkaisu laserilla + 10 kysymyksen Q&A!

Voiko kaikkien hampaat valkaista? Mitä pitää tehdä ennen hampaiden valkaisua? Käykö valkaisu kipeää? Kuinka kauan pitää odottaa, että valkaisun jälkeen voi syödä värjääviä ruokia? Mm. näihin kysymyksiin löydät vastaukset tästä postauksesta!

Hampaiden valkaisu on asia, josta olen haaveillut vuosia, mutta aina hammaslääkärikäynnin jälkeen ajatellut, että ei minun hampaitani voi valkaista. Olen aina pitänyt hampaitani huonokuntoisena, sillä ne reikiintyvät helposti ja keräävät hammaskiveä. Mulla on myös tummempi hammasluu, jonka vuoksi hampaani eivät ole koskaan varsinaisesti näyttäneet vaalealta, ei edes lapsena. Vuosien saatossa on tullut toki myös värjäytymiä hampaiden pintaan. Olen käynyt nuoruusvuosia lukuun ottamatta noin kerran vuodessa hammaslääkärissä sekä puhdistuttanut hammaskiveä hammaslääkärin suosituksesta myös vähintään kerran kahdessa vuodessa. Olen aina inhonnut ja kammoksunut hammaslääkäriä, mutta pelosta huolimatta kuuliaisesti käynyt niitä tarkistuttamassa.

Pidän mielestäni hampaistani hyvää huolta, mutta hammaslääkärireissujen jälkeen jää usein sellainen olo, että hampaani ovat huonot. Samaistutteko tähän? En ole ottanut tarkemmin selvää erilaisista hammasvalkaisuista, koska moni on sanonut, että eivät nämä perushammasvalkaisut tehoa keltaiseen hammasluuhun. Lisäksi mielessäni on ollut tosi monta kysymystä koskien hammasvalkaisuja, joihin olen halunnut kuulla vastauksen suoraan alan ammattilaisilta. Olen kokeillut muutamia kotivalkaisuja  todetakseni, etteivät ne tosiaan tehoa minun tyyppisiin hampaisiin. Kotivalkaisuissa on myös aina mietityttänyt, että ovatko ne turvallisia ja jos Googlen puoleen kääntyy tässä asiassa, niin saattaa jäädä kotivalkaisut tilaamatta. Netti on nimittäin pullollaan hammashoitoalan ammattilaisten haastatteluja siitä, kuinka kotivalkaisut eivät ole hampaille hyväksi. En ole asiaan tarkemmin syventynyt, mutta jättänyt nämä kuitenkin muutamaan kokeilukertaan.

Kävin vuoden vaihteessa yksityisellä hammaslääkärillä sillä ajatuksella, että nyt aion valkaista hampaani, jos se vain on mahdollista. Olin aivan varma, että joku korjaus hampaisiin täytyisi ennen valkaisua tehdä, mutta yllätyksekseni hammaslääkäri totesi, että hänen arvionsa mukaan voin mennä hampaiden valkaisuun. Yhden hammaspaikan hän suositteli vaihtamaan valkaisun jälkeen, koska valkaisu ei tehoa paikkoihin ja se saattaisi näyttää valkaisun jälkeen tummemmalta muihin hampaisiin verrattuna. Tämän innoittamana otin yhteyttä GLOSSiin, jota olen jo pidempään seurannut Instagramin puolella ja ihastellut heidän työnsä tuloksia. Jos kuvailisin heitä yhdellä sanalla, olisi se sana ammattimaisuus. Tämä oli yksi isoimmista syistä, jonka vuoksi otin juuri heihin yhteyttä. Sovimme GLOSSin porukan kanssa yhteistyöstä ja samalla pääsin kuulemaan vastaukset kysymyksiin, jotka olivat pyörineet mielessäni valkaisuun liittyen. Alla minun kokemukseni hammasvalkaisusta, vastaukset kysymyksiin sekä totta kai hampaiden lopputulos!

GLOSSin toimitilat Helsingissä

Hampaiden valkaisu GLOSSilla

Mitä pitää tehdä ennen valkaisua?

Mikäli et ole käynyt lähiaikoina hammaslääkärissä, tulee se tehdä ennen valkaisua. Hammastarkastuksen lisäksi myös hammaskivi tulee poistaa hampaista ennen valkaisua, jotta ikenet ovat terveet ja valkaisun lopputulos mahdollisimman hyvä. GLOSSilla puhdistuksen voi tehdä kuitenkin samalla kertaa valkaisun kanssa, kuten minulle tehtiin. GLOSSin suuhygienisti tarkasti suuni ja hampaiden kunnon, poisti hammaskiven sekä soodapuhdisti hampaiden pinnat. Miten ihanan freesi olo hampaissa oli tämän jälkeen!

Millaisissa tapauksissa hampaita ei voida valkaista? Mitä jos hampaassa on alkava reikä?

GLOSSille mentäessä täytetään esitietolomake, jossa kysytään tarkentavia kysymyksiä mm. terveydentilasta. Esimerkiksi raskaana oleville tai alaikäisille ei tehdä hampaiden laservalkaisua. Myös ientulehdus ja isot reiät hampaissa tulee hoitaa kuntoon ennen valkaisua. Alkavat reiät, jotka ovat hammaskiilteessämme, eivät puolestaan estä valkaisua. Tätä en itse tiennyt, vaan olin ajatellut, että mitään reikiä ei saisi olla ja minun tapauksessani se tuntui lähes mahdottomalta tilanteelta!

Hampaiden sävy ja sopiva valkaisu

Puhdistuksen jälkeen hampaideni väri kartoitettiin värikartan avulla. Kulmahampaani olivat tummuneet selvästi enemmän kuin muut hampaat, joka on kuitenkin melko yleistä. Alla olevista sävyistä lähdettiin liikkeelle ja minulle sopivaksi valkaisuksi valikoitui tehovalkaisu titaanioksidilla. Hampaiden valkaisu titaanioksidilla sopii niin ensivalkaisuun kuin aiemminkin valkaistujen hampaiden uudelleenkäsittelyyn. Titaanioksidivalkaisussa hampaita käsitellään yhteensä 3 x 10 minuuttia tehostaen valkaisua laservalon avulla. Laservalo on  tieteellisten tutkimusten mukaan kaikista tehokkain hammasvalkaisussa käytettävä valo ja ainoa, joka pystyy tehostamaan valkaisua myös hammasluussa. Käsittely tehdään kahdelletoista ylähampaalle ja kahdelletoista alahampaalle, jotta kaikki hymyssä näkyvät hampaat saadaan valkaistua. Voit lukea lisää erilaisista valkaisuvaihtoehdoista GLOSSin sivuilla!

Hampaiden värikartta: alkukartoitus.

Käykö hampaiden valkaisu kipeää?

Tämä oli askarruttanut minua tosi paljon. GLOSSin suuhygienistit kertoivat, että yleensä hampaiden valkaisun aikana ilmenee vihlontaa. Se, että missä vaiheessa ja minkä verran on tosi yksilöllistä. Ikenet suojattiin hyvin ja minulla ensimmäinen vihlaisu tapahtui toisen valkaisukierroksen viime hetkillä. Siihen asti olisin voinut vaikka nukahtaa tuoliin! Kolmannella kierroksella sitten vihloikin jo useampaan otteeseen, mutta hyvin sen kyllä kesti ja innolla odotti jo lopputulosta.

Olin tosi tyytyväinen lopputulokseen, hampaat nimittäin vaalenivat mielestäni tosi hyvin lähtötilanteeseen verrattuna. Voisin sanoa, että hampaani ovat nyt normaalin väriset, mistä olen niin onnellinen! Tarkoituksena on uusia hammasvalkaisu noin kuuden kuukauden tai vuoden sisään, jotta tuloksesta saa vielä hieman vaaleamman ja pysyvämmän, sillä lähtötilanteeni oli kuitenkin melko tumma.

Hammasvalkaisun lopputulos verrattuna aiempaan kulmahampaan väriin

Vihlooko hampaita operaation jälkeen ja kuinka kauan?

Hampaita voi vihloa muutaman päivän ajan, käytännössä sen aikaa kun valkaiseva aine vielä vaikuttaa hampaissa. Mulla vihloi aika paljon samana iltana, jolloin toimenpide oli tehty, mutta vihlonta keskittyi muutamiin hampaisiin. Seuraava päivänä vihlontaa oli satunnaisesti ja se hälveni päivän mittaan. Kolmantena päivänä ei käytännössä enää vihlonut.

Tekeekö valkaisu vahinkoa hampaille?

GLOSSin suuhygienisti kertoi, että hampaiden valkaisu ei tee vahinkoa hampaille. Hampaiden valkaisussa on tiettyjä kriteereitä joita GLOSS noudattaa, kuten että hampaiston tulee olla terve ennen valkaisua.

Voiko valkaisu tehdä pigmenttiläiskiä hampaisiin?

Valkaisu ei tee hampaisiin pigmenttiläiskiä. Kahden viikon ajan hampaiden värissä saattaa näyttäytyä epätasaisuuksia mahdollisista kiillevaurioista johtuen, mutta ne tasoittuvat kahden viikon sisällä. Itselläni en ole huomannut epätasaisuutta värissä ja valkaisusta on nyt yli 1,5 viikko aikaa.

Tummuvatko hampaat tasaisesti uudelleen vai voiko hampaisiin tulla epätasaisuuksia?

Hampaat tummuvat yleensä tasaisesti uudelleen, kuten ne ovat tummuneet siihenkin asti. Valkaisun vuoksi hampaisiin ei pitäisi tulla epätasaisuuksia tummumisen osalta.

Voiko hammasvalkaisua tehdä, jos hampaissa on pigmenttiläiskiä?

GLOSSin suuhygienisti kertoi, että laikukkaille hampaille voidaan tehdä valkaisu. Laikut voivat voimistua hoidon aikana, mutta tasaantuvat kahdessa viikossa. Kun hampaat vaalenevat, laikut eivät erotu enää niin selvästi, sillä laikut ovat yleensä paljon vaaleampia kuin muu hammas. Laikuille on olemassa myös oma hoito (Icon white spot), mutta tätä hoitoa ei vielä tehdä GLOSSilla.

Kuinka kauan pitää olla syömättä valkaisun jälkeen?

Tavallisesti värjääviä ruoka-aineita (mm. kahvi, tee, cola- ja energiajuomat, punaviini, suklaa, salmiakki, ketsuppi, porkkana, paprika, tomaatti) tulee välttää 48 tunnin ajan hammasvalkaisun jälkeen. GLOSSilla hampaisiin voidaan laittaa suojalakkakäsittely (25 €) hammasvalkaisun jälkeen, jolloin seuraavan kahden tunnin ajan tulisi nauttia vain vettä, mutta värjääviä ruoka-aineita voi käyttää neljän tunnin kuluttua hammasvalkaisusta. Tämä kyllä helpotti hommaa tosi paljon, kun ei tarvinnut miettiä syömisiä sen kummemmin. Jos suojalakkakäsittelyä ei kuitenkaan halua, on GLOSSin sivuilla hyvä ruokailuehdotus, joka ei sisällä värjääviä ruoka-aineita.

Kuinka usein valkaisu pitää uusia? 

Toisilla valkaisuväli voi olla tosi pitkä, kun taas toisilla vaaleiden hampaiden pysyvyys vaatii ylläpitovalkaisua. Ostin itselleni GLOSSilta valkaisevan hammastahnan, joka oli fluoripitoisuudeltaan hyvä ja muutenkin hampaille turvallinen käyttää. Tämän pitäisi auttaa pitämään hampaitani vaaleana. Hampaiden vaaleutta voi ylläpitää hyvällä hammaspuhdistuksella, turvallisella valkaisevalla tahnalla sekä esimerkiksi purskuttamalla suuta värjäävien ruoka-aineiden käytön jälkeen.

Ennen ja jälkeen hammasvalkaisun.

Kokemus valkaisusta

Täytyy sanoa, että kaiken kaikkiaan kokemus GLOSSilla oli todella miellyttävä ja ennen kaikkea ammattitaitoinen. Koko ajan oli tunne, että on luotettavissa käsissä ja ennen kaikkea hampaat ovat turvassa. Kaikki valkaisut tehdään laillistetun suuhygienistin toimesta ja valkaisussa käytetään ainoastaan kliinisesti testattuja hammashoitoloille kehitettyjä tuotteita.

Jos mieltäsi jäi vielä askarruttamaan jokin, kannattaa käydä tutustumassa GLOSSin sivuihin ja sieltä löytyviin useasti kysyttyihin kysymyksiin. Heidän sivuillaan on muutenkin kattavasti tietoa erilaisista valkaisuista ja prosessista kokonaisuudessaan! Myös tarkemmat hintatiedot ja infoa maksuvaihtoehdoista löytyy hyvin heidän sivuiltaan, GLOSSille nimittäin voi maksaa myös osamaksulla.

Kiitos hyvästä hammashoidosta GLOSSin henkilökunnalle! Kyllä nyt kelpaa hymyillä.

Kauneus Hyvä olo Terveys Suosittelen