Testissä Tatin luomiväripaletti | Textured Neutrals Vol. 1

Tämän vuoden must-have luomiväripaletti on saapunut! Pitkästä aikaa innostuin jostain luomiväripaletista näin paljon kuin Tatin paletista. Tässä paletissa on ulkonäöllisesti kaikki, mitä luomiväripaletilta voit toivoa sekä arki- että juhlameikin tekemiseen. Tässä postauksessa kerron fiiliksiä luomiväripaletin käyttämisestä ja näytän, millaisia lookkeja olen itselleni sillä tehnyt! Youtubettaja kauneusguru Tati Westbrook on julkaissut siis oman kauan odotetun kosmetiikkamerkin TATI BEAUTY. Tämän tapahtumista on todella moni Tatin fani odottanut jo pitkään ja täytyy myöntää, että oli kyllä aivan ihana yllätys. Jos valitsisin maailmasta vain yhden kauneusgurun, jota seurata, olisi se ehdottomasti Tati Westbrook. Hän on ihanan aito, rehellinen ja olen oppinut luottamaan hänen meikkiarvosteluihinsa. Hänellä tuntuu olevan jalat maassa ja minusta oli ihanaa, että esimerkiksi tämän brändin ensimmäisen tuotteen eli luomiväripaletin lanseeraustilaisuuteen Tati oli kutsunut ainoastaan hänen Youtube-kanavansa tilaajia, vaikka perinteisesti tämän tyyppisiin tilaisuuksiin kutsun saavat vaikuttajat. Arvostan suuresti sitä, miten hän kohtelee seuraajiaan!

Tati Beauty Textured Neutrals Vol. 1
TATI BEAUTY

Tatin luomiväripaletti Textured Neutrals Vol. 1 on ulkonäöllisesti todella upea ja on herättänyt ihastusta monessa. Tatin luomiväripaletti sisältää neljä erilaista koostumusta: matta-, sequin-, metallic- ja glitterkoostumukset. Itse sävyjä on kuudessa eri värissä; Memory (musta), Ritual (ruskea), Story (oranssi), Soothe (beige), Aura (vaalea) ja Poet (marjaisa pinkki). Jos haluat nähdä näistä swatchit, niin kannattaa tsekata Tatin oma Youtube-video paletista tai ystäväni Emman hyvä blogipostaus + swatchit paletista!

TATI BEAUTY
Textured Neutrals Vol. 1

TATI BEAUTY Textured Neutrals Vol. 1 |  GLITTER

Minua Tatin luomiväripaletti kiinnosti heti, kun näin sen. Tämä johtui värimaailman lisäksi paletin glittereistä! Olen aina halunnut hankkia näyttäviä glittereitä, mutta täytyy myöntää, että harvoin jaksan irtoglitteriä kiinnittää luomelle glitterliimalla, olen vain puhtaasti laiska. 😀 Kaikki arvostelut, joissa Tatin luomiväripaletti oli testissä, glitter näytti uskomattoman helppokäyttöiseltä ja se sai minut tekemään ostopäätöksen paletista. Glittersävyt ovat myös ihanan neutraaleja ja siten todella monipuolisia käyttää. Mielestäni tämä on mieletön glamour-luomiväripaletti, jolla voi taikoa näyttäviä juhlalookkeja, mutta se käy myös hyvin arkeen. Käytössä glitter ei ole minulla tippunut poskipäille, vaikka en ole kiinnittänyt sitä glitterliimalla, vaan laittanut sen luomelle pelkästään sormella. Lisäämisvaiheessa glitteriä on kyllä varissut jonkin verran, joten meikkipohjan tekeminen jälkikäteen voi olla kuitenkin helpointa, jotta varisseet glitterit voi poistaa. Olen kyllä käyttänyt sitä myös niin, että meikkipohja on ollut valmis ja sitten poistanut glitterhippuset joko ripsiharjalla tai teippipalalla meikin päältä.

Tati Beauty Textured Neutrals Vol. 1
Textured Neutrals Glitter
Tati Beauty Textured Neutrals Vol. 1
Textured Neutrals Metallic & Glitter

TATI BEAUTY Textured Neutrals Vol. 1 |  SEQUIN

Toinen mielenkiintoinen koostumus Tatin luomiväripaletissa on sequin-koostumus. Se on mattapohjainen luomiväri, jossa on glitterhippusia seassa. En ollut aiemmin testannut mitään tämän tyyppistä luomivärikoostumusta ja olin aika innoissani siitä! Olen katsonut arvosteluja Tatin Textured Neutrals Vol 1. -luomiväripaletista ja nähnyt niissä käyttökokemuksia tästä luomivärikoostumuksesta. Tiesin lähtökohtaisesti, että jos haluaa glitterin pysyvän mattasävyn seassa, kannattaa se painella luomelle. Testasin toki myös häivyttää sitä luomivärisiveltimellä ja se kyllä saa seassa olevat glitterhippuset menemään minne sattuu, ainakin minun käsittelyssä! Mutta sequin-koostumus on aivan ihana ja näyttää luomella todella kauniilta. Pienet glitterhippuset kimaltelevat kauniisti luomella, mutta meikki ei näytä kuitenkaan niin glitteriseltä.

Tati Beauty Textured Neutrals Vol. 1
Textured Neutrals Sequin

TATI BEAUTY Textured Neutrals Vol. 1 | METALLIC & MATTE

Myös metallic ja matte -koostumukset ovat todella hyviä ja pigmenttisiä. Metallic-sävyjä olen käyttänyt pääasiassa levittäen niitä sormella luomelle ja ne aivan kuin sulavat paikalleen ja näyttävät super hyviltä! Niistä heijastuu ihanasti valo ja luomet näyttävät hohtavilta. Tati on myös näitä suunnitellessaan halunnut ottaa huomioon erilaiset luomityypit ja myös aikuisten naisten luomet, joihin voi joskus tuntua vaikealta levittää metallisia sävyjä tasaisesti. Kiva päästä testaamaan tätä jossain vaiheessa toisen tyyppisille luomille ja katsoa, käyttäytyvätkö metalliset sävyt eri tavalla kuin metallisävyt yleensä. Myös mattasävyt häivyttyvät vaivatta ja helposti, mutta ne ovat niin pigmettisiä, että niitä kannattaa ottaa hyvin vähän kerrallaan ja rakentaa meikkiä siten pikkuhiljaa. Täytyy vielä nostaa esiin tuo musta mattasävy ja kuinka huikea se on! Se ei varise käytännössä ollenkaan ja siitä saa todella näppärästi myös harmaan sävyn, kun häivyttää sen vaalean Aura-sävyn kanssa.

Tati Beauty Textured Neutrals Vol. 1
Textured Neutrals Metallic
Tati Beauty Textured Neutrals Vol. 1
Textured Neutrals Vol. 1
Tati Beauty Textured Neutrals Vol. 1
Textured Neutrals Matte

TATI BEAUTY Textured Neutrals Vol. 1 | Meikkilookit

Tässä vielä meikkilookit, jotka olen tähän mennessä kerennyt kuvata! Instatilini puolella on myös piakkoin tulossa videotutoriaali, jossa puhun enemmän luomiväripaletista ja teen kaksi erilaista silmämeikkiä ja testailen sävyjä. Täytyy sanoa, että kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen tähän luomiväripalettiin ja tulen käyttämään sitä varmasti paljon! Aloin jopa miettiä ensi kesänä olevia häitäni, että tässä paletissa olisi aika hyvät ainekset minun näköiseen häämeikkiin. Tatin luomiväripaletti maksoi 48$ ja postikulut olivat lisäksi 9.95$. Lisäksi alv-maksu tullattaessa oli 12,50€. Kaiken kaikkiaan hintaa paletille tuli noin 67€ Suomeen toimitettuna. Ihan halvimmasta päästä se ei siis ole, mutta kuitenkin mielestäni jokaisen pennin arvoinen!

Tati Beauty Textured Neutrals Vol. 1
TATI BEAUTY Textured Neutrals silmämeikki
Tati Beauty Textured Neutrals Vol. 1
TATI BEAUTY Textured Neutrals silmämeikki
Tati Beauty Textured Neutrals Vol. 1
TATI BEAUTY Textured Neutrals silmämeikki
Tati Beauty Textured Neutrals Vol. 1
TATI BEAUTY Textured Neutrals silmämeikki

Miltä tämä Tatin luomiväripaletti sinusta näyttää? Joillekin neutraali värimaailma ei ole ollut mieleisin, joten olisi hauska kuulla, mitä mieltä sie olet! 🙂

Kauneus Meikki Testit Ostokset

Nämä kosmetiikkajoulukalenterit valitsin joululle 2019!

*Sisältää mainoslinkkejä, osa tuotteista saatu! Kirjoitin alkusyksystä postauksen minua kiinnostavimmista kosmetiikkajoulukalentereista joululle 2019. Pyörittelin tuolloin kiinnostavimpien kalentereiden listausta päässäni ja pohdin, että mitä joulukalenteriltani oikeastaan haluaisin. Alun perin ajattelin hankkivani yhden meikkijoulukalenterin ja yhden ihonhoitopainotteisen kosmetiikkakalenterin: missasin kuitenkin esimerkiksi lookfantasticin ja Lykon kosmetiikkajoulukalenterit ja ne ehdittiin myydä loppuun. Onneksi sain kuulla monelta lukijaltani, että he olivat ehtineet hankkia nämä kalenterit itselleen ennen kuin ne loppivat! 😊 Päätin sitten keskittyä kokonaan meikkituotepainotteisiin kosmetiikkakalenterihin, koska niitä yleensä tulee takuuvarmasti käytettyä. Ihonhoitotuotteissa se ei ole aina varmaa hajusteherkkyyteni vuoksi!

NYX Professional Makeup LOVE LUST DISCO 24 Days -kosmetiikkajoulukalenteri

Ensimmäisenä tilasin saman brändin joulukalenterin, joka minulla oli aiemminkin ollut, eli NYX Professional Makeupin *Love  Lust Disco -kosmetiikkakalenterin. Tiedän, että tykkään NYXin tuotteista ja tykkäsin myös edellisestä joulukalenterista, joka minulla oli. Mielestäni NYXin tuotteet ovat hinta-laatusuhteeltaan hyviä ja valikoima on mukavan laaja! Hintaa NYXin kosmetiikkakalenterilla on hieman alennuksista ja verkkokaupasta riippuen n. 75 – 99€. Kalenteri sisältää 24 täysikokoista tuotetta, joka on aika huikeaa! Arvo kalenterilla sanotaan olevan n. 230€.

kosmetiikkajoulukalenteri
NYX LOVE LUST DISCO -kosmetiikkajoulukalenteri 2019
kosmetiikkajoulukalenteri
NYX LOVE LUST DISCO -kosmetiikkajoulukalenteri 2019

Tänä vuonna heidän kalenterinsa on kyllä aika hassun näköinen! Mielestäni tuo discomainen ulkonäkö ei suoraan liity jouluun, mutta toisaalta en antanut sen liikaa häiritä, koska sisältö vaikutti olevan hyvä. Ja onhan kalenteri aivan kaunis, mutta olisin ehkä kaivannut jouluisempaa ulkonäköä! Muoto on melko hauska; kannen saa auki, mutta en ole halunnut kurkata sisälle, että miten tavarat on sinne järjestetty! Katsoin sisällön toki, kun kokosin minua kiinnostavimpia kosmetiikkakalentereita edelliseen postaukseeni, mutta olen katsonut niin paljon kosmetiikkakalentereita, että tämän sisältö on käytännössä unohtunut – mikä on oikeastaan tosi kiva juttu joulukuuta ajatellen, voi sitten yllättyä luukkujen sisällöstä! 😅

kosmetiikkajoulukalenteri
NYX LOVE LUST DISCO -kosmetiikkajoulukalenteri 2019

bareMinerals 24 Days Of Clean Beauty -kosmetiikkajoulukalenteri

Toinen valitsemani meikkituotekalenteri, josta olen enemmän kuin innoissani, on bareMineralsin kosmetiikkajoulukalenteri (*tuote saatu pr-näytteenä Lykolta). bareMineralsin joulukalenteri on houkutellut minua jo muutaman vuoden ajan ja muistan ihastelleeni sitä aina, kun olen nähnyt sen! Olen nimittäin aina myös tykännyt bareMineralsin meikkituotteista ja katsoin joulukalenterin sisällön olevan aika huikea, kun kokosin postausta kiinnostavista joulukalentereista. bareMineralsin joulukalenteriin on koottu heidän bestseller-tuotteitaan matkakoossa ja siinä on meikkien lisäksi muutamia ihonhoitotuotteita mukana. Tämä kalenteri sisältääkin todella monta tuotetta, joita odotan innolla! Arvoltaan se on yli 400€ arvoinen ja hintaa kosmetiikkajoulukalenterilla on *Lykon verkkokaupassa 112,50€ .

kosmetiikkajoulukalenteri
bareMinerals 24 Days of Clean Beauty -kosmetiikkajoulukalenteri
kosmetiikkajoulukalenteri
bareMinerals 24 Days of Clean Beauty -kosmetiikkajoulukalenteri

bareMineralsin kosmetiikkajoulukalenteri on kerrassaan yksinkertaisen upea ulkonäöltään! Se aukeaa kirjamaisesti auki ja sivut ovat kiinni toisissaan kauniilla satiinisella nauhalla. Tämä on juuri sellainen kalenteri, jota mielellään pitää esillä joulukuun ajan! Jokaiselle tuotteelle on tuotteen muotoinen luukku, kalenteri on sopivan kokoinen ja sitä on helppo käsitellä. Eniten minua ulkonäössä ihastuttaa sen yksinkertaisuus – tämä kosmetiikkajoulukalenteri näyttää arvokkaalta ja tyylikkäältä. Ihanaa, kun pakkauksen ulkonäössä on onnistuttu yhtä hyvin kuin sen sisällön valitsemisessa!

kosmetiikkajoulukalenteri
bareMinerals 24 Days of Clean Beauty -kosmetiikkajoulukalenteri
kosmetiikkajoulukalenteri
bareMinerals 24 Days of Clean Beauty -kosmetiikkajoulukalenteri

Näiden kosmetiikkakalentereiden myötä en malta odottaa, että joulukuu alkaa. Mulla on sellainen olo, että nämä ovat juuri täydelliset kosmetiikkakalenterit meille ja tulemme molemmat, sekä minä että puolisoni, löytämään tästä loistavia uusia tuotteita. Meitä on kaksi, jotka käyttää päivittäin meikkituotteita ja niitä harvoin jää lojumaan tyhjän pantiksi! Voit seurata näiden joulukalentereiden luukkujen avaamista instagramissani joulukuun ajan ja mahdollisuuksien mukaan pyrin käyttämään luukusta tulleita tuotteita saman päivän aikana. Lisäksi Instassa on juuri nyt arvonnassa ihana kosmetiikkajoulukalenteri seuraajilleni – käy ihmeessä osallistumassa, osallistumisaikaa on sunnuntaihin 17.11. klo 21.59 saakka! 💕

Kauneus Meikki