My outfit

Blogeista on kiva lukea monipuolisia juttuja, mutta eniten tykkään kuitenkin kahlata muotiin ja pukeutumiseen liittyviä postauksia. Olen ihan liekeissä nähdessäni upeita asusteita, mielenkiintoisia yhdistelmiä ja ylipäätänsä kaikkea kaunista, mikä inspiroi minua. Fashion is my passion.

Ihanaa, kun kelit lämpenevät ja esiin saa kaivella ohuempia vaatteita! Itsehillintä on nyt todella kovalla koitoksella sillä haluaisin ostaa kevään (tai minkä tahansa syyn nojalla) kunniaksi uusia vaatteita, mutta yritän malttaa odottaa (ja säästää rahaa) kesäloma vol.ykköstä varten. Silloin nimittäin on shoppailua luvassa 🙂

Kukat ja kultaiset yksityiskohdat innostavat just nyt tai siis edelleen. Repaleisista farkuista on muodostunut yksi asujeni kulmakivistä.Perus farkkujen tavoin niillä saa tuotua asennetta asuun kuin asuun. Niin ja hiukseni kaipasivat ja saivat sähäkkyyttä 😉

Kuvissa näkyvä asu on eiliseltä ja asun kuvaajana toimi 11-vuotias kummipoikani. Hän on minun siskon poika, joka aina naureskelee minun blogi jutuille. Kummasti häntä kuitenkin eilenkin kiinnosti minun asusteet ja minun päivän asun kokonais hinta 😀 Tätiinsä tullut tämmöisissä asioissa 😉

Inspiroidutko sinä blogien asupostauksista?

paita Cubus // farkut Guess // kengät Minna Parikka // laukku Gucci // korvikset H&M // vyö Gucci

Muoti Päivän tyyli

Dream house

Unelmieni vaatehuone koostuisi nykyisten aarteideni lisäksi eri huippu muotitalojen upeista luomuksista. Tyylini ei ole skandinaavisen yksinkertainen puhutaanpa sitten pukeutumisesta tai sisustuksesta. Mikäpä minussa tai elämässäni olisi yksinkertaista 😀 Viihdyn paljon kotona, mutta nauttiakseni olostani tarvitsen ympärilleni kauniita esineitä, värejä ja toki mieheni sekä koirani. Unelmieni talon seinien sisältä löytyisi loistavia värejä, näyttäviä huonekaluja ja persoonallisia yksityiskohtia. Niin ja lempi kukkiani ruusuja.

Versace

Luksus muotitalojen ylelliset myymälät ovat tämmöisen silmillä syövän henkilön paratiiseja, joihin voisin jäädä asumaan. Olen ollut onnekas päästessäni tutustumaan mm. Versacen henkeäsalpaavan kauniiseen muotiliikkeeseen Roomassa sekä Milanossa ja Rodeo Drivella sijaitsevaan Guccin myymälään. Puhumattakaan monikerroksisesta Louis Vuitton taivaasta, joka löytyy Pariisista. Minun nähtävyyksiin niin ulkomailla kuin Helsingissäkin kuuluvat luksusbrändien myymälöihin tutustuminen. Mahdollisuuksieni mukaan olen haalinut palan taivasta mukaani näistä putiikeista.

Gucci

En ole vielä asunut unelmieni talossa, mutta olen matkalla sinne, kotiin. Olen kaikkihetimullenyt-tyyppi, mutta Dream House projekti vaatii toteutuakseen aikaa, kärsivällisyyttä ja tekoja. Tärkeintä on, että unelmani saavat muokkautua ja toteutua, uusi hankinta ja naula kerrallaan.

Muoti Sisustus Oma elämä