Ensimmäisenä aamunani Amsterdamissa meillä oli yliopiston humanistisen tiedekunnan infotilaisuus. Siellä saimme eteemme tällaisen kaavion:

Meitä varoitettiin siitä, että aluksi kaikki tuntuu olevan liiankin hyvin, mutta kulttuurishokki, koti-ikävä ja sateinen sää voivat iskeä rankemmin kuin kukaan uskoisi ja aivan yllättäen – ja niin tulisi käymään kaikille. Se mikä minulle jäi epäselväksi, oli kuvaajassa näkyvä aikaväli. Iskisikö kulttuurishokki parissa päivässä, viikossa, vai parissa viikossa? Vai onko se yksilöllistä?

Oma kokemukseni muistuttaa lähinnä kuvaajan pre-departure -vaihetta. Menen päivä kerrallaan, välillä jopa tunti kerrallaan. On ollut aamuja, jolloin olen herännyt positiivisena, mutta iltapäivän aikana masennus on ottanut vallan. Ja toisin päin. Välillä on mennyt pari päivää putkeen hurjassa energiapuuskassa, kun taas viime viikonloppuna tuntui etten pääse sängystä ylös koko viinkoloppuna, koska minulla ei oikeastaan ollut syytä nousta ylös.

Suurta kulttuurishokkia en ole vielä kokenut, mutta toisaalta en kokenut myöskään ”honeymoonia.” Heti saavuttuani tunsin oloni yksinäiseksi, tyhjäksi ja vanhaksi. En löytänyt ystäviä itseäni 3-4 vuotta nuoremmista vaihtareista, jotka ovat hyvinkin bileorientoituneita, kun taas itse istuisin mielelläi iltaa hiljaisessa paikassa viinilasin tai oluen kanssa, keskustellen. Kuitenkin yksi ihana uusi ystävä piristi alun lohduttomuutta.

Olenko nyt jo sopeutumisvaiheessa, vai ovatko kuvaajan kaikki vaiheet vielä edessä? Ehkä en olekaan tajunnut vielä edes olevani täällä? Honeymoon varmaan iskee ensi viikolla kun aurinko paistaa, pyöräilen Lidliin halvemman ruoan toivossa ja saan viimeisen palkan entisestä työpaikastani. Katsotaan siis parin viikon päästä joko shokki iskisi. Sitä odotellessa…