Juhlin hiukan liian ennenaikaisesti ensimmäisenä iltana, kun luulin saaneeni kaikki viralliset asiat kuntoon. Todellisuus iski eilen, ja tuntui ettei mikään toimi. Tai kysehän ei ole siitä, ettei mikään toimisi, mutta minä olen hyvin epäonninen yksilö.

Menin viime viikon maanantaina pankkiin sovittuun tapaamiseeni. Missään ei ollut jonoja, pääsin suoraan tiskille, eikä haitannut että olin 20 minuuttia etuajassa. Kävi kuitenkin ilmi, ettei tiliä voinut avata ennen kuin minulla oli BSN-numero, eli Suomen sosiaaliturvatunnusta vastaava numero. Nopea soitto kaupungintalolle (puhelimessa ei tarvinnut jonottaa ja puhelu oli ilmainen) ja selvisi, että 7 päivän sisällä rekisteröinnistäni minun olisi pitänyt saada kotiin kirje, josta tuo maaginen BSN-numero löytyisi. Koska en ollut saanut kirjettä, voisin käydä kaupungintalolla kysymässä numeroa henkilökohtaisesti. Pankista luvattiin, että saatuani numeron voisin tulla takaisin ilman ajanvarausta.

Odotin pari päivää, sillä luotin vakaasti hollantilaiseen systeemiin – kaikki sujui kuin rasvattu. Ei byrokratiaa, allekirjoituksia, tai jonoja. Ystävällistä palvelua kaikkialla. Valitettavasti alkoi näyttää siltä, että saan kirjeen Tylypahkasta ennemmin kuin kaupungintalolta. Tuttuni täällä olivat vinguttamassa pankkikorttejaan, kun minä vasta odotin BSN:ääni.

Eilen menin kaupungintalolle kysymään mikä mättää. Jälleen: jonotusaika – 2 minuuttia. Monta asiakaspalvelijaa, ystävällinen palvelu, moderni, avara tila. Mutta siltikään homma ei toiminut. Tyttö tiskillä ilmoitti, ettei minua löydy heidän järjestelmästään. Hän pyysi minua menemään maahanmuuttovirastoon – joka sijaitsi samassa rakennuksessa – ehkä olin päätynyt heidän rekisteriinsä.

Maahanmuuttovirastossa minua odotti jo paljon kotoisampi näky: pitkä kiemurteleva jono tiskille, jossa jaettiin vuoronumeroita. Jono koostui lähinnä turvapaikanhakijoita muistuttavilta henkilöiltä. Luovutin. Ulkona satoi, uusi polkupyöräni meni rikki, eikä kukaan halunnut tehdä  mitään. Olisin voinut luovuttaa ja lähteä kotiin.

Tänään oli revanssin aika! Lähdin hyvissä ajoin aamulla takaisin maahanmuuttovirastoon, kaikki mahdolliset paperit mukanani. Pyöräni oli korjattu, ja aurinko paistoi, vaikka silti satoi rankasti. Olin ainoa asiakas koko talossa. Pääsin jonottamatta tiskille, ystävällinen nuorimies osasi kertoa minulle, että kaikkia vaihto-opiskelijoita ei ole vielä syötetty rekisteriin, mutta hän voisi lisätä minut sinne saman tien.

Muutama allekirjoitus ja olin BSN:n omistaja! Voila, nyt ovat kaikki Alankomaiden portit avoinna.

Kurvasin pyörälläni saman tien pankkiin, jossa olin jälleen ainoa asiakas. Minulle tarjottiin teetä ja keksi samalla kun pankkivirkailija naputteli tietojani systeemiin ja kertoi kesälomamatkastaan Helsinkiin. 15 minuuttia myöhemmin kävelin ulos pankkikortin kanssa.

Toisin sanoen järjestelmä täällä toimii. Sitä en ymmärrä miksi minnekään ei ole jonoa, mutta olen hyvin kiitollinen siitä. Olen myös kiitollinen huolellista englantia puhuvista virkailijoista ja ystävällisestä asiakaspalvelusta. Pankissa ei nillitetty siitä minkä pankin asiakas olen, paljonko tienaan vuodessa tai onko minulla suhteita Yhdysvaltalaisiin poliitikkoihin (oletteko viimeaikona asioineet Nordeassa? Varautukaa kolmannen asteen kuulusteluun…). BSN:n lisäksi tärkeä numero on paikallinen puhelinnumero ja postinumero. Kukaan ei ole kysynyt minulta katuosoittettani, koska ilmeisesti postinumeroni kertoo tarpeeksi. Hollantilaisen numeron saa ilmaisen SIM-kortin mukana. Tekstareita voi vastaanottaa lataamatta senttiäkään saldoa kortille, joten paikallisen nuemron saaminen ei ole este.

En olisi ikinä uskonut, että muutto toiseen maahan voisi olla näin helppoa. Kiitos siitä, Alankomaat <3

P.S. Ostin tänään myös Museokortin. Päivä on ollut tuottoisa!