Värikäs Itä-Lontoo

Nousen metron portaita ylös Bethnal Greenin asemalla Lontoossa. Päivä on kääntymässä iltaan, ihmisiä vaeltaa rauhalliseen tahtiin ohi. Osa on tulossa töistä, osa puistoista, sillä on ollut kuulemma poikkeuksellisen lämmin päivä. Ihan ensimmäisenä ympärilläni bongaan kaikki ne värit; talojen seinissä, vaatteissa, katutaiteessa, joka puolella. Siis herregud kuinka värikäs tämä paikka onkaan! Monikulttuurisuus ja värikkyys ovatkin itä-Lontoon meininkiä parhaiten kuvaavia sanoja. Seuraavina päivinä minulle selviää kuinka tyyliin kaikki täällä ovat alunperin muualta.

Istahdan lähibaariin odottamaan ystävääni. Tilaan lasin valkoviiniä. Se on juuri täydellisen kylmää ja sopivan puolikuivaa. Parin metrin päässä kolme nuorta kundia pelaa bilistä. He vilkuilevat minua vaivihkaa ja sitten yksi sanoo muille ”Pitäisikö pyytää tuota tyttöä pelaamaan”. Hän kai luulee etten kuule. Tai ehkäpä hän haluaakin minun kuulevan. Punaiset kaksikerroksiset bussit soljuvat ohi “väärällä puolen tietä”. Otan uuden kulauksen viinistäni. Sielua hymyilyttää. I get off the subway at Bethnal green. The day is changing to evening, people wandering around slowly. The first thing I notice is the colors. Everywhere! On the following days, I realize that colorfulness, in every meaning, is the word to describe East London. I go to the bar next door to wait for my friend to pick me up. I order a glass of white wine and sit down. It`s nice and cold. I watch those red two-floor busses passing by ”the wrong side of the road”. I`m smiling inside.