Elämä alkaa epämukavuusalueella?
Sanotaan että elämä alkaa epämukavuusalueelta.
En allekirjoita tätä täysin, mielestäni ihanaa leppoisaa elämää on juurikin tuolla mukavuusalueella mutta olen vahvasti sitä mieltä että itseään kannattaa haastaa (ja aina välillä pakottaa) myös sinne epämukavuusalueelle. Sillä siellä elämään tulee haastetta, jännitystä, ihan uusia sävyjä.
Olin itse aiemmin todella huono menemään epämukavuusalueelle. Tai korjataan: olin tosi huono menemään epämukavuusalueelle asioissa, joita en ollut hyvä tekemään/ koskaan kokeillut. Jos en ollut heti hyvä jossain, en halunnut tehdä sitä, koska en halunnut tuntea olevani huono. Kuulostaa varmaan aika naurettavalta mutta kielii mielestäni suoraan heikosta itsetunnosta ja syvällä sisimmässä olleesta huonommuuden tunteesta.
Kun itsetutkiskelussa joitakin vuosia takaperin jäin tästä itselleni kiinni rupesin tietoisesti muuttamaan omaa ajatusmaailmaani ja käytöstäni tämän suhteen. Rupesin laittamaan itseäni epämukavuusalueille. Itsetuntemuksen ja itsensähyväksymisen kautta useimmiten myös itsetunto parantuu, joka auttaa suoraan myös tätä osa-aluetta. Kun on sinut itsensä kanssa ei epäonnistumisetkaan enää hetkauta itsetuntoaa. Kukaan ei onnistu aina! On tärkeää muistaa armollisuus itseään kohtaan tänä suorittamisen ja saavutuksien aikakautena.
On jokseenkin mielenkiintoista että sitten puolestaan pelkojen suhteen olen ollut paljon parempi menemään sinne epämukavuusalueelle. Kun kiersin Etelä-Amerikkaa monta kuukautta pääasiassa yksin kysyivät ihmiset usein että kuinka voin tehdä niin vaaleana eurooppalaisena naisena, että enkö pelkää? No totta hemmetissä pelkäsin! Ja etenkin sen illan jälkeen kun minut oli paikallisten miesten toimesta ”yritetty ottaa”. Olin epämukavuusalueella ihan vähän väliä! Olin kuitenkin haaveillut näkeväni Etelä-Amerikan jo vuosia, joten olin päättänyt haastaa itseni. Päättänyt olla fiksu ja niin varovainen ja tarkkaavainen kuin vain voin. Ja hyväksyä sen että ryöstelyt ovat osa Etelä-Amerikkaa ja materia on vain materiaa. Olin päättänyt selvitä. Jouduin muutamaankin otteeseen ryöstöyrityksen kohteeksi tai silminnäkijäksi, mutta onnistuin loppujen lopuksi -hämmästyttävää kyllä- palaamaan kotiin ehjänä ja kaikkine tavaroineni. Stressaava, upea, mielnkiintoinen, haastava sekä niin kovin antoisa ja opettavainen matka!
Myös hevoset ovat aina olleet itselleni yksi epämukavuusalue. Tai ristiriitainen alue, sillä olen aina rakastanut hevosen, kauriiden, yms. pitkäjalkaisten figuureja ihan hirmuisesti (niitä löytyy kotoani useita)! Koen tietyllä lailla että juuri villihevonen tai kauris on voimaeläimeni, mutta itse ratsastaminen ei tunnu luontevalta tai mukavalta. Mulla on muutama taitava ratsastaja ystävänä, kuten näissä kuvissa ratsastava Olli, joten olen useita kertoja päässyt hyvässä seurassa pyörimään talleilla ja testaamaan ratsastusta. Mutta. Miten sen nyt sanoisi, en saa siitä sitä fiilistä mitä muut tuntuvat saavan. Se tuntuu vähän siltä kuin mulla olisi väärä kenkä jalassa. Että siinä se nyt on, että ihan jees, mutta tuntuu vähän epämukavalta. En tiedä onko se jonkintasoinen hallitsemattomuuden pelko, joka estää nauttimasta vai se että samaistun hevosiin ja haluaisin antaa niiden(kin) vaan kirmata vapaana. Vai juurikin vain se että kokeilemalla vain voi löytää ne omat ja ei omat jutut! Sen kuitenkin tiedän että enemmän nautin hevosten katselemisesta ja kuvaamisesta!
Sillä laillahan sitä juuri oppii itsestään aina vähän lisää että menee välillä piehtaroimaan uusille alueille, sovittelee erilaisia juttuja – sieltä kun voi löytää kerrassaan upeita uusia maailmoja! Yksin reissaaminen ja sen pelon voittaminen vahvistivat ja reipastivat minua ihmisenä paljon. Ehkä epämukavuusaluekokemuksissa tärkeimpiä ovatkin juuri nuo ”jännitin kovasti mutta selvisinkin ihan hyvin tästä(kin)”-kokemukset. Ne vahvistavat ja opettavat. Opettavat jännittämään vähemmän ja kokeilemaan enemmän. ..ja sitten toisinaan on ihanaa vaan onnellisesti ripustaa lainapuku takaisin rekkiin ja todeta että njäääh ei oo mun juttu mut hei kiitti oli kiva kokeilla! Meen kuitenkin nyt takaisin mun pehmeelle, turvalliselle kotisohvalle tsau!
LUE MYÖS: https://www.lily.fi/blogit/gone-warm-wind/mita-sun-unelmille-kuuluu
https://www.lily.fi/blogit/gone-warm-wind/sulle-tanaan-tarkeaa
https://www.lily.fi/blogit/gone-warm-wind/kun-saat-sita-mita-et-tilannut
They say that life begins at outside of you comfort zone. I don´t totally agree. I think life is pretty damn great at your comfort zone on your comfy sofa, but I think it is important every now and then to go outside your comfort zone to get new kind of experiences and learn more about yourself. For me travelling in South America mostly alone was a huge jump out of my comfort zone because I was scared a lot and not for no reason but surviving of that and becaming more ”street wise” made me stronger as a person I think. It´s amazing feeling to do something that you are scared of and then get the feeling that I can do this!
Model: Olli Kinnunen / Horse: Fookus / AG-talli / White shirt by Tiina Nissilä / Photos & edit by me
www.annikamiettinen.com