Kenen toiveita sä toivot?

”Kenen unia sä katsot?

Kenen toiveita sä toivot?

Kenen pelkoja sä pelkäät?

Kenen sydäntä sä kannat?”

..Pariisin kevät laulaa korvaani. Katselen ohi viliseviä maisemia ja mietin kuinka tälläisenä informaatioähkyn aikakautena helposti hukkaa itsensä kaikkiin mahdollisiin mahdollisuuksiin, täydellisen elämän tavoitteluun ja median meille syöttämiin muotteihin.

Vaikka monen tunnin bussimatkat kuulostavat ikävältä välttämättömyydeltä paikan A ja paikan B välillä, niin mä myös rakastan niitä. Olen ihan unohtanut miten rakastankaan niitä.

Ulkomaan bussimatkoilla kuuntelen usein suomalaista musiikkia. Pidän siitä kontrastista eksoottisen maiseman kanssa. Ohi vilisee peltoja, taloja ja vehreitä puita. Välillä jostain välistä pilkottaa kauniisti välkehtivä meri. Pariisin kevät kuiskii maisemastakin jotenkin runollisemman.

Ajatukseni juoksevat valtoimenaan kuin rytmissä jatkuvasti vaihtuvan maiseman kanssa. En yritä edes hallita niitä vaan annan kaikkien ajatusten tulla ja mennä. Kun ei voi muuta kuin istua paikallaan, on kuin väkipakolla todella läsnä hetkessä.

Näissä hetkissä koen olevani  vahvemmin kosketuksissa todelliseen itseeni. Ja ymmärrän mitä joku on tarkoittanut sillä ”Ei se päämäärä vaan se itse matka”.

Näissä hetkissä koen olevani jotenkin erityisen vapaa!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *