Ruisrock 2016 kuvina

Ruisrock2016-9998.jpgRuisrock. Rakastuin viime vuonna. Tämä saattaa olla sitä vakavansorttista rakkautta. Ihana tapahtuma, jota taianomaisesti tuntuu suosivan hyvä sää. Tänä vuonna jännitti viime hetkeen asti säätiedotus, sateita ja epävakaista kun oli luvattu. Ja vielä kun lähdimme aamupäivällä perjantaina Helsingistä kohti Turkua näytti siltä että kohta sataa, mutta matkan aikana sää vaihtui ja aurinko porotti täysillä koko kolme päivää. Ja sitten maanantaina alkoi sataa. Kaatamalla. Uskomatonta.

Tänä vuonna mulla oli ilo olla YleX:n kuvaajana Ruisrockissa, näin siis festarin hieman eri perspektiivistä! Oli hauskaa päästä kuvaamaan eturiviin, fiilistellä festareita myös täysin selvinpäin (kiinnitin mm. paljon enemmän huomiota yksityiskohtiin), nähdä miten rennolla mutta niin ammattimaisella asenteella koko meidän porukka teki duunia. Tauoilla ehdin vielä frendien kanssa fiilistelemään joitain keikkoja sekä tietysti tanssimaan ihan täysillä auringon hyväillessä hipiää. Täytyy sanoa että lähes kaikki keikat olivat ihan mahtavia, artistit antoivat kaikkensa ja moni yllättätti erittäin positiivisesti! Kaikin puolin tuntui että koko viikonlopun yllä leijui sellainen hymyilevä ja positiivinen pilvi.

Mutta koska kuvat kertovat enemmän kuin no aika monta sanaa niin tässä alla lempparikuvani Ruissista!

ELLINOORA aloitti festarit upeasti

_Ruisrock2016-6921_web.jpg_Ruisrock2016-6929_web.jpg_Ruisrock2016-7055_web.jpg_Ruisrock2016-7452_2.jpgYY_Ruisrock2016-7455.jpg

Ystävät bongasi mut kuvaamassa SANNIA

_Ruisrock2016-7667.jpg_Ruisrock2016-7691.jpg_Ruisrock2016-7693.jpg_Ruisrock2016-7704.jpg_Ruisrock2016-7772.jpg

PH-arvot aka. Alma ja Jenspa vetivät keikan YleX:n pisteellä perjantaina ja lauantaina

YleX:n lähetystä tehtiin myös festareilta. Kuvassa Alma Hätönen ja Samuel Nyman

_Ruisrock2016-7778.jpg

ANTTI TUISKU veti ihan täysillä ja yleisö oli niin messissä

_Ruisrock2016-8006.jpg_Ruisrock2016-8007.jpg_Ruisrock2016-8010.jpg_Ruisrock2016-8011.jpg_Ruisrock2016-8013.jpg_Ruisrock2016-8038.jpg

KELIS

_Ruisrock2016-8161_S.jpg_Ruisrock2016-8174_S.jpg

JACK Ü:n show oli omaa luokkaansa

_Ruisrock2016-8432.jpgYY_Ruisrock2016-8564.jpg_Ruisrock2016-8468.jpgYY_Ruisrock2016-8574.jpg_Ruisrock2016-8601.jpg

LAUANTAI. Festarityylejä. Muodikkaita lettejä ja kukkia näkyi paljon

_Ruisrock2016-2001.jpg_Ruisrock2016-8622.jpg_Ruisrock2016-8623.jpg

ANNA ABREU:n keikka oli energinen ja YleX:n kontin päältä oli mahtava näkymä Rantalavalle

_Ruisrock2016-8624.jpg_Ruisrock2016-8628.jpg

MIRA LUOTI

_Ruisrock2016-8626.jpg

Reivikonttiin oli tungosta

_Ruisrock2016-8733.jpg

JVG tanssitti porukkaa niin paljon että maa tärisi Niittylavalta melkein Rantalavalle asti

_Ruisrock2016-8858_2.jpg_Ruisrock2016-8859.jpg_Ruisrock2016-8860.jpg_Ruisrock2016-8870.jpg

VESALA oli livenä aivan mahtava, koskettava ja mukaansatempaava

Ruisrock2016-0500.jpgRuisrock2016-0501.jpgRuisrock2016-0503.jpg

CHEEK

Ruisrock2016-0574.jpgRuisrock2016-0570.jpgRuisrock2016-0575.jpgRuisrock2016-0596.jpgRuisrock2016-0600.jpgRuisrock2016-9295.jpgYY_Ruisrock2016-8043.jpg

MAJOR LAZER ja upea pallosukellus!! Aivan mieletön!

Ruisrock2016-0700.jpgRuisrock2016-0702.jpgYY_Ruisrock2016-9541.jpgRuisrock2016-0723.jpg

SUNNUNTAI ja kaverilla aika fantastinen asu.

Festareilla oli myös todella hyvää ruokaa joka lähtöön, olisi tehnyt mieli maistaa useampaakin kuin mitä ehti.

Ruisrock2016-0730.jpgRuisrock2016-0731.jpg

MIKAEL GABRIEL

Ruisrock2016-9000.jpg

ROBINin lavaenergia ja voltit olivat huikeita

Ruisrock2016-9001.jpgRuisrock2016-9002.jpgRuisrock2016-9003.jpgRuisrock2016-9004.jpgRuisrock2016-9005.jpg

YEARS&YEARS

Ruisrock2016-9930.jpgYY_Years_n_years_Ruisrock2016-0819_1.jpgRuisrock2016-9932.jpg

YLEX:N SAMUEL JA IDA

Ruisrock2016-9933.jpg

MACKLEMORE&RYAN LEWIS = Loistava päätös festareille:

Tämä herra heitteli hittibiisien väliin niin paljon tarinaa ja vitsiä että festareilta ei voinut poistua kuin hymyillen

Ruisrock2016-9945.jpgRuisrock2016-9946.jpgRuisrock2016-9997.jpgRuisrock2016-9995.jpgW_Ruisrock2016-9999.jpgWW_Ruisrock2016-9293.jpg

KIITOS RUISROCK 2016! PEACE&LOVE!

Finnish music festival Ruisrock was held last weekend and I was there working as a photographer for a finnish radio station.

It was such an amazing weekend as you can see from the photos!

Kulttuuri Musiikki Suosittelen

207. INT. TURKULAINEN YÖKERHO – YÖ /SUVAITSEVUUDESTA

like_a_panda.jpg

207. INT. TURKULAINEN YÖKERHO – YÖ

Nuoria ihmisiä  tanssii puoliksi täydellä tanssilattialla. Taustalla soi viimeisimpiä listahittejä. Kaveriporukka, kaksi parikymmpistä naista ja yksi mies, tanssivat iloisesti keskenään.  Naiset sanovat menevänsä röökille. Mies jää yksin nojailemaan tanssilattian kaiteeseen. Hän katselee vieressä pomppivia ja heiluvia ihmisiä. Katse kiinnittyy kahteen parikymppiseen mieheen, jotka tanssivat poikkeuksellisen hyvin. Huomaa toisen kundeista vilkuilevan vähän väliä lähellä tanssivaa vaaleahiuksista naista. Ottaa hörpyn tuopistaan. Jatkaa ihmisten bongailua toiseen suuntaan. Hetkeä myöhemmin aiemmin havaitut kaksi tanssivaa miestä tulevat hänen viereensä nojailemaan tanssilattian kaiteeseen.

YKSIN OLEVA MIES:

Hei te tanssitte tosi kivasti!

MIES 1:

Ai kiitos!

Mies 2 hyvmyilee, ei sano mitään. Mies 1 kääntyy taas katselemaan vaaleahiuksista naista.

YKSIN OLEVA MIES:

Mee juttelemaan sille. Huomasin että kattelet sitä! Sehän on tosi nätti!

Mies 1 yksi katsoo hieman kummastuneena. Ei ole varma mitä Yksin oleva mies meinaa kommentillaan.

YKSIN OLEVA MIES:

Niin siis en mä oo kiinnostunut siitä, mä tykkään pojista

Mies1 vetää Yksin olevaa miestä täysillä turpaan ja sen jälkeen uudelleen mahaan iskien ilmat pihalle. Mies1 ja mies2 juoksevat ulos yökerhosta.

Yksin oleva mies jää makaamaan tuskissaan tanssilattialle.

Tämä kohtaus on valitettavasti tosi ja tapahtui rakkaalle ystävälleni muutama viikko sitten. Se herättää paljon kysymyksiä. Mikä saa ihmisen lyömään noin vaan tuntematonta ihmistä? Vastaus on mitä luultavammin pelko. Mikä erilaisuudessa sitten on niin pelottavaa? Miksi emme voi antaa kaikkien olla sellaisia kuin ovat? En itsekään ole useidenkaan ihmisten kanssa samaa mieltä monistakaan asioista, mutta voin antaa heidän olla mitä mieltä ovat ja elää elämäänsä niinkuin parhaaksi näkevät. Voin valita seurani ja olla sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa haluan olla, joiden kanssa koen olevani tykätty ja arvostettu. Rakastettu.

Ja sepä se, kaikilla meillä on tarve olla hyväksytty ja rakastettu. Se ketä kukakin rakastaa ei ole minusta kenenkään muun asia eikä minusta kenenkään tarvitsisi toisten rakkaudesta mieltään pahottaa. Mitä se on keltään pois? Eikö maailma ole aina vaan parempi paikka mitä enemmän rakkautta siinä on?

Jaan tähän loppuun vielä erään heteromiehen ajatuksen: ”Hyvähän se vaan on että on homoja, niin meillä on vähemmän kilpailua”.

Rakkaudentäyteistä HelsinkiPride-viikonloppua kaikille!

It`s a HelsinkiPride weekend. I hope that fear towards difference could finally disappear and we could let everyone be what they are and love who they love. Freely, without fear. We are all different, all equal. Peace and love xxx

Suhteet Ystävät ja perhe Ajattelin tänään Syvällistä