Elämäni pelottavin kokemus Buenos Airesissa

On sellaisia hiljaisia iltoja.

Sellaisia kun vaikka mieli olisi valmis spektaakkelimaisempaankin iltaan niin ympäristö vain nukkuu ja nuokkuu. Ajattelin että tämä sateinen maanantai-ilta Buenos Airesissa on juuri sellainen. Olimme käyneet tapaksilla ja ”sun on pakko maistaa tätä argentiinalaista Dulce de lecheä”-jäätelöllä kolmen ihastuttavan argentiinalaisten neidin kanssa. Ystäystyin Melin, Belun ja Caron kanssa pari viikkoaaiemmin Riossa. Ilta oli ollut todella mukava ja mietimme vielä lasilliselle menemistä mutta hassulla tavalla ilmassa leijaili sellainen sateen jälkeinen raikas mutta kolea ilma, vihelteli menemään, kuin sanoen ”olipas viikonloppu, pakko hei levätä välillä”. Vaeltelemme nuorten suosiman (ja turisteille turvallisen) baarialueen Palermon katuja, värikkäitä ja kivannäköisiä baareja ja ravintoloita on tiuhaan, mutta lähes järjestäen  ne ovat kiinni tai lähes tyhjillään. Käärin ohutta takkia tiukemmin ympärilleni. Tytöillä on aamulla töitä ja päätämme ottaa drinksut paremmalla kertaa, vaikka keskiviikkona tai torstaina, sillä kuulemma jo viimeistään torstaina työssäkäyvä porukkakin valuu taas baareihin illalla, perjantai kun menee siinä sivussa ihan helposti vaikka vähän vähemmilläkin unilla ja kevyemmällä panoksella. 

La vida loca ja yolo, kyllä te tiiätte.

Tytöt haluavat saattaa minut baariin, jossa matkaseuralaiseni ovat olleet katsomassa futismatsia (voisin kirjoittaa tähän siitä kuinka fanaattisesti täällä Etelä-Amerikassa katsotaan futista, mutta njääh jätän tässä kohtaa väliin). Olen valmis suuntaamaan takaisin hostellillemme, mutta pojilla on toisenlainen suunnitelma -ja sitä on selvästi jo muutama tunti toteutettu. Seuraamme on liittynyt pari päivää aiemmin kaksi Tomin&Benin ystävää Ausseista, Elliot ja Benji, joten reissaan tällä hetkellä viiden kundin kanssa. Yritän siinä hetken perustella kundeille sitä miten kaikki baarit ovat tyhjyyttään täynnä, joten ehkä mekin voisimme luovuttaa yhden illan osalta.. ”Mitääh, tajuuksä et me ollaan Buenos Airesissa vaan 5 päivää?”  Ben menee tiskille ja tuo kaikille bisset – ja minulle pikkuskumpan. Hymyillen siemaisen juuri sopivan kylmää skumppaani, pojat selkeästi tuntevat minut jo aika hyvin.

Fare enough, let`s stay a bit.

Viiden kaljatuopin ja yhden puolikuivan pikkuskumpan tyhjennyttyä meille kerrotaan että paikka menee kiinni niinku N Y T. Noin 5minuuttia myöhemmin löydämme itsemme 50metrin päästä tilaamassa 2 yhden hinnalla drinkkejä söpössä pikkubaarissa, jossa on kovalla pauhaava latinomusa, neljä pöytää ja tasan yksi vessa. Kelmeän kellertävä valaistus ja kireänoloinen baarimikko eivät onnistu laskemaan letkeää tunnelmaa. Me ja viereisessä pöydässä istuskelevat parikymppiset kolumbialaiset tyttö ja poika olemme ainoat baarin asiakkaat. Päätämme yhdistää porukan.

Tyttö ei puhu englantia, minä en juurikaan espanjaa mutta silti meillä synkkaa. Sanathan ovat monesti yliarvostettuja. Ja no myönnetään: Nico on hyvä kääntäjä. Höpöttelemme ja kyselemme niitä näitä, he ovat Medellinistä, tyttö asuu siellä vieläkin, kundi täällä Buenos Airesissa. 

Hetkeä myöhemmin menen tytön seuraksi terassille röökille. Joskus hymyily ja yritys puhua toisen kieltä änkytys ovat ihan riittävä edellytys hyvälle hetkelle. Taidan kaivata hieman estrogeenisempää seuraa hetkellisesti. Yritän juuri kysyä espanjaksi montako päivää hän on täällä kun eteemme kävelee toinen terassilla istununeista miehistä. Hän yrittää aloittaa keskustelun kanssani. Höpöttelen usein kohteliaasti hetken tälläisissä tilanteissa, mutta nyt intuitioni sanoo että älä. Vastaan hei ja kivaa iltaa ja vinkkaan samalla tytölle että mennään takaisin sisälle. Sisällä soi Despacito ja sanattomalla yhteisymmärryksellä syöksymme tanssilattialle elikkä baarin ja pöytien väliin jäävälle muutaman neliömetrin kulkuväylälle.

Latinopojat tulevat automaattisesti messiin. 

Yritän parhaani olla jäämättä huonoksi kakkoseksi (neloseksi?) näiden reggaeton muuvien kuninkaille ja kuningattarille! Viikon koulutusjakso (kiitos Nico ja Argentiina) on onneksi jo tuottanut joitakin tuloksia! Aussit päättävät luovuttaa tässä kohtaa iltaa ja suuntaavat takaisin hostellille, päätämme Nicon kanssa vielä jatkaa iltaa kolumbialaisten kanssa. Jotakuinkin kymmenen latinohittiä myöhemmin ja yhdet reidet hellinä ylös alas ruuvaamisesta päätämme vaihtaa baaria.

Kolumbialainen kundi tietää jonkun hyvän mestan lähellä. 

Lähdemme kävelemään mäkeä alas Palermon pääkadulta ja päästessämme parin sadan metrin päähän havahdumme siihen että joku huutaa jotain espanjaksi. Vilkaisemme taaksemme mutta jatkamme kävelyä. Huutelu jatkuu ja kaksi miestä kävelee nopeammin meitä kohti. Säpsähdän. Miehet ovat samat, jotka kohtasin aiemmin baarin terassilla. Nämä ovat niitä hetkiä kun ymmärtää vaikka ei ymmärrä. Alkaa sanaharkka poikien välillä. Otan tyttöä kädestä ja nopeutan kävelytahtiamme. Sananhelinä muuttuu kiivammaksi. Muutan kävelymme vauhdikkaammaksi hyppelyksi, ikäänkuin hassuttelisin. Haluan päästä nopeampaan, mutten halua näyttää että minua pelottaa. 

Miesten keskustelu menee jotakuinkin näin:

Seuraajamiehet: Me otetaan noi tytöt et teidän jätkien kannattaa häipyä nyt!

Nico: Hei, rauhottukaa, tytöt on meidän kanssa, kukaan ei oo menos mihinkään!

S: Ei, me otetaan noi tytöt et lähtekää helvettiin!!

N: Hei rauha, ne on meidän kans, kukaan ei oo menos minnekään!

S: Ihan sama, me otetaan ne NYT!

N: Hei rauhoittukaa ne on meidän kanssa!

S: Ainakin me otetaan toi blondi!!!

N: Ei tää oo mikään neuvottelu!!

Miehet lähtevät juoksemaan meitä kohti!

Olemme kekustelun aikana hyppelehtineet noin parikymmentä metriä miesten edelle. Näen kuitenkin sivusilmälläni kuinka miehet ampaisevat yhtäkkiä raivokkaan juoksun meitä kohti. Myös me tempaisemme täysillä juoksuun. Siinä me juostaan tyhjää Buenos Airesin katua tietämättä minne mutta niin kovaa kuin ikinä jaloista päästään. Tihuttaa vettä ja kaikki näyttävät menneen sisälle piiloon. Miehet juoksevat ja jatkavat huutelua. Kolumbialainen kundi menee kai paniikkiin jostain mitä miehet sanovat ja lähtee juoksemaan yksin karkuun toiseen suuntaan. Nicoa raivostuttaa kolumbialaisen raukkamaisuus, hän juoksee nyt yksin miesten kintereillä, yrittäen tarrata paidoista ja hidastaa heitä. Mua ahdistaa ihan älyttömästi että ystäväni on siellä yksin ja mietin että pitäisikö mun mennä apuun mutta tulen siihen tulokseen että mä en voi mennä sinne, tiedän mitä ne haluaa! Jatkan paniikinomaista  juoksemista toivoen että seuraavan kulman takaa tulee avoinna oleva baari tai partiova poliisi tai jotain apua!

Huudan ”Juokse Nico, juokse vaan karkuun” , käännyn katsomaan hänen suuntaansa ja sillä samalla sekunnilla näen kuin hidastetusti kuinka toisen miehen nyrkki osuu Nicoa päähän!

Mitä helvettiä?! Miten mun elämä muutui minuutissa action-leffan kohtaukseksi?!

Huudan täysillä ”Juokse Nico vaan karkuun, Nico juokse, Nico tuu”. Roudaan tyttöä perässäni tietäen että meidän on pakko päästä piiloon. Toivon ihmettä. Tulemme tienristeykseen ja toivo avoinna olevasta yhtään mistään paikasta kuolee sillä samalla hetkellä. Ei auta, pakko yrittää jotain. Kurvaamme vauhdilla vasemmalle ja tajuan parkkeerattujen autojen olevan ainoa toivomme. Juoksemme puoli väliin katua ja kyykistymme kahden parkkeeratun auton väliin piiloon. Silmäni ovat varmaan pullonpohjan kokoiset. Kurkin varovaisesti miesten saapumista risteykseen, koko porukka pysähtyy hengästyneenä hetkeksi siihen.

Seuraajat päivystävät siinä muutaman äärimmäisen pitkän sekunnin. En tiedä näkivätkö he mihin suuntaan käännyimme. Sitten miehet lähtevät kävelemään oikealle.

Tajuan etten ole muistanut hengittää hetkeen.

Nico lähtee kävelemään meitä kohti. Miesten hävittyä näköpiiristä nousemme piilostamme. Tilannekatsaus: ”Saakelin mammanpoika” Nico ärähtää kolumbialaisen kundin karkuunlähtemiseen viitaten. ”Mut hei jes ollaan kaikki elossa” Nico hymähtää koittaen keventää tilannetta. Hän sai kaksi lyöntiä päähän mutta sivulle ja ei kuulemma mitenkään pahasti, ei vuoda verta, kaikki ihan ok. Kolumbialainen kundikin tulee esiin jostain kulman takaa. Voi luoja. 

Miehet olisivat hyvin voineet ryöstää Nicon (ryöstely on hyvin yleistä Etelä-Amerikassa) mutta eivät he olleet kiinnostuneita rahasta van meistä tytöistä. Sanomattakin varmaan selvää mitä he olisivat halunneet meille tehdä. Ehkä olisimme selvinneet siitä elossa ehkä ei. Joka tapauksessa mun matka olisi tavalla tai toisella kyllä varmasti päättynyt siihen, mutta en tajua sitä vielä tässä vaiheessa ja lievässä shokkitilassa, joten jatkamme iltaa vielä yhdelle bisselle.

Takaisin hostellilla kerron tarinaa ausseille silloin se vasta jotenkin konkretisoituu, miten kauheassa tilanteessa olimmekaan! Olen ihan  älyttömän kiitollinen Nicolle! Seuraavana aamuna huomaan säikkyväni kaikkea ja katselevani kadulla vähän väliä olkani yli että seuraako joku. Ilmoitan haluavani ostaa pippurisumutteen. Pojat ovat ymmärtäväisiä. En voisi olla onnellisempi siitä että vielä tällä hetkellä matkustan viiden kundin kanssa.

Haluan tähän loppuun kuitenkin todeta, että vaikka jouduin pahaan tilanteeseen Buenos Airesissa en ajattele pahalla Argentiinasta eikä se ollut reissullani ainoa paikka, jossa oli epäilyttäviä/ikäviä tilanteita. Tykkään Argentiinasta ja argentiinalaisista ihmisistä todella paljon. Tapasin koko reissuni ajan eri maissa paljon argentiinalaisia ja yleisesti ottaen he ovat yksiä mukavammista ja vieraanvaraisimmista ihmisistä, joita tapasin. Tästä päästäänkin siihen että niin, loppujen lopuksi ihan sama missä sitä on niin ei tarvita kuin yksi paha tyyppi, yksi väärä käännös, yksi sekunti katse pois tiestä, että jotain pahaa tapahtuu. Ja vaikka se kuulostaa puhkikuluneelta: kuinka tärkeää onkaan elää hetkessä, sillä kaikki tämä saattaa päättyä

-j a  m i t ä    t o d e n n ä k ö i s e m m i n    p ä ä t  t y y k i n-

ihan täysin yllättäen sinä hiljaisena iltana kun ei pitänyt olla ohjelmassa mitään erityistä.

There are these quiet evenings. 

Like you can feel it in the air. The energy. That even if  the mind would be ready to have a spectacular night, it`s not happening. I thought this rainy Monday night in Buenos Aires was like that. I met and had some delicious tapas and ”you MUST taste this Argentinean Dulce de leche” ice cream with three lovely Argentine girls, Meli, Belu and Caro, whom I met couple of weeks before in Rio. The evening had been really nice and we were still kind of thinking about going somewhere for a glass, but the chilly air blowed hard to our faces like saying ”it was quite a weekend, time to rest.” We strolled along the streets of the popular (and safe for turists) bar area called​​ Palermo.It is full of colorful and awesome bars and restaurants, but on that evening most of them were closed or nearly empty. I wrapped my jacket tighter around me. Wind was really blowing hard. Girls had to work in the morning so we decided to have drinks on Wednesday or Thursday. they told me that from a Thursday night working people stroll back to the bars in the evening, Friday is easily done at work even with less sleep. Yolo, you know.

Girls want to bring me to a bar where my travel companions have been watching football past hours. After I said goodbye to the girls I’m ready to head back to the hostel, but the boys have another plan. Tom & Ben`s two friends from Australia, Elliot and Benji joined us two days earlier, so I’m currently hanging out with five guys. I’m trying for a moment to justify how all the bars are filled with emptiness, so maybe we could have an easy night tonight too. ”Whaaat.. you do understand that we are in Buenos Aires only for 5 nights?” Ben goes to the counter and brings everybody a beer – and for me a small sparkling wine bottle. It makes me smile, boys clearly know me pretty well already!

Fare enough, let`s stay a bit!

After we finish our drinks the manager comes to tell that the bar is closing N O W. Approximately 5 minutes later, we find ourselves 50 meters away, ordering 2 for 1 drinks in a cute little bar with a loud latino music. Even the not so friendly bartender cannot bring down our happy mood. We and the twenty something years old colombian girl and boy are the only bar guests. We decide to combine our groups. The girl does not speak english, I don`t speak spanish, but we still have a good time. The words are often overvalued.. and well, Nico is a good translator. And I propably just miss some feminine companion.They are from Medellin, the girl lives there still, the guy here in Buenos Aires. They are good friends.

A half glass later, I join the girl to the terrace, she is having a tobacco. I`m trying my best to practice some spanish, because her english is even worse than my spanish. Just when I`m  about to ask her how long is she here for, one of the two random guys on the terrace walks in front of me. He is trying to start a conversation with me. I often politely chat for a moment, but now my intuition simple says no. So I answer ”Hi,we are just going back inside, have a nice evening” and I show with my hand to the girl that let`s go. Soon as we open the door we realize that Despacito is playing and unambiguously we sink on the dance floor with (aka.couple square meters space in front of the bar desk).

The latino boys join us immediately.

I try my best not to suck among these reggaeton dancing kings and queen! Some moments later the aussies decide to give up and start heading back to the hostel. Me and Nico decide to still continue the fun evening with the colombians. Countless latin hits later our group of four decides to change the bar. The Colombian guy knows some great place very nearby. Vamos!

We walk down the main street of Palermo. It`s very quiet everywhere and feels like it`s gonna rain soon. Typical Monday night. After about 200 meters, we hear someone yelling something in spanish. I look behind and there is two guys further away. Maybe they are fighting. We keep walking and they keep yelling. They start coming faster towards us! I winced. In a minute I recognize the guys: they were on the bar terrace. This is one of those moments when you understand even if you don`t really understand. I take the girl`s by the hand and speed up our walk. The guys start to argue in spanish. I start hopping and jumping faster and longer steps, trying to fake that we are just having a funny time, while really I`m trying to just go faster. I`m scared.

The conversation between guys gets louder and goes something like this:

Persecutors: We’re taking the girls so you should just leave now!

Nico: Hey, calm down, girls are with us, no one is going to anywhere!

P: No, we’re taking the girls, you can fuck off!

N: Hey, peace out, they are with us, no one is going anywhere!

P: We don`t care, we’re taking them NOW!

N: Hey let`s all just calm down!

P: At least we are taking the blonde one!!

N: This is not a negotiation!!

Persecutors start running fast towards us. We have jumped about twenty meters away from the guys, but I see with my side eye that the men suddenly suddenly speed up towards us! We start running also.As fast as we can. It starts to rain and everyone really seems to gone inside. We are running the empty streets of Buenos Aires without knowing where! Men are running and still yelling something. The Colombian guy panic apparently about something that persecutors say and starts running alone to the other direction. Nico is really annoyed about this, he runs now alone after the guys, sticking to their shirts and trying to slow them down.

 

I’m really worried that my friend is there alone. I`m really hoping that on the next corner will be some place open or a police or some help! I’m worried about Nico being alone and I yell ”Run Nico, just run away” and when I turn to check on him I see how  the persecutor`s fist hits Nico’s head! What the hell?! How my life turned into a action movie scene?! For a second I wonder if I should go to help Nico but I will come to the conclusion that I cannot go there, I know what they are after. I scream ”NICO JUST RUN!”  and drag the girl along with me, knowing that we really have to hide. We finally get to the crossroads and on that same second all the hope of any open place anywhere nearby dies. F#CK. What now?! We turn to the left and I realize parked cars are our only option here. We run a bit further and go quickly squat between two parked cars. My eyes are probably bigger than a football. I cautiously spy the guys entering the crossroad. All three of them seem to slow down there. I`m not sure if they saw which way we went. They breathe in there for a bit. Then the persecutors turn right. I realize I forgot to breathe.

Nico starts to walk on our way. 

We get out of hiding when the men have disappeared from the horizon. Okey situation overview: ”That fuc#ing chicken” Nico says referring to the Colombian. ”But hey, we’re all alive”  Nico smiles to lighten the situation. He got two strokes but not too badly, no blood, all good. The Colombian guy reappears..

Men would have been able to rob Nico (robberies are very common in South America) but they were not interested in money but us girls. Needless to say, what they probably would have wanted to do. Maybe we would survive alive maybe not. In any case, my journey would have ended there one way or the another. But in this moment (and this shock mode) I still do not realize it so we just decide to continue the night a bit more.

Back at the hostel when I start telling the story to the aussies it hits me: how terrible situation we just were in! I’m incredibly grateful for Nico! On the next morning I`m really skittish and keep checking over my shoulder all the time. I want to buy a pepper spray. Boys are understandable. Right now I could not be happier with the fact that I’m still traveling with five guys!

However, I want to note that, although I was in a bad situation in Buenos Aires, I do not think bad about Argentina. And it was not the only place where I had ”suspicious” situations. I really like Argentina and Argentine people. I met a lot of Argentinians throughout my time in South America, and in general, they are one of the most nice and hospitable people I met. So it doesn`t really matter where you are because it only needs a one bad guy, one wrong turn, one second sight out of your drink or the road to something bad to happen. And even though it`s a cliché: how important it really is to live in a moment, as this all may end

on that quiet evening when there was nothing special planned.