Todenteolla etsimään
Viikko on vierähtänyt siitä, kun lähdin Kallioon viettämään iltaa. Ei, en jäänyt sille tielleen vaikka voisi kuvitella tästä etten ole jatkanut tarinaani. Syksyn toinen massiivinen flunssa tuli ja vei tytön mukanaan, ei kukaan salaperäinen herrasmies vaikka kovasti yritinkin kuikuilla…
Mutta. Ilta oli kieltämättä mielenkiintoinen. Istuskelin ensin pitkään kaksin miespuolisen ystäväni kanssa. Valittelin sitä, etten tiedä mistä niitä miehiä oikein löytyy. Totuushan on, että kun astuin baariin jossa meidän piti tavata sain oitis monen miehen kanssa katsekontaktin. Mutta mitä sitten? Ei niin mitään. Voi hieman kainosti hymyillä, ehkä myöhemmin tiskille jonottaessa vaihtaa pari sanaa mutta ei kummempaa. Koska missä on rohkeus. Kun meistä on tullut kännyköitä tuijottavia olentoja on ylipäätänsä katsekontakti jo suuri saavutus.
Olisihan se upeaa tavata joku niin, että vain kolahtaa. Näin hänet kassajonossa ja tiesin silloin. Kun näin hänet huoneen toisella puolella, jalat menivät altani. Hän tuli lähelleni ja sieluni oitis tunnisti hänet. Not gonna happend. Koska ajattelemme liikaa. Entä jos toinen onkin varattu? Entä jos toinen ei pidäkään minusta (vaikka juuri hymyili minulle kutsuvasti)? Entä jos toinen onkin ihan muulla tapaa suuntautunut? Entä sitä, entä tätä?
Itse olen tehnyt suuren numeron siitä, että entä jos jotenkin nolaan itseni. Kun ensimmäiseksi ei aina ihmiset ilmoita omaa seurustelustatustaan jos ei ole sormuksia tai vaimoketta roikkumassa kainalossa. Mikä siinä nyt olisi sitten noloa, jos toinen toteaisi että kiitos mutta ei kiitos. Ja toivottavasti muuten toteaisi niin eikä vasta sitten muutaman viikon päästä kertoisi että hänellä onkin kumppani…
Mikä siis neuvoksi ja missä niitä ihmisiä tapaa? Ystäväni käski ryhdistäytyä ja siirtyä nykyaikaan ja internetin ihmeelliseen maailmaan. Olinhan toki jo rekisteröitynyt detti.nettiin mutta lopputulos oli hieman hämmentävä… Viimeksi kun olin palvelua käyttänyt, olin ollut nuorempi ja ehkä tuolloin tarjonta oli ollut menevämpää. Nyt se sai minut lähinnä surulliseksi ja huolestuneeksi tulevaisuudestani. Ystäväni sitten otti ohjat omiin käsiinsä minun emmittyäni, jahkailtuani ja voivoteltuani. Täytyy ihailla miesten suoraa toimintaa. Ja kappas, niin sitten minulle asennettiin Tinder puhelimeeni. Palaan tähän myöhemmin ihan omassa postauksessaan.
Olen romantikko ja kuten mainitsin, niin tietysti olisi mahtavaa vaan kohdata joku sattumalta. Mutta ehkä kohtaloa täytyy hieman avittaa? Koen, että nettipalvelut ovat lähinnä apuvälineitä siinä että voit tarkistaa (mikäli toinen on puhtaat jauhot pussissa – eihän niin aina ole reaalielämässäkään) tämän suhdetilanteen, mitä hän hakee ja kaipaa ja mistä tykkää. Hienoa, äkkiä hoituu alta pois monen tunnin keskustelut. Ehkä hieman kylmää, mut ain’t nobody got time for that!
