Ripaus taikaa ja romanssia

Olin eilen(kin) treffeillä. Mutta nyt oikeesti tuntui vähän siltä kuin olisi perhosia vatsanpohjassa. Siltä ei ole tuntunut aikoihin, en oikeestaan ees muista milloin viimeksi. Jopa treffejä mukavampaa eräällä tapaa oli se leijuva jälkitila missä mä lähdin Punavuoresta kohti Kalliota. Olo oli kuin olisi ollut musikaalissa. Ja mä vihaan musikaaleja. Paitsi Mamma Miaa – kaikkihan rakastavat sitä. Yhdeksän jälkeen illalla Helsingin keskustassa ei maanantai-iltana ollut muita liikenteessä kuin venäläisiä turisteja ja muita treffeiltä palaavia ja treffeillä olevia pareja. Tunsin virnisteleväni kuin mikäkin idiootti kun näin ihmisten pussailevan ja hymyilevän. Ihan kuin olisi kuulunut salaseuraan. Kerrankin!

Kävin matkani varrella ihastelemassa Stockmannin jouluikkunan ja askeleeni olivat kevyet aleksin jouluvalojen alla. Ehkäpä lauleskelinkin mennessäni. Ilta tuntui taianomaiselta. Miehen partaveden kevyt tuoksu huivissani, tunsin vielä hänen huulensa omillani. Ihanan siirappista ja imelää. Koko kaupunki tuntui olevan täynnä vaaleanpunaisia viestejä. Tuntui hyvältä vaan leijua hupsuissa tunteissa aina niin rationaalisten fiilisten sijaan. Se, että mitä nyt on auki ja hyvä niin. Mutta edelleenkin hymyilyttää ja tuntuu, et munkin elämässä ripaus taikuutta.