Bikineitä mä metsästän

Kirkkaan keltaiset bikinien olla pitää

Mulla on aivan tämän projektin alusta alkaen ollut sellainen ajatus, että mä kävelen bikini fitness -lavalle keltaisissa bikineissä. Tai oikeastaan kyseessä on päätös. Mikään muu värivaihtoehto ei ole tuntunut yhtä houkuttelevalta. Keltainen ei varsinaisesti ole mun lempiväri, vaikka kovasti kyseisestä väristä pidänkin. Jostain syystä mä kuitenkin olen aina kisapäivää kuvitellessani nähnyt itseni lavalla keltaisissa bikineissä. Siitä se ajatus sitten lähti.

Mä olen tähän mennessä käynyt katsomassa kolmet bikini fitness -kisat ja yksiäkään keltaisia bikineitä en ole lavalla havainnut. Punaista, sinistä ja vihreää löytyy paljon. Viimeisimmissä kisoissa, Vantaan Fitness Classiceissa, oli myös useita mustia kokonaisuuksia. Sille, ettei keltaisia bikineitä ole lavalle asti päätynyt, on varmaan pari syytä. SV-bikini on mun käsitykseni mukaan suomalaistenkin kilpailijoiden suosima bikini fitness bikinien verkkokauppa. Sieltä mäkin lähdin toiveikkaana bikineitä metsästämään. En kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole löytänyt valikoimasta yhtiäkään kokonaan keltaisia bikineitä.

Toinen syy keltaisten bikinien vähyyteen lienee niiden erottuvuus lavalla. Bikini fitness -kilpailijoiden bikinithän ovat pääsääntöisesti täynnä blingiä ja kilpailijat sädehtivät kilpaa lavalla. Isossa joukossa on tietysti tärkeää erottua. Yksi itsekin lajissa kilpaileva suhtautui vähän epäilevästi mun suunnitelmaan vetää päälle keltaista. Hän oli sitä mieltä, että voimakkaampi väri puskisi paremmin esiin lavan kirkkaassa valaistuksessa ja epäili, että keltaisesta saattaisi syntyä valju vaikutelma.

Tästä näkökulmasta huolimatta mä olen kuitenkin edelleen täysin vakuuttunut siitä, että menen lavalle nimenomaan keltaisissa bikineissä. Mutta en mä seiniin halua sulautua tai todellakaan antaa valjua vaikutelmaa. Mun ajatuksissa keltainen kisa-asu ei ole mikään haalean kellertävä uikkari, vaan kirkkaan keltainen upea ilmestys. Ja blingiä, sitä mä haluan mun bikineihin oikein kunnolla. Toisin sanoen tavoitteena on saada kirkkaan keltaisena loistava kokonaisuus, joka on kauttaaltaan koristeltu koristekivillä.

Ei mitään haljun valjua vaalean keltaista

Tavoite asetettu, enää puuttuu toteutus. Ja se onkin osoittautunut odotettua vaikeammaksi rastiksi. Mä en ole nimittäin vielä löytänyt yhdestäkään paikasta toiveideni mukaisia bikineitä. SV-bikinin lisäksi kyselin keltaisten bikinien perään myös Sahara Beautyltä, mutta toistaiseksi sieltä ei ole vielä tullut vihreää valoa. Seuraavaksi mun suunnitelmissa on kysellä ompelimoista, osattaisiko siellä tehdä mittatilauksena mulle kisa-asu.

Mun ajatuksissa mä todellakin kävelen kisalavalle upeissa keltaisissa bikineissäni. Vaikka tällä hetkellä niiden etsintä on aiheuttanut lähinnä epätoivoa, aion mä vielä käännellä kiviä ja kantoja oikean asun löytämiseksi. Koska ei mulla oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa kuin löytää ne bikinit. Suunnitelmaa B ei varsinaisesti ole. Tai no, sanotaanko, että hätävarasuunnitelmana on shokkipinkit bikinit. Pinkki on mun lempiväri, mutta jostain syystä se ei nyt kisa-asun värinä innosta. Eli ennen suunnitelmaan B siirtymistä todellakin yritetään toteuttaa suunnitelma A kaikin keinoin. Ja sitten olisi tietysti vielä kaikki muut kisakokonaisuuden osat: kampaus, meikki, rusketus ja korut. Mutta jos nyt ensin löytyisi ne bikinit. Vinkkejä otetaan vastaan.

Lisää kulinaristin kisadieetistä Instagramissa @goodmoodfoodfitness

Muoti Oma elämä Ostokset