Makromyytit

Makrot.

Jos multa olisi puoli vuotta sitten kysytty, mitä makrot ovat, niin olisi mennyt sormi suuhun. Ehkä olisin alkanut muistella yläasteen kemian tunteja ja etsinyt vastausta sieltä. Fitnesselämä on kuitenkin opettanut, että ainakin fitnessmaailmassa makrot tarkoittavat ravinnossa olevien proteiinien, hiilihydraattien ja rasvan määrää. Makrot tuntuvat fitnessmaailmassa olevan pyhä kolminaisuus, joista suurin on proteiini.

Välillä musta tuntuu, että fitnesselämässä kaikki kulminoituu proteiineihin. Kuinka monta grammaa painokiloa kohden proteiinia pitäisi saada, jokaisella aterialla pitää olla jokin proteiinilähde, proteiinia pitää olla, jotta lihas kasvaa ja niin edelleen. Enkä mä kaikista proteiiniväitteistä ole mitenkään eri mieltä. Kyllä se lihas minunkin mielestäni tarvitsee proteiinia kasvaakseen, eikä ruokavalio ilman proteiinia kuulosta omaan korvaan terveelliseltä.

Mutta mun kritiikki kohdistuu siihen suppeaan näkemykseen ravinnosta, jota fitnessmaailma välillä tuntuu viljelevän. Se, että tietää ruuan makrot tarkoittaa, että on saanut ruuasta selville kolme asiaa: proteiinin, rasvan ja hiilihydraattien määrän. Mun mielestä tuo kolminaisuus ei kuitenkaan vielä tarjoa riittävän kattavaa vastausta siihen, onko ravinto oikeasti terveellistä ja parasta mahdollista. Itseäni ainakin kiinnostaa myös saanko syömisistäni riittävästi esimerkiksi C- ja D-vitamiinia, antioksidantteja tai foolihappoa. Näistä ei makrot kerro yhtään mitään.

Makroja tuijottamalla ei saa selvyyttä siitä, mitä kaikkea ravinnosta mahdollisesti jää puuttumaan. Mutta ei ne makrot myöskään kerro, millä hinnalla se optimaaliseksi ajateltu makrojen taso on saavutettu.

Makrot siis mun nähdäkseni kertovat ainoastaan ruuan määrällisistä ominaisuuksista ja niistäkin vain kolmessa kategoriassa. Itselleni ruuan laadulliset ominaisuudet ovat vähintään yhtä tärkeitä. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka ne proteiinit. Jos katson proteiinia pelkästään lukuna, voin päätyä lopputulokseen, jossa suurin osa saamastani proteiinista tulee eläinperäisistä lähteistä. Tällöin makrot voivat olla kohdillaan, mutta samalla kehoon on uiskennellut aimo annos nimenomaan tyydyttynyttä, siis kovaa rasvaa. Esimerkiksi Sydänliiton mukaan saadusta rasvasta 2/3 tulisi olla pehmeää rasvaa. Mutta jos ruokavalio koostuu kanan rintafileestä, kalkkunaleikkeleistä, kananmunan valkuaisista ja maitorahkasta, niin sillon käytännössä kaikki proteiinilähteet ovat myös kovan rasvan lähteitä. Makroja laskemalla voidaan siis sanoa, että ruuasta pitää saada rasvaa x-määrä. Mutta ihan yhtä tärkeä kysymys mun mielestä on, millaisesta rasvasta se x-määrä koostuu.

Mulle aikoinaan isona herätyksenä kovan rasvan haitallisuuteen toimi se, kun kiikutin joulukinkun paistorasvaa keräyspisteeseen. Joulukinkun paistorasvoja kehotetaan olemaan laskematta viemäreihin. Miksi? Koska kinkun rasva tukkii viemärit. Silloin tajusin, että mä en todellakaan halua suurissa määrissä mun kehoon sellaista rasvaa, jota pidetään viemäreille haitallisena. Koska, jos kinkun rasva tukkii viemärit, niin on aika helppo ymmärtää, mitä se tekee ihmisen suonille.

Kun ruokaa arvioidaan ainoastaan kolmella kriteerillä, saattaa homma helposti mennä siihen, että sitten vedetään kanaa, riisiä ja kurkku-tomaattisekoitusta. Koska kyllähän tuollakin raaka-ainevalikoimalla saa proteiinin, rasvan ja hiilihydraatin suhteen sellaiseksi kuin haluaa. Mutta kyllä mä vakaasti uskon siihen, että oikea hyvinvointi ja myös optimaalinen suorituskyky edellytät ravinnon arviointia useammalla mittarilla. Ja kun niitä mittareita on useampi, silloin ruokavaliosta luulisi tulevan monipuolisempi. Se taas mun nähdäkseni edistää sitä, että ruuasta saa kaiken tarvitsemansa. Silloin ei tarvitse vedellä ravintolisiä ympyräkantisista purkeista.

 

Lisää kulinaristin kisamatkasta Instagramissa @goodmoodfoodfitness