Mitä tapahtuu ruokavaliossa tällä hetkellä?
Kisoihin on aikaa nyt kahdeksan viikkoa ja se näkyy tietysti myös lautasella. Lavallehan pitäisi pystyä menemään mahdollisimman vähillä rasvoilla, sopusuhtaisella kropalla ja tietysti kauniilla lihaksistolla. Mulla missiona on alusta asti ollut astella kisalavalle hyvää ruokaa hylkäämättä ja siitä aion pitää kiinni myös viimeisten kahden kuukauden aikana.
Se mistä se hyvä koostuu on nyt kuitenkin olennaista, kun keho on tarkoitus laittaa kisakuntoon. Huhtikuussa mä totesin, että Vähärasvaisuuden aika on täällä. Silloin aloin isommalla kädellä karsimaan ruokavaliosta rasvaa pois ja etenemään sitä kohti, että lavalla kropassa todella olisi enemmän lihasta kuin rasvaa. Käytännössä se on tarkoittanut sitä, että ravintosisältöjä tutkaillessa 10% rasvapitoisuus on ehdoton maksimi, mieluusti paljon alle.
Esimerkiksi kasviproteiinien rasvapitoisuuksissa on varsin suuriakin eroja. Siinä missä vaikka Beanitin maustamattomassa härkiksessä rasvapitoisuus on 10%, on se Härkis kaurajauhiksessa vain 2,8%. Mun ruokavaliossa helposti käytettävät kalatuotteet on myös kova juttu, joten erilaisten valmiiden kalapihvien rasva-arvoja on tullut tutkailtua. Näissäkin erot ovat melkoisia. Norronin sitruunan ja limen makuisissa kalatassuissa rasvaa on 18%, kun taas Hätälän muikkuli muikkupihveistä rasvaa löytyy vain 8,2%.
Hyvää syötävää on siis löytynyt myös vähärasvaisuuden kaudella ja useimmat lempituotteet ovat saaneet pysyä ruokavaliossa tai sitten ne on ollut helppo korvata vastaavalla, mutta vähärasvaisemmalla vaihtoehdolla. Olenpa myös saanut huomata, että ruuanlaitto ilman öljyä onnistuu vallan mainiosti, kun pannulle lorauttaa sen sijaan vähän vettä. Makua ruokiin saa sitten tuoreista yrteistä ja hyvästä maustevalikoimasta. Se, mikä öljyn maussa menetetään, muilla mausteilla korvataan.
Nyt elokuussa alkoi taas uusi aikakausi, kun siirryin myös vähempien hiilihydraattien aikaan. Perunaa ei mun lautasella ole tainnut puoleen vuoteen muutenkaan näkyä, mutta nyt myös pastojen ja riisien syöminen on vähäisempää. Pastaa ja riisiä lisään tällä hetkellä annokseen ainoastaan neljällä aterialla viikossa: salipäivien lounaille. Puuron sijaan olen jo useamman kuukauden syönyt aamupalaksi rahkaa marjoilla. Tämä olisi tapahtunut todennäköisesti ilman fitness-elämääkin, sillä kesäisin kylmät aamupalat ovat mun maailmassa kovassa huudossa.
Vaikka ensin lähti rasvat ja nyt yhä enenevissä määrin myös hiilihydraatit, en mä ole kokenut suurta luopumisen tuskaa. Ja kun katson lautasta ja jääkaappia, niin hyvältä näyttää edelleen: paljon värejä ja monia erilaisia tuotteita. Ja mikä tärkeintä: fitness-elämä maistuu edelleen hyvältä.
Mä ajattelen niin, että aina samaan aikaan, kun luovun jostain, san myös ruokavaliooni jotakin lisää. Nyt esimerkiksi pastojen ja riisien tilalle on tullut bataatti ja syksyn myötä sesonkiin tulevat kurpitsat. Ja voi että mä rakastan niitä! Siinä kohtaa, kun kalapihvin kanssa haarukoi suuhun uunissa pehmeäksi ja makeaksi paahdettua myskikurpitsaa, ei kauheasti tunnu siltä, että olisi menettänyt yhtään mitään. Ja hiilariahan myskikurpitsassa on monta kertaa vähemmän kuin vaikka pastassa.
Tuoreita ja kuivattuja hedelmiä syön edelleen paljon ja niiden myötä hiilaria tietysti tulee kroppaan. Kesän aikana olen myös estoitta nauttinut mun ikisuosikeista herneistä, kirsikoista ja mansikoista. Hedelmät ja marjat on todellakin iso osa mun ruokavaliota. Siinä missä ravintosuositukset asettaa minimiksi puoli kiloa päivässä, saattaa mulla parhaimmillaan mennä niitä puoli kiloa yhdellä aterialla.
Ja tämä on nyt se osuus, jossa tulen varmaan viimeisinä viikkoina kokemaan jonkinlaista luopumisen tuskaa. Mun käsittääkseni kisalavalla kropan pitää olla melko kuiva ja sen vuoksi tuskin voin viimeisinä viikkoina syödä kiloa kirsikoita iltapalaksi. Mutta kynsiä en ajatellut alkaa edelleenkään syömään ja tähänkään mennessä muutokset ruokavaliossa eivät ole vieneet pois sitä tärkeintä: nautinnollisuutta. Uskonkin, että myös hedelmätiimille löytyy viimeisiksi viikoiksi hyviä vaihtopelaajia. Olen toiveikas.
Lisää kulinaristin kisadieetistä Instagramissa @goodmoodfoodfitness