Makrot.

Jos multa olisi puoli vuotta sitten kysytty, mitä makrot ovat, niin olisi mennyt sormi suuhun. Ehkä olisin alkanut muistella yläasteen kemian tunteja ja etsinyt vastausta sieltä. Fitnesselämä on kuitenkin opettanut, että ainakin fitnessmaailmassa makrot tarkoittavat ravinnossa olevien proteiinien, hiilihydraattien ja rasvan määrää. Makrot tuntuvat fitnessmaailmassa olevan pyhä kolminaisuus, joista suurin on proteiini.

Välillä musta tuntuu, että fitnesselämässä kaikki kulminoituu proteiineihin. Kuinka monta grammaa painokiloa kohden proteiinia pitäisi saada, jokaisella aterialla pitää olla jokin proteiinilähde, proteiinia pitää olla, jotta lihas kasvaa ja niin edelleen. Enkä mä kaikista proteiiniväitteistä ole mitenkään eri mieltä. Kyllä se lihas minunkin mielestäni tarvitsee proteiinia kasvaakseen, eikä ruokavalio ilman proteiinia kuulosta omaan korvaan terveelliseltä.

Mutta mun kritiikki kohdistuu siihen suppeaan näkemykseen ravinnosta, jota fitnessmaailma välillä tuntuu viljelevän. Se, että tietää ruuan makrot tarkoittaa, että on saanut ruuasta selville kolme asiaa: proteiinin, rasvan ja hiilihydraattien määrän. Mun mielestä tuo kolminaisuus ei kuitenkaan vielä tarjoa riittävän kattavaa vastausta siihen, onko ravinto oikeasti terveellistä ja parasta mahdollista. Itseäni ainakin kiinnostaa myös saanko syömisistäni riittävästi esimerkiksi C- ja D-vitamiinia, antioksidantteja tai foolihappoa. Näistä ei makrot kerro yhtään mitään.

Makroja tuijottamalla ei saa selvyyttä siitä, mitä kaikkea ravinnosta mahdollisesti jää puuttumaan. Mutta ei ne makrot myöskään kerro, millä hinnalla se optimaaliseksi ajateltu makrojen taso on saavutettu.

Makrot siis mun nähdäkseni kertovat ainoastaan ruuan määrällisistä ominaisuuksista ja niistäkin vain kolmessa kategoriassa. Itselleni ruuan laadulliset ominaisuudet ovat vähintään yhtä tärkeitä. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka ne proteiinit. Jos katson proteiinia pelkästään lukuna, voin päätyä lopputulokseen, jossa suurin osa saamastani proteiinista tulee eläinperäisistä lähteistä. Tällöin makrot voivat olla kohdillaan, mutta samalla kehoon on uiskennellut aimo annos nimenomaan tyydyttynyttä, siis kovaa rasvaa. Esimerkiksi Sydänliiton mukaan saadusta rasvasta 2/3 tulisi olla pehmeää rasvaa. Mutta jos ruokavalio koostuu kanan rintafileestä, kalkkunaleikkeleistä, kananmunan valkuaisista ja maitorahkasta, niin sillon käytännössä kaikki proteiinilähteet ovat myös kovan rasvan lähteitä. Makroja laskemalla voidaan siis sanoa, että ruuasta pitää saada rasvaa x-määrä. Mutta ihan yhtä tärkeä kysymys mun mielestä on, millaisesta rasvasta se x-määrä koostuu.

Mulle aikoinaan isona herätyksenä kovan rasvan haitallisuuteen toimi se, kun kiikutin joulukinkun paistorasvaa keräyspisteeseen. Joulukinkun paistorasvoja kehotetaan olemaan laskematta viemäreihin. Miksi? Koska kinkun rasva tukkii viemärit. Silloin tajusin, että mä en todellakaan halua suurissa määrissä mun kehoon sellaista rasvaa, jota pidetään viemäreille haitallisena. Koska, jos kinkun rasva tukkii viemärit, niin on aika helppo ymmärtää, mitä se tekee ihmisen suonille.

Kun ruokaa arvioidaan ainoastaan kolmella kriteerillä, saattaa homma helposti mennä siihen, että sitten vedetään kanaa, riisiä ja kurkku-tomaattisekoitusta. Koska kyllähän tuollakin raaka-ainevalikoimalla saa proteiinin, rasvan ja hiilihydraatin suhteen sellaiseksi kuin haluaa. Mutta kyllä mä vakaasti uskon siihen, että oikea hyvinvointi ja myös optimaalinen suorituskyky edellytät ravinnon arviointia useammalla mittarilla. Ja kun niitä mittareita on useampi, silloin ruokavaliosta luulisi tulevan monipuolisempi. Se taas mun nähdäkseni edistää sitä, että ruuasta saa kaiken tarvitsemansa. Silloin ei tarvitse vedellä ravintolisiä ympyräkantisista purkeista.

Lisää kulinaristin kisamatkasta Instagramissa @goodmoodfoodfitness

Pari päivää sitten mä katsoin itseäni peilistä ihan kunnolla. En vaan kipaissut ohi, vaan pysähdyin kokovartalopeilin äärelle. Mä halusin nähdä, onko mun kehon ulkoisessa olemuksessa oikeasti mikään muuttunut. Nyt eletään fitness-projektin neljättä kuukautta ja aina välillä tuntuu siltä, että näytän ihan samalta kuin aloittaessani. Mutta onneksi pysähdyin kunnolla katsomaan. Koska kyllä niitä ulkoisia muutoksia on nähtävissä.

Vähän itsekin yllätyin, kun rupesin antaumuksella kehoani syynäämään. Ensin mä kiinnitin huomiota pyllyyn. Takapuoli näyttää nyt keikkuvan selkeästi korkeammalla kuin vielä syksyllä. Se oli erityisen kiva huomata. Monesti on tullut ajateltua, että takapääni taitaa olla kehoni löysin kohta, joka on juoksulenkeistä ja joogasta huolimatta säilyttänyt hyllyvän olomuotonsa. Mutta näköjään kyykkääminen on kannattanut. Rupesin tietysti heti arvuuttelemaan, että mikä saliliike erityisesti on purrut meikäläisen pyllyyn. Kyllä mun paras arvaus on takakyykyt ja suomomaastavedot. Siis juuri ne liikeet, joita aluksi inhosin kaikkein eniten!

Toinen positiivinen muutos oli käsivarret. Niiden kehittymiseen mä olen jo aiemmin kiinnittänyt huomiota, koska käsivarsia tulee arjessa katseltua huomattavasti enemmän kuin itseään takaapäin. Myönnän tulleeni pari kertaa käsitreenin jälkeen kotiin ja pullistelleeni muskeleitani peilin edessä. Ennen tätä fitnesselämää kuhmut mun käsivarsissa oli lähinnä siellä alapuolella. Pienet allien tyngät sieltä nimittäin pilkotti. Nyt tuntuu siltä kuin kädet olisi käännetty toisinpäin: kuhmu on käden ylä- eikä alapuolella. Haba on siis vähän kasvanut.

Lokakuu 2021

Tammikuu 2022

Ja sitten ne reidet! Jos mun joku ongelmakohta pitäisi omasta kehostani sanoa, niin se on ehdottomasti reidet. Ja on aina ollut. Mä olen ajatellut, että mulla on jotenkin tosi paksut reidet. Kyllä mä oikeasti tiedän, ettei mun reidet ole paksut. Tämä on helppo todeta aina, kun katson itseäni kuvista. Mutta jotenkin peilin edessä reidet on joka kerta näyttäneet jättimäisiltä. Niin sitä näköjään ihminen aina jostain kehonosasta tekee ongelman, vaikkei sitä ongelmaa oikeasti olisi olemassakaan. Mutta se on varmaan ihan totta, ettei mun reisissä kauheasti mitään muotoa ole ollut. Nyt mä olen kuitenkin saanut huomata muutoksen siinäkin. Muotoa on tullut. Etureisi erottuu edes vähän takareidestä. Nämä reisimuutokset ovat luultavasti vielä aika mikroskooppisen pieniä ja ulkopuolinen varmaan saisi etsiä niitä suurennuslasilla. Mutta mulle pienikin muutos tässä asiassa on ilonaihe.

Reisiaatoksistani huolimatta mä olen ollut koko aikuisikäni ihan kohtuullisen tyytyväinen omaan ulkomuotooni. Ei ole ollut mitään suuria kriisejä tai epävarmuuksia ulkonäön suhteen. Mutta onhan sitä tietysti välillä tullut katsottua jotakin tyyppiä ja ajateltua, että vitsi mikä kroppa. Olispa ittellänikin. Mun ihannekeho on sellainen urheilullinen, jäntevä ja kohtuullisen hoikka. Kohtuullisen hoikka mä olen ollut ennenkin, mutta nuo kaksi muuta kriteeriä eivät ole mitenkään kovin näkyvästi olleet osa mun kehoa aiemmin. Siksi nää muutokset tuntuu erityisen kivoilta. Ei siis vaan sen takia, että ne ovat tietysti yksi askel lähemmäs kisalavaa, vaan sen takia, että oma ulkomuoto alkaa oikeasti vastata sitä omaa ihannetta.

Lisää kulinaristin kisamatkasta Instagramissa @goodmoodfoodfitness